LG:ltä 55-tuumainen OLED TV kesäolympialaisiin mennessä?

Kirjoittaja Panu Roivas, | Kommentteja (4)

LG:ltä 55-tuumainen OLED TV kesäolympialaisiin mennessä?
LG on julkistanut maailman suurimman OLED-paneelin, jota esitellään CES-messuilla Las Vegasissa tammikuun alussa.

Uusi OLED-paneeli on vain 5 mm ohut, ja LG:n mukaan se on valmistettu "huomattavasti pienemmällä resurssipanostuksella" verrattuna aikaisempiin OLED-paneeleihin. Valmistuskustannusten pienenemisen taustalla on oksidipuolijohteen käyttö vanhemman LTPS-teknologian sijaan. Tämä antanee toivoa siitä, että LG myös julkaisee kyseistä paneelia käyttävän television vuonna 2012 inhimilliseen hintaan. Aiempien tietojen mukaan LG yrittäisi mahduttaa uuden OLED TV:n hinnan 3250 dollarin tienoille.

LG käyttää uudessa paneelissa valkoisia OLEDejä, mikä LG:n mukaan auttaa pitämään värit kunnossa myös laajemmista katselukulmista. Valkoisten OLEDien käytön pitäisi myös tiputtaa sähkönkulutusta erityisesti paljon valkoista sisältävää kuvaa katsoessa, esimerkiksi verkkoselainta käytettäessä.

LG:n uutta OLED-televisiota ollaan odotettu jo pitkään, eikä sen kilpailijatkaan ole ollet hiljaa, vaan myös Samsung aikoo julkaista oman vastaavan kokoisen OLED-televisionsa ensi vuonna. Molempien valmistajien uusia OLED-telkkareita odotetaan myyntiin ennen elokuun 2012 kesäolympialaisia.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

4 kommenttia

Bluejack
Bluejack
2500 euroo. ei toi kyllä pahakaan enää ole. Tosin valmistaja on väärä :)
hannibal_pjv
hannibal_pjv
Tjaa... yleensä se vain on niin, jotta jos joku maksaa 3250 dollaria jenkeissä, niin se maksaa 3250 euroa täällä Suomessa. Toivottavasti ole oikeassa tuon 2500 eoron suhteen, mutta jos katsoo hintoja muuten ristiin dollareissa ja Suomi euroissa, niin vaihtosuhde on aika tarkkaan yhden suhde yhteen.
Mutta mielenkiitoinen tuote ja paljon vähemmän tuo maksaa kuin edelliset OLED tarjokkaan nelinumeroisine hintoineen.
Bluejack
Bluejack
Lainaus:

Ostaako kukaan suomesta? mutta ,eurokurssi on elektroniikan suhteen sinun laskuopilla pielessä mitä esim. saksa nettikaupasta olen tilaillut roipetta viimeset 5 vuotta..
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28. joulukuuta, 2011 @ 21:25
Anonymous User
Anonymous User
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:
Lainaus:
hannibal_pjv
Tjaa... yleensä se vain on niin, jotta jos joku maksaa 3250 dollaria jenkeissä, niin se maksaa 3250 euroa täällä Suomessa. Toivottavasti ole oikeassa tuon 2500 eoron suhteen, mutta jos katsoo hintoja muuten ristiin dollareissa ja Suomi euroissa, niin vaihtosuhde on aika tarkkaan yhden suhde yhteen.
Mutta mielenkiitoinen tuote ja paljon vähemmän tuo maksaa kuin edelliset OLED tarjokkaan nelinumeroisine hintoineen.
Ostaako kukaan suomesta? mutta ,eurokurssi on elektroniikan suhteen sinun laskuopilla pielessä mitä esim. saksa nettikaupasta olen tilaillut roipetta viimeset 5 vuotta..

Aikapa hyvin on tuo laskuoppi pitänyt paikkansa, suomen hintojen suhteen. Viimeisimpänä ostoksena tuo antec p280 rantautui suomeen tasan samalla 130 hinnalla, kuin se on dollareissakin.

Mutta kun tuohon saksan tilaukseenkun laittaa mukaan rahdit ja postikulut, sekä arvonlisäveron, niin jää monen laitteen kohdalla ero jäädä dieselin noston jalkoihin. Mutta toki esim. levyjä ja vastaavia ryöst.....korjaan teostomaksullisia, toki kannattaa tilata........

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Asuksen läppäri jumittaa BIOS menussa. 7 Kannettavat tietokoneet
Biisiketju 5629 Vapaata keskustelua
Mario Games 9 PC:n pelit
Pelit eivät käynnisty (Uusi kasattu kone) 15 PC:n pelit
gmailiin kirjautuminen ei toimi 6 Ajuri- ja softaongelmat
Ukraina keskustelu - Venäjän hyökkäys Ukrainaan 183 Vapaata keskustelua
VHS kasettien digitointi 44 Digivideo-ongelmat ja -keskustelu
AV2HDMI yhdistäminen Commodore 64 ongelma 3 TV-out -ongelmat ja -keskustelu
Android känny miten luoda s-postiryhmä 3 Android -keskustelu
WhatsApp ja Messinger 2 Android -keskustelu
Näytä lisää viestejä