Testissä Sony Xperia Z2 -tabletti

Artikkelin kirjoittaja: Valtteri Ahonen

Suorituskyky

Sonyn tabletti on varustettu suhteellisen tuoreella Qualcommin Snapdragon 810 järjestelmäpiirillä, joka on viritetty 2,3 gigahertsin taajuudelle. AnTuTu X -testi antaa tabletille 33494 pistettä. Kyseisessä testissä se päihittää siis esimerkiksi LG G2:n, mutta häviää niukasti Samsung Galaxy Note 3:lle ja Galaxy S5:lle. Etenkin Samsungin Android-laitteille tyypillistä pientä ajoittaista tökkimistä tapahtui testin aikana ilahduttavan vähän ja laitteen toiminta on sulavaa.

Xperia Z2 ei ollut moksiskaan esimerkiksi 15 välilehden avaamisesta tai Play-kaupan suosituimpien pelien pelaamisesta, joten tehoa voisi sanoa siis olevan riittävästi. Sovellukset avautuvat rivakasti ja kaiken kaikkiaan laitteen käyttö on mukavaa, eikä aiheuta hampaiden kiristelyä.

Kamera

Sonyn kameralta odottaa aina jonkin verran enemmän kuin keskivertokameralta, eikä tälläkään kertaa tarvitse pettyä. Tablettikameraksi Z2:n kamera tekee tyydyttävää jälkeä, vaikka kuvat ovatkin välillä utuisia ja tarkkuutta toivoisi enemmän. Tabletti ei kuitenkaan ensisijaisesti ole valokuvaamiseen tarkoitettu laite, joten keskitasoiset kuvat voitaneen niellä.


Itse kameraohjelma on simppeli ja toimiva. Tarjolla on automaattiohjelman lisäksi manuaaliohjelma, josta käyttäjä voi suorittaa perussäätämisen itse esimerkiksi ISO-arvon ja valkotasapainon osalta. Näiden lisäksi valittavana on muutamia sovelluksia, joilla voi luoda erilaisia efektejä. Esimerkiksi AR effect sijoittaa kuvaan 3D-animoituja kohteita, esimerkiksi tonttuja, jotka liikkuvat kuvan päällä. Kamera osaa löytää kuvasta esimerkiksi pöytätason, ja hahmot pysyvät tasolla kiitettävän hyvin. Liikkuvia hahmoja voi valo- ja videokuvata haluamissaan ympäristöissä. Erityisen hyödyllisiä tällaiset sovellukset tuskin ovat, mutta ihan hauska lisä.

Mukana on myös esimerkiksi taustan epätarkennukseen (nk. bokeh) tarkoitettu sovellus, mutta sen toimintavarmuus oli niin heikko, ettei siitä sen enempää. Panoraamakuvien ottaminen onnistui hyvin.



Kommentoi artikkelia