Pikakatsauksessa Windows 8

Artikkelin kirjoittaja: Panu Roivas | 7 kommenttia

Metro UI





Ensi töiksi on hyvä mainita, että Metro UI ei ole pakollinen. Taustalla on yhä perinteinen työpöytä, ja siirtymä Metron ja työpöydän välillä tapahtuu Windows-näppäintä painamalla. Siirtymä on sujuva ja nopea, ja molempien tilojen välillä on helppo liikkua.

Metro UI:ssa on selvästi haettu yksinkertaisuutta ja helppokäyttöisyyttä, ja siinä on onnistuttu varsin hyvin. Voin kuvitella Metro UI:n toimivan vanhemmankin väen keskuudessa siinä missä Windowsin perinteisen työpöydän käyttö voi olla todella suuren oppimiskynnyksen takana. Valtaosa tietokoneiden käyttäjistä lienee kuitenkin jo tottunut Windowsin ominaispiirteisiin ja heillä on tietyt rutiininomaiset tavat tehdä asioita Windowsissa, joten uusi Metro UI -käyttöliittymä saattaa olla pieni shokki monelle. Moni perusasia tehdään eri tavalla Windows 8:n kanssa.

Windows 8 Metro UI tuo tullessaan myös testisovelluksia, joista on helppo päätellä kehityksen kantavia trendejä. Mukana on sosiaaliseen verkostoitumiseen tarkoitettuja sovelluksia kuten Socialite, joka integroi Facebookin suoraan Metro UI:n alle. Myös Twitter on saanut oman Metro-sovelluksensa tweet@rama, joka muistuttaa Tweetdeck-sovellusta.

Päivittyvien facebook/twitter/sää/pörssikurssi/rss -feedien ja valokuva-albumien lisäksi testiversio sisältää useita sovelluksia ja pelejä, joiden kantava teema on kosketus ja tablet-käyttö. Mukana on kosketuspianoa, kuulalabyrinttiä, nfc-tuella toimiva wordhunt-peli, kynää tukeva inkpad ja paintplay. Metro UI sovellukset valtaavat koko näytön, ja vanhan työpöydän ikkunat ja valintapalkit loistavat poissaolollaan. Henkilökohtaisesti tämä tuntui visuaalisesti siistiltä, mutta sovellusten ohjaus jäi hyvin rajatuksi, samaan tapaan kuin älypuhelimen käyttöliittymällä.


Vasemmalla Metro IE10, oikealla IE10 perinteisen työpöydän kautta käynnistettynä. Metro IE10 ei tue Flashia, vaan sen tilalle tulee HTML5.

Metro UI vaikuttaa ensi näkemältä hyvin staattiselta, mutta jokaiseen ikoniin voidaan halutessa lisätä aktiivista informaatiota sovelluksen tilasta. Tämä on selvä parannus ikivanhaan staattisiin pikakuvakkeisiin perustuvaan työpöytään, mutta samalla jos kaikki sovelluskuvakkeet vaihtelevat inforuutujaan jatkuvasti, Metro UI saattaa vaikuttaa melko rauhattomalta.

Metro UI lisää myös perinteiset sovellusten pikakuvakkeet pienempinä staattisina laatikoina, jotka voi sijoittaa haluamaansa paikkaan, tai poistaa kokonaan.

Perinteinen työpöytä on edelleen kuitenkin olemassa, ja siihen pääsee helposti painamalla Windows-näppäintä. Vanha käynnistä-valikko loistaa poissaolollaan ainakin perusasetuksilla. Tuodessa hiiren alanurkan Windows-logoon ilmestyy näytölle päivämäärä ja kellonaika sekä pieni valikko josta pääsee asetuksiin ja windows-hakuun. Windows-haku toimii myös painamalla win+f näppäinyhdistelmää, mikä on huomattavasti nopeampi keino löytää halutut tiedostot ja sovellukset. Asetusten syövereistä löytyy muun muassa sammutus- ja uudelleenkäynnistysnapit. Windows 8:n voi myös sammuttaa suoraan koneen virtanapista mikä on huomattavasti helpompaa, mutta urautuneille käynnistä-valikosta koneen sammuttaville saattaa aiheuttaa vastareaktioita.


Useampi näyttö?



Tehokäyttäjät eivät yleensä tyydy yhteen näyttöön, joten useamman näytön tuki on oleellista. Metro UI mahdutetaan yhdelle näytölle, jonka paikan voi itse valita. Loput näytöistä jäävät perinteiseen työpöytätilaan. Lisäksi jokaiselle näytölle on oma alapalkkinsa, joten alapalkin kuvakkeita ei enää tarvitse metsästää tietyn näytön reunasta.

kommenttia 7

Thor1993

Ihan hyvä juttu.
Itellä ei oo ollu aikaa testailla tota, kiitos kaikkien muitten harrastusten, kirjotusten ym elämän, vaikka intoa kyllä olis tutkailla. Siks hyvä että pääs tän kautta ees vähän jyvälle ton 8:n nykysestä asteesta.
Ois kiva jos sitten, kun aletaan oleen lähellä valmista versioo käytäs vielä syvällisesti läpi uudet asiat, ilman että tarvis bugeista ja keskeneräsyyksistä niin paljoo lueskella :)

Betrayed

Onko kellään mitään hajua miten noista fullscreen-metro-appseista pääsee pois? Yleisimmät alt+f4, esc jne kokeiltu. :) Ainut mikä on tähän mennessä toiminut on taskmanagerilla tappaminen, pidemmän päälle tosin aika puuduttavaa hommaa.

Säännöt
Ubuntu is an African word meaning "I cant configure Debian"
Kun raportoit tuplaketjua, laita ketjun URL mukaan raporttiin, helpottaa elämää. :)
"Poliisilla on asiakas oikeassa ja pamppu vasemmassa."

Eriol

Originally posted by Betrayed:
Onko kellään mitään hajua miten noista fullscreen-metro-appseista pääsee pois? Yleisimmät alt+f4, esc jne kokeiltu. :) Ainut mikä on tähän mennessä toiminut on taskmanagerilla tappaminen, pidemmän päälle tosin aika puuduttavaa hommaa.
Painamalla Windows-näppäintä. Käsittääkseni Metro-appsit jäävät aina taustalle suspended-tilaan eikä niitä voi muuten täysin sammuttaa kuin tehtävienhallinnasta.

Betrayed

En ymmärrä mitä järkeä tehdä niistä pakkotapettavia. Muistiahan ne jäävät sinne kuitenkin syömään. :/ Tiedä sitten onko tämä jokin DP:n "feature".

Säännöt
Ubuntu is an African word meaning "I cant configure Debian"
Kun raportoit tuplaketjua, laita ketjun URL mukaan raporttiin, helpottaa elämää. :)
"Poliisilla on asiakas oikeassa ja pamppu vasemmassa."

ep_

Originally posted by Eriol:
Originally posted by Betrayed:
Onko kellään mitään hajua miten noista fullscreen-metro-appseista pääsee pois? Yleisimmät alt+f4, esc jne kokeiltu. :) Ainut mikä on tähän mennessä toiminut on taskmanagerilla tappaminen, pidemmän päälle tosin aika puuduttavaa hommaa.
Painamalla Windows-näppäintä. Käsittääkseni Metro-appsit jäävät aina taustalle suspended-tilaan eikä niitä voi muuten täysin sammuttaa kuin tehtävienhallinnasta.
Jep. Metro-ohjelmat jää taustalle ja winukka sammuttelee niitä kun tarvitsee lisää muistia.

BSOD is a registered trademark of Microsoft Corporation | Windowsin lähdekoodi

Thor1993

Paljonkas noi sit vie keskimäärin muistia?
Onko ne siellä taustalla sit Android tyyppisesti, vaan vähän muistia vieden?
Nyt oon tähä jo saanu ton ladattua, mutta vielä jossai välissä pitäs ehtiä asentaa se johonki :/

dRD

Pistetään tännekin nyt "mainos", eli avattiin tuossa eilen Windows 8-keskustelualueet, ideana kerätä kaikki vinkit, kysymykset ja vastaukset, etc samaan paikkaan. Eli postataan kysymykset ja vastaukset itse käyttiksen suhteen tuonne, eikä uutiskommentteihin (joista niitä ei vuoden päästä löydä kukaan :-). Thanks.

Petteri Pyyny (pyyny@twitter)
Webmaster
https://AfterDawn.com/

Kommentoi artikkelia