Kuusi uutta AMD Phenom II ja Athlon II -prosessoria

Artikkelin kirjoittaja: Panu Roivas | 0 kommenttia

Kuusi uutta suoritinta AMD:lta



Kolmatta kertaa tänä vuonna AMD tuo 100 MHz päivityksen Athlon II -mallistoon, ja tiputtaa olemassaolevien tuotteiden hintaa uusien ottaessa niiden entisen paikan. 100 MHz kellotaajuuden nosto ei ole kovinkaan merkittävä muutos, mutta vuoden aikana 300 MHz kasvu Athlon II -portfoliossa hintojen samalla tippuessa on kuitenkin selvästi positiivista kehitystä.

Tällä kertaa mukaan tulevat myös Phenom II -mallit. Kahden ja neljän ytimen mallit saavat tutun 100 Mhz päivityksen, mutta uusi kuusiytiminen suoritin tekee eroa Phenom II X6 1055T -suorittimeen 200 MHz.

Kaikki nämä suorittimet on valmistettu Globalfoundriesin 45 nm prosessitekniikalla ja perustuvat arkkitehtuuriin, jota AMD on käyttänyt ensimmäisten Phenom II ja Athlon II -mallien julkaisusta lähtien, joten emme odota merkittäviä muutoksia. Ylikellotusvara pysynee samana vanhoihin malleihin verrattuna. Meidän on odotettava uusia Fusion-pohjaisia piirejä 32 nm tekniikalla jos haluamme muuttaa odotuksiamme. Tietysti joskus uusi prosessorirevisio lisää kellotusvaraa hieman ja parantaa virrankulutusta.

Phenom II X6 1075T

Phenom II X6 1055T
Phenom II X6 1075T Phenom II X6 1090T BE
Koodinimi: Thuban Thuban Thuban
Prosessi: 45 nm 45 nm 45 nm
CPU-ytimet: 6
6
6
kellotaajuus (Max Turbo): 2.8 GHz (3.3 GHz)
3.0 GHz (3.5 GHz) 3.2 GHz (3.6 GHz)
Kanta: AM2+/AM3 AM2+/AM3 AM2+/AM3
L1 : 6 x 128 KB
6 x 128 KB 6 x 128 KB
L2 : 6 x 512 KB
6 x 512 KB 6 x 512 KB
L3 : 6 MB
6 MB 6 MB
HyperTransport: 4000 MT/s 4000 MT/s 4000 MT/s
TDP:
125 W
125 W 125 W


Uusi kuusiytiminen Phenom II X6 1075T täyttää aukon noin 200 dollarin Phenom II X6 1055T ja noin 310 dollarin Phenom II X6 1090T -mallin välillä. 245 dollarin hinnalla se kilpailee Intelin Core i5-760 ja halvimpien Core i7-mallien kanssa.
Piirin peruskellotaajuus on 3,0 Ghz, mutta Turbo CORE päällä se kellottuu 3,5 GHz. On mielenkiintoista, että Phenom II X6 1090T Black Edition -prosessori tarjoaa 200 MHz korkeamman peruskellotaajuuden, mutta Turbo päällä sen taajuus on vain 100 MHz korkeampi. Tämä rajoitus johtunee 125 watin TDP-arvosta jonka sisään molemmat suorittimet on haluttu sisällyttää.

Phenom II X4 970 Black Edition

Phenom II X4 970 Phenom II X4 965
Koodinimi: Deneb Deneb
Prosessi: 45 nm 45 nm
CPU-ytimet: 4
4
Kellotaajuus: 3.5 GHz
3.4 GHz
Kanta: AM2+/AM3 AM2+/AM3
L1 : 4 x 128 KB
4 x 128 KB
L2 : 4 x 512 KB
4 x 512 KB
L3 : 6 MB
6 MB
HyperTransport: 4000 MT/s 4000 MT/s
TDP:
125 W
125 W

On hieman yli vuosi siitä kun AMD toi markkinoille Phenom II X4 965 -mallin, joka luovutti myöhemmin lippulaivatittelinsä kuusiytimisten Phenom II X6 -mallien tullessa markkinoille.
Olemme hieman pettyneitä siitä, että olemme joutuneet odottamaan 100 MHz päivitystä näin kauan neliytimisiin malleihin. Kuitenkin 185 dollarin hintaan Phenom II X4 970 jää hieman huokeammaksi kuin Intelin Core i5-750. Tietysti Black Edition -mallina sen CPU-kerroin on vapaasti kellottajien säädettävissä.

Phenom II X2 560 Black Edition

Phenom II X2 560 Phenom II X2 555
Koodinimi: Calisto Calisto
Prosessi: 45 nm 45 nm
CPU-ytimet: 2 2
Kellotaajuus: 3.3 GHz
3.2 GHz
Kanta: AM2+/AM3 AM2+/AM3
L1 : 2 x 128 KB
2 x 128 KB
L2 : 2 x 512 KB
2 x 512 KB
L3 : 6 MB
6 MB
HyperTransport: 4000 MT/s 4000 MT/s
TDP:
80 W
80 W


Uusi Phenom II X2 560 korvaa vanhan Phenom II X2 555 -mallin samaan tapaan kuin se korvasi aikanaan Phenom II X2 550 tämän vuoden tammikuussa. 100 MHz kellotaajuden nostosta huolimatta 3,3 GHz suorittimen hinta pysyy samassa 105 dollarin luokassa. Myös tämä malli on kerroinlukoton, ja kuten kaikissa muissakin kahden ytimen Phenom II -malleissa, on tässäkin mahdollisuus yrittää aukaista lukitut ytimet ja muuttaa suoritin neliytimiseksi, jos emolevy tukee ominaisuutta ja käytöstä poistetut ytimet eivät ole vioittuneet.

Athlon II X4 645

Athlon II X4 645 Athlon II X4 640
Koodinimi: Propus Propus
Prosessi: 45 nm 45 nm
CPU-ytimet: 4
4
Kellotaajuus: 3.1 GHz
3.0 GHz
Kanta: AM2+/AM3 AM2+/AM3
L1 : 4 x 64 KB
4 x 64 KB
L2 : 4 x 512 KB
4 x 512 KB
HyperTransport: 4000 MT/s
4000 MT/s
TDP:
95 W
95 W


Uusi Athlon II X4 645 nostaa budjettimallin neliytimen kellotaajuutta 3,1 GHz tajuuteen. 122 dollarin suositushintaan se tarjoaa hyvää säikeistettyä suorituskykyä ja korkeaa kellotaajuutta.

Athlon II X3 450

Athlon II X3 450 Athlon II X3 445
Koodinimi: Rana Rana
Prosessi: 45 nm 45 nm
CPU-ytimet: 3
3
Kellotaajuus: 3.2 GHz
3.1 GHz
Kanta: AM2+/AM3 AM2+/AM3
L1 : 3 x 64 KB
3 x 64 KB
L2 : 3 x 512 KB
3 x 512 KB
HyperTransport: 4000 MT/s
4000 MT/s
TDP:
95 W
95 W


3,2 GHz kellotaajuudella Athlon II X3 450 ei liikoja hidastele. Kolmiytiminen suoritin on ollut suosikkimme alle 100 dollarin peliprosessoriksi, ja olemme jo kiitollisia uuden mallin 87 dollarin suositushinnasta. Kolmella ytimellä suoritin hoitaa myös säikeistetyt sovellukset kaksiytimisiä serkkujaan paremmin.

Athlon II X2 265

Athlon II X2 265 Athlon II X2 260
Koodinimi: Regor Regor
Prosessi: 45 nm 45 nm
CPU-ytimet: 2 2
Kellotaajuus: 3.3 GHz
3.2 GHz
Kanta: AM2+/AM3 AM2+/AM3
L1 : 2 x 64 KB
2 x 64 KB
L2 : 2 x 1 MB
2 x 1 MB
HyperTransport: 4000 MT/s
4000 MT/s
TDP:
65 W
65 W


Kaksi ydintä ja 3,3 GHz kellotaajuus tuovat luultavasti enemmän kuin riittävää suorituskykyä useimpien toimistosovelluksien vaatimuksiin. 76 dollarin hintaan pelaajien ja harrastelijoiden kannattaa kuitenkin siirtää katseensa 10 dollaria kalliimpaan Athlon II X3 450. Uusi kaksiytimen kuitenkin tarjoaa kohtalaista suorituskykyä budjettikoneeseen.

Kommentoi artikkelia