Televisioista tuttu kuvanparannus tekee tuloaan mobiililaitteille

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Televisioista tuttu kuvanparannus tekee tuloaan mobiililaitteille
Yhdysvaltalainen Pixelworks on esitellyt ensimmäisen älypuhelimille, tableteille ja ultrabook-kannettaville suunnitellun kuvanparannuspiirinsä, joita on aiemmin tavattu nähdä lähinnä televisioissa. Mobiililaitteiden näyttöjen tarkkuuden kasvun myötä erilaiset virheet kuvanlaadussa näkyvät aiempaa selvemmin puhelimissakin, minkä takia kuvanparannuspiireille on tullut Pixelworksin mukaan tarvetta.

Iris-nimistä piiriperhettä esiteltiin ensimmäisen kerran isolle yleisölle viime viikolla Computex-messuilla Taiwanissa. Siruissa hyödynnetään yhtiön aiemmin isommille näytöille kehitettyjä MEMC- ja FRC-teknologioita, minkä lisäksi niihin on sisällytetty kontrastinhallinta sekä taustavalaistuksen hallinta, jotta katselukokemus olisi optimaalinen kaikissa tilanteissa.

Aiemmin prosessorilla tai näytönohjaimella suoritettuja tehtäviä voidaan siirtää kokonaan Irikselle, jolloin on mahdollista säästää virtaa (akkukesto paranee) ja resursseja jää muuhun käyttöön. Iris-piirien ensimmäiset näytetoimitukset lähtevät pian laitevalmistajille ja massatuotannon odotetaan alkavan vielä tämän vuoden toisella puoliskolla.


Pixelworks ei ole ainoa yhtiö, joka on kiinnostunut kuvanparannusteknologian hyödyntämisestä mobiililaitteissa. Järjestelmäpiirejä kehittävät Qualcomm ja MediaTek rakentavat kukin tykönään omia ratkaisuja. Qualcomm hankki avaintekniikat IDT:ltä vuonna 2011 ja MediaTekin ratkaisu kulkee nimellä Clear Motion. Myös NXP ja Imagination Technologies ovat kiinnostuneita alasta.

Pixelworks nousi otsikoihin keväällä, kun se paljasti Applen kuuluneen viime vuonna sen viiden suurimman asiakkaan joukkoon. Asiakkuuden arvo on vähintään 4,8 miljoonaa dollaria. Tiedon julkistamisen jälkeen yhtiön osakekurssi nousi hujauksessa 80 prosenttia.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Yleistä keskustelua asian vierestä 488 Vapaata keskustelua
Biisiketju 6009 Vapaata keskustelua
Tekoäly - Yleistä keskustelua tekoälystä 148 Vapaata keskustelua
Perseilyketju. 2357 Vapaata keskustelua
Koneen päivitys mielessä. 7 Uutta tietokonetta ostamassa
Koneen päivitystä 7 Uutta tietokonetta ostamassa
Thunderbird sähköposti ja sen ongelmat 2 Ajuri- ja softaongelmat
Elisa kaapeliverkko & MTV kanavat & Muitakin kanavia. 1 Vapaata keskustelua
Järjestelmä ja ilmoitukset 8 Windows -ongelmat
Pöytäkoneeseen telakan yhdistäminen 4 Tulostimet, näppäimistöt ja muut oheislaitteet
Näytä lisää viestejä