WWW täyttää tänään 20 vuotta

Kirjoittaja Manu Pitkänen, | Kommentteja (8)

WWW täyttää tänään 20 vuotta
Tänään tulee täyteen tasan 20 vuotta siitä kun Sveitsin ja Ranskan rajalla sijaitsevassa CERNin tutkimuslaitoksessa työskennelleen Tim Berners-Leen kehittämä World Wide Web -järjestelmä tuli julkisesti saataville.

Elokuun kuudetta päivää pidetään WWW:n syntymäpäivänä sen vuoksi, että tuolloin Berners-Lee julkaisi alt.hypertext-uutisryhmässä lyhyen yhteenvedon kehittämästään WWW:stä ja lupasi jakaa kehittämäänsä koodia kaikille kiinnostuneille ilmaiseksi. Jo jouluna 1990 Berners-Lee oli kehittänyt kaiken vaadittavan WWW:n vaatiman tekniikan ja sitä oli käytetty CERNin sisäisessä tiedonvaihdossa.

Viimeisen 20 vuoden aikana web on levinnyt lähes kaikkialle. Siitä on muodostumassa/muodostunut sähkön ja veden kaltainen hyödyke, joka on kiinteä osa ihmisten arkea.


Webissä surffaa nykyään jo noin kaksi miljardia ihmistä eli 29 prosenttia kaikista maailman ihmisistä. Web-surffaajien määrän kasvu on ollut häkellyttävää, sillä vielä 2000-luvun alussa heitä oli vain 250 miljoonaa. Ihmiset selaavat nettiä tyypillisesti tietokoneelta, mutta älypuhelimien ja muiden mobiililaitteiden arvellaan syrjäyttävän ne lähivuosien aikana.

Vuosittain lähetetään 107 biljoonaa sähköpostia (89 prosenttia spämmiä) 2,9 miljardiin eri sähköpostiosoitteeseen ja katsellaan noin 700 miljardia kertaa YouTubesta löytyviä videoita. Nettiin mahtuu tätä nykyään yli 255 miljoonaa web-sivustoa.

Yllä olevan uutiskuvan kerrotaan olevan yksi maailman ensimmäisistä webissä julkaistuista kuvista.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

8 kommenttia

Ysf
Ysf
tuota.. miksi jutussa mainitaan jotain sähköpostien määrästä?

Se, että sähköpostia voi lukea nettiselaimen avulla webbipohjaista liittymää käyttäen ei tee www-sivuista (web) ja sähköpostista asioita, jotka kuuluisivat mielestäni tässä tapauksessa samaan nippuun.

T.B-L oli mukanan kehittämässä HTTP-protokollaa ja ensimmäistä HTML-määritystä eli pelkkää webbisivupuuhaa. T.B-L ei kehitellyt sähköpostiin välitykseen ja lähetykseen käytettäviä tekniikoita.
PJL78
PJL78
Noista 255 miljoonasta nettisivusta mun tekemiä on satoja =)

Täytyy sanoa, että vaikka perinteistä tietokonetta ei syrjäytetä, niin seuraan liittyy enemmän ja enemmän muita internetiin kytkeytyneitä laitteita, kuten autot, autojen navigaattorit, kodinkoneet, kellot, radiot, televisiot, talojen sähkö- ja valvontajärjestelmät ja kohta koko ihminen on jatkuvasti verkossa.

Itse meinaan lähikuukausina tehdä joitakin muutoksia tähän tietotekniikan ja internetin tulvaan omalta osaltani, vaihdan älypuhelimen tavalliseen kestävään puhelimeen, tietokoneen myyn ja ostan kannettavan, jota käytän vain jos oikeasti tarvitsen. Ehkä sellainen lievä paluu menneisyyteen ei ole pahaksi kenellekään, aina ei tarvitse lähettää tekstiviestejä kaikesta turhasta, eikä soittaa aivan turhista asioista, myös netissä turhaan roikkuminen ei vaikuta kovin terveeltä. Kun hankkii elämän, ei tarvitse olla "online" aina.
kane_k
kane_k
hyvin on www:n ensimmäinen kuva antanut suuntaa internetille kun siinä oli jo 4 tissiparia
ep_
ep_
pitäisikö tossa nettisivujen kohdalla lukea "nettisivustoja". Nettisivuiksi kuulostaa melko vähäiselle huomioiden sen että suurilla sivustoilla on tuhansia sivuja. Facebookissahan on nykyään noin 750 miljoonaa käyttäjää joka tarkoittaa 750 profiilisivua eli reilusti yli 255 miljoonaa.

Itsekkin olen onnistunut tekemään reilustikkin yli sata sivua.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6. elokuuta, 2011 @ 13:47
teppoI
teppoI
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:
pitäisikö tossa nettisivujen kohdalla lukea "nettisivustoja". Nettisivuiksi kuulostaa melko vähäiselle huomioiden sen että suurilla sivustoilla on tuhansia sivuja. Facebookissahan on nykyään noin 750 miljoonaa käyttäjää joka tarkoittaa 750 profiilisivua eli reilusti yli 255 miljoonaa.

Itsekkin olen onnistunut tekemään reilustikkin yli sata sivua.

Ihan totta, korjasin tuon sanamuodon :)

syrtek66
syrtek66
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:
hyvin on www:n ensimmäinen kuva antanut suuntaa internetille kun siinä oli jo 4 tissiparia
LOL

:)
repino
repino
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:
hyvin on www:n ensimmäinen kuva antanut suuntaa internetille kun siinä oli jo 4 tissiparia
LOL

:)
Berners-Lee julkaisi alt.hypertext-uutisryhmässä lyhyen yhteenvedon kehittämästään WWW:stä ja lupasi jakaa kehittämäänsä koodia kaikille kiinnostuneille ilmaiseksi. Jo jouluna 1990 Berners-Lee oli kehittänyt kaiken vaadittavan WWW:n vaatiman tekniikan ja sitä oli käytetty CERNin sisäisessä tiedonvaihdossa.

Lainaus myös...

Lukekaa nyt edes kunnolla tuo juttu. Hän on halunnut, että netti on meille kaikille vapaa ja ilmainen. No sen jälkeen kaikki yrittää rahastaa toisten tuotannolla. Ensimmäisenä tietysti MS.
Meille yritetään tuputtaa oikeaa Moraalia, mutta onko se ainoa moraali vain "In God We Trust" satasen dollarin logona.
Tulee mieleen Roope Ankka. "Kaikki mulle heti nyt"
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8. elokuuta, 2011 @ 23:44
repino
repino
Tissejä on kuulkaa ollu olemassa koko historia, mutta ilman näitä ideoita läheteteltäs koodattuja savumerkkejä ja tytöt pesis avannolla pyykkejä. Imut pois ja koettakaa olla edes miehiä.

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Biisiketju 5688 Vapaata keskustelua
Taloyhtiön netti takkuaa ja katkeilee kesken pelien. 1 WLAN ja lähiverkot
Microsoft lähettää outoja sähköposteja 9 Windows -ongelmat
Windows 11 - Keskustelu 296 Windows -ongelmat
Samsung räpsäyttyää salamaa kun avaa Gmailin 2 Android -keskustelu
Latasin ilmaisen Avast Anviruksen 15 Virukset ja haittaohjelmat
Gmail + Google + Youtube + Facebook 12 Vapaata keskustelua
Muistikortin alustus 6 Yleistä keskustelua kännyköistä
Latasin ilmaisen Avast Anviruksen 2 Virukset ja haittaohjelmat
Ääniajurit 3 Ajuri- ja softaongelmat
Näytä lisää viestejä