Esittelyssä Asus VivoTab RT

Artikkelin kirjoittaja: Valtteri Ahonen | 2 kommenttia

Ohjelmistot ja ekosysteemi


Lienee tässä vaiheessa uuden käyttöjärjestelmäpolven elinkaarta jo kaikille selvää, että ekosysteemi, toisin sanottuna saatavilla olevien sovellusten määrä ja laatu, ovat Windows RT –laitteiden auttamaton kompastuskivi. Tälle ei Asuskaan voi mitään. Normaalit Windows-sovellukset eivät toimi, eli kaikki mitä saatavilla on, on ladattavissa Windowsin Storesta.

Valikoima on laajentunut piristävästi aivan alkumetreiltä, mutta vieläkään sitä ei voi kummoiseksi sanoa. Lisäksi kohtasimme testin aikana odottamattomia ongelmia, joiden myötä uudet sovellukset eivät suostuneet latautumaan. Tähän ja muutamiin muihin pieniin jumituksiin auttoi vain järjestelmän ”siivoaminen”, johon löytyy oma nappulansa Windowsin asetusten syövereistä. (Asetukset – Muuta tietokoneen asetuksia – Yleiset)



RT:n Storesta löytyvät sovellukset esimerkiksi Ilta-Sanomille, Skypelle, Google-haulle, Netflixille, Wikipedialle ja Youtubelle. Peleistä esimerkiksi suositut Wordament, Jetpack Joyride ja Cut the Rope ovat edustettuina. Tietysti myös kotimaiset vihaiset linnut löytyvät alustalta sekä avaruus- että Star Wars -versioina.



Ohjelmien asentaminen on superhelppoa ja nopeaa. Samoin poistaminen. Asennukseen riittää sovelluksen etsiminen kaupasta ja sen jälkeen Asenna-painikkeen näpäyttäminen. Suuremmatkin sovellukset asentuvat varsinaisen lataamisen jälkeen vikkelästi muun toiminnan taustalla. Sovelluksen poistaminen onnistuu suoraan aloitusnäytöltä.

Windows RT:n käyttäminen kosketusnäytöllä on muutenkin yleensä ottaen yksinkertaista ja helppoa oppia. Välillä jotkut asetukset ovat hieman hukassa ja osa metro-sovelluksista saattaa olla hieman sekavasti rakennettuja, mutta pääasiassa asiat ovat sitä mitä niiltä odottaakin.

Koska käyttöjärjestelmä on Windows, tuo se mukanaan tehokäyttäjien hyväksi havaitsemia työkaluja kuten Windows 8:n uuden tehtävienhallinnan.

kommenttia 2

sidrend

Itse hankkisin ennemmin vastaavan laitteen täydellä windows 8:lla. Huomattavasti monikäyttöisämpi tuo ainakin olisi.

Define R4 / Asus Z87-A / i5-4670k / Crucial 2x4gb / GTX660 / RX-5300 / 2x F3 1TB / Crucial M4 / Eizo FS2333 / Mionix Naos 7000 / Sidewinder X4 / STR-DH520 + Cambridge Audio Minx Min 10 x5 + Boston Soundware XS Sub / Corsair Vengeance 1500 / Superlux HD330 & HD681B / G27 / PS3 / X360S

Taeco

^Intelin prosessorilla 16h käyttöajastsa saisi vain unelmoida...:) Mutta samaa mieltä olen kyllä.

"Tähän ja muutamiin muihin pieniin jumituksiin auttoi vain järjestelmän ”siivoaminen”, johon löytyy oma nappulansa Windowsin asetusten syövereistä. (Asetukset – Muuta tietokoneen asetuksia – Yleiset)"

Kuulostaapas käyttäjäystävälliseltä. Jos tuon joutui jo testin aikana tekemään useampaan otteeseen, niin ei hyvältä kuulosta. Tuota ei toivoisi joutuvansa tehdä edes kerran kuussa, saati sitten useampia kertoja viikossa.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kun laitteen nimeksi tulee tablet, siihen on pakko laittaa 2 kameraa. Kaiken lisäksi parempi kamera tuhlataan laitteen takamukseen, joka useimmiten makaa syliä vasten. Siinähän Asukselle olisi heti yksi komponenttisäästö.

Kohtuu kevyestä käytöstäni johtuen en ole koskaan mielelläni maksanut edes läppäristä tuhatta euroa, saati sitten että tuollaisesta moisen summan menisin maksamaan.

Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

Kommentoi artikkelia