Esittelyssä AMD Phenom II X6 1100T: AMD:n uusi kuusiytiminen lippulaiva

Artikkelin kirjoittaja: Manu Pitkänen | 0 kommenttia

Phenom II X6 1100T: Rajojen koettelua




AMD:llä tiedetään hyvin, että kuluttajat odottavat innostuneina tulevia Fusion-hankkeen prosessoreita. Odotukseen on hyvä syy, sillä ensimmäiset Fusion-tekniikkaan perustuvat kannettavat esitellään todennäköisesti jo CES-messuilla. Pöytäkoneisiin tekniikka tulee selvästi myöhemmin.

Pöytäkonepuolen Fusion-prosessorit antavat siis vielä odottaa itseään, ja sillä välin AMD puskee markinoille uusia prosessoreita, joissa ei ole muuta tehty kuin korotettu kellotaajuutta. Kellotaajuutta on koroteltu AMD:n tuotteissa jo jonkin aikaa, mutta yhtiö on onnistunut samalla myös parantamaan 45 nanometrin valmistustekniikkaansa. Uudistukset mahdollistavat suorituskyvyn korottamisen, vaikkakin vain maltillisesti. Yhtiön strategia ei ole kovin toimiva pitemmällä tähtäimellä, koska Intel julkaisee samassa markkinaraossa kilpailevat Sandy Bridge –prosessorit tammikuussa järjestettävillä CES-messuilla.



AMD:n toimintamallissa on viimeisen vuoden aikana ollut kuitenkin se hyvä puoli, että aina kun uusi kellotaajuuskorotettu malli julkaistiin markkinoille, on uudelle prosessorille lyöty sama suositushinta kuin korvattavalla prosessorilla. AMD ei poikkea kaavasta tälläkään kertaa, joten Athlon II- ja Phenom II -prosessoreille on odotettavissa hinnanalennuksia.

Sandy Bridge –prosessorit muuttavat tilannetta ratkaisevasti. AMD:n nykyinen strategia ei tule kestämään Intelin uuden sukupolven prosessoreiden aiheuttamaa painetta. Tällä hetkellä Athlon II- ja Phenom II –prosessorit ovat erinomaisia valintoja tehokoneiden rakentajille, joilla ei ole kuitenkaan yltiöpäisesti rahaa tuhlattavana. Emme vielä tiedä Sandy Bridge –prosessoreiden virallisia suositushintoja, joten AMD:n pelaama edullisuus-kortti saattaa toimia tai olla toimimatta vielä ensi vuoden puolella.

AMD on päivittänyt prosessorivalikoimaansa Athlon II X3-, Phenom II X2- ja Phenom II X6 -tuoteperheissä. Kuusiytimiset Thuban-prosessorit kellottuvat helposti neljän gigahertsin tienoille, joten on varsin luonnollista että AMD tuo yksi tai kaksi taajuuskorotettua mallia ensi vuoden aikanakin, vaikka Bulldozer-pohjaisten prosessoreiden toimitukset alkaisivat samaan aikaan.
Prosessorinsa päivitystä suunnittelevaa pohdituttaa varmasti se, että kannattaa tässä vaiheessa enää kuluttaa rahoja uuteen AM3-kantaiseen järjestelmääm. Tiedossa on kuitenkin sekä Inteliltä että AMD:ltä tuntuvia parannuksia nykyisiin prosessoreihin. Tutustutaan asiaan paremmin.

Kommentoi artikkelia