Tulevaisuudessa näytöt voivat olla minkä tahansa muotoisia

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Tulevaisuudessa näytöt voivat olla minkä tahansa muotoisia
Japanilainen Sharp on kehittänyt uudenlaisen Free-Form-näyttöteknologian, jonka ansiosta näyttöpaneeleista voidaan tehdä periaatteessa minkä muotoisia tahansa. Teknologian avulla näytön ympärillä olevista millimetrin tai parin levyisistä "surunauhoista" päästään samalla käytännössä eroon.

Perinteiset näytöt ovat pakotettuja suorakaiteen muotoisiksi näytön ympärillä olevien gate driver -piirien takia. Sharpin Free-Form-näytöissä tämä piiristö on ripoteltu pikseleiden joukkoon, minkä avulla näytöistä voidaan tehdä kehyksettömiä ja minkä tahansa muotoisia. Yhtiö esitteli tekniikkaan perustuvaa kojelautanäyttöä, joka on muotoiltu keskikonsolin elementtien perusteella niin, että näyttö voidaan sijoittaa saumattomasti elementtien ympärille.

Autojen lisäksi Sharp näkee Free-Form-näytöillä olevan markkinoita puettavassa teknologiassa. Älykellovalmistajat voivat rakentaa laitteistaan pyöreitä tai ovaaleita, mikä ei tällä hetkellä onnitu täysin. Motorolan Moto 360 -älykellossa on tavoiteltu pyöreää näyttöä, mutta teknisten rajoitteiden takia näytössä on pieni kehys.


Sharpin mukaan sen tavoitteena on aloittaa näyttöjen massatuotanto niin pian kuin on vain mahdollista.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Android, haittaohjelmien poisto virustorjunta 3 Virukset ja haittaohjelmat - HijackThis -logit
Miten gmailista saa poistettu kaikki lukemattomat viestit kerralla? 2 Vapaata keskustelua
Järjestelmän valvojan nimi vanhassa koneessa ja uuden läppärin murheet 47 Kannettavat tietokoneet
ohjeita koiranetsintään 4 Vapaata keskustelua
Videoketju 469 Vapaata keskustelua
Biisiketju 5969 Vapaata keskustelua
Yleistä keskustelua asian vierestä 332 Vapaata keskustelua
Dvd r dl levy ja poltto ohjelmat 24 Ajuri- ja softaongelmat
Adobe reader asennus ongelma 9 Ajuri- ja softaongelmat
Tekoäly - Yleistä keskustelua tekoälystä 102 Vapaata keskustelua
Näytä lisää viestejä