Viisi AMD 890FX-pohjaista emolevyä vertailussa

Artikkelin kirjoittaja: Manu Pitkänen | 0 kommenttia

Gigabyte 890FXA-UD7


Gigabyten viljelemä -UD7-pääte emolevyjen tuotenimissä ilmoittaa tuotteen sisältävän lisäominaisuuksia, tai kuten 890FXA-UD7:n tapauksessa erikoisvarusteltua piirilevyä. Aivan niin, GA-890FXA-UD7 vaatii ainakin kahdeksanpaikkaisen kotelon (esimerkiksi ABS, Lian-Li ja Thermaltake), jotta kaikki ilo saadaan irti seitsemästä PCI(e)-liittimestä. Yhdeksänpaikkainen tai 10-paikkainen kotelo olisi käytännöllinen, jos aikoo asentaa isomman näytönohjaimen alimmaiseen paikkaan.


Erikoisvarusteluun sisältyy näytönohjainpaikkojen lisäksi piirisarjan jäähdytysratkaisu. Tehtaalta toimitetaan 3/8 tuuman vesiblokki, mutta poistamalla se tilaa saadaan järeälle Silent-Pipe-monikomponenttijäähdytysritilän asentamiseen. Tila menee aika tiukille, mutta Gigabytellä ollaan luotettu ilmavirran olevan sen verran suuri, että tilojen niukkuus ei haittaa jäähdytystä.


Silent-Pipe on paras syy piirilevyn venyttämiselle ATX-standardin ulkopuolelle (ATX: 12 tuumaa, emolevy 12,8 tuumaa). Mutta kannattaa miettiä onko jäähdytysratkaisu ja sen tuomat rajoitteet kotelon suhteen sen arvoisia. Gigabyte on kuitenkin tehnyt fiksusti siirtämällä northbridgeä lähemmäs levyn keskustaa, jolloin ylikellotusvakaus paranee, onhan PCIe 2.0 ?ohjain tällöin lähempänä liittimiä, joita se palveleekin.

Gigabyte on tehnyt kaikista 890FXA-UD7:n PCIe 2.0 -paikoista x16-pituisia, jolloin kaksi näytönohjainta toimii täydellä kaistalla paikoissa yksi ja viisi. Vaihtoehtoisesti neljä korttia voi asentaa x8-kaistaisina paikkoihin yksi, kolme, viisi ja kuusi. Nämä piirteet saattavat tehdä 890FX-UD7:stä oikean voimanpesän AMD-pelikokoonpanoihin. Niukemmilla vaatimuksilla liikkeellä olevat voivat käyttää x4- ja x1-nopeuksisia paikkoja kaksi ja neljä. Ne jotka eivät tarvitse kahta SATA-porttia ja Ultra ATA-liitintä, voivat nostaa neljännen paikan nopeutta x4:ään.

890FXA-UD7:ltä löytyy tuki aina 12:lle. Gigabyte on lisännyt kaksi eSATA 3Gb/s- ja kaksi SATA 3Gb/s ?porttia erillisellä JMicronin ohjaimella.

Vaikka 890FXA-UD7 on poikkeuksellisen suuri ja siinä on poikkeuksellisen paljon x16-pituisia liittimiä, niin sen suunnittelussa on otettu huomioon asioita, joita muissa emolevyissä ei ole otettu. Esimerkiksi Ultra ATA ja romppuasueman liittimet ovat niillä paikoilla, joille ne on alemman hintaluokan emolevyissä on totuttu näkemään. Vastaavaa ei ole nähty muutamaan vuoteen. Gigabyteä täytyy kiittää näistä ratkaisusuista. He lyhentävät Ultra ATA ?kaapelilta vaadittua ulottuvuutta ja samalla muistavat XP:n asentajia, jotka tarvitsevat romppuasemaa AHCI- ja RAID-ajureille käyttöjärjestelmän asennuksen aikana.

Gigabyte on hivuttanut 890FXA-UD7:n alalaidan etupaneeliliittimet eteenpäin, jolloin välimatkaa etupaneelilta on saatu lyhyemmäksi. Ainoaksi huolenaiheeksi jääkin se, että mahtuvatko kaapeleiden päät paikoilleen näytönohjainten suurista jäähdytysritilöistä huolimatta. Puhumme kuitenkin CossFireX:ää tukevasta emolevystä ja tavallista pidemmästä emolevystä olisi toivonut löytyvän hieman parempi paikka liittimille. Gigabyte olisi voinut myös tarjota sovitetta, joka kääntäisi liittimet 90 asteen kulmaan, jolloin asia olisi saatu ratkaistua ilman muutoksia piirilevyyn. Tietysti nestejäähdytteiset näytönohjaimet olisi yksi ratkaisu.

Viimeiset huomionarvoiset piirteet ovat ylikellottajien hyvät ystävät eli emolevylle sijoitettu virta-, reset- ja CLR_CMOS-painikkeet sekä diagnostiikkanäyttö. Gigabyte on uutena ominaisuutena tuonut 3X USB Power ?tekniikan, jolla voi valkoista USB-porttia hyväksi käyttäen ladata ulkoisia laitteita vaikka tietokone olisi sammutettu.

BIOS-ominaisuudet

Gigabyten M.I.T. ?valikko sisältää laajan kirjon eri taajuus-, kerroin- ja jänniteasetuksia.


Alivalikon alta löytyy muistien ajoitusasetukset.




Gigabyte mahdollistaa kahdeksan BIOS-konfiguraation tallentamisen. Lisänä on toiminto, joka tallentaa itse viimeaikaisista säädöistä kaikkein toimivimman, minkä avulla asetukset on helppo palauttaa toimiviksi ilman BIOSin täyttä nollaamista.

Varustelu

890FXA-UD7:n mukana toimitetaan neljä SATA-kaapelia, kaksi SATA-to-eSATA-sovitetta ja yksi sovite, joka muuttaa emoelvyn neljäpinnisen virtaliittimen kahdeksi SATA-virtakaapeliksi. Lisäksi toimitetaan adapteri, joka muuttaa SATA-portin eSATAksi ja yhdeksi nelipinniseksi virtapaikaksi.

Kommentoi artikkelia