Rekisteröidy | Kirjaudu sisään

Uutisia kirjoittajalta Teemu Laitila

Tom's Hardware: Uutiset

Uuden Windowsin visuaalinen ilme aiempaa yksinkertaisempi

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 19.5.2012 16:24

Uuden Windowsin visuaalinen ilme aiempaa yksinkertaisempi Microsoft on antanut Windows 8 -järjestelmän kehitystä seuraavassa blogissaan vihjeitä lopullisen version tulevista ulkoasumuutoksista.

Microsoftin mukaan uuden visuaalisen ilmeen tavoitteena on koko järjestelmän kattava visuaalinen harmonia, joka kuitenkin säilyttää Windows 7:n tunnelman sekä yhteensopivuuden sovellusten kanssa.

Yhteensopivuudella viitataan esimerkiksi ikkunoiden reunusten kokoon, joka tulee säilymään muuttumattomana ja myös ikkunoiden kontrollien sijaintiin ja tyyliin. Silti uuteen Windowsiin haluttiin tuoda Metron myötä lanseerattua yksinkertaista tyyliä myös työpöydälle.

Metron mukainen visuaalinen ilme tarkoittaa Microsoftin mukaan työpöydällä sitä, että uudessa Windowsissa luovutaan Windows Vistan tuomasta läpinäkyvästä ja kiiltelevästä Aero Glass -ilmeestä. Lasimaiset pinnat vaihtuvat Metron "siistiin ja raikkaaseen" ulkoasuun, johon kuuluu elementtien litistäminen ja 3D-efektien poistaminen, heijastusten poistaminen sekä huomiota kiinnittävien liukuvärien korvaaminen tasaisemmilla väripinnoilla.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 19.5.2012 14:49

Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion Euroopan komission kilpailuviranomaiset aikovat seurata Microsoftin syksyllä odotetun Windows RT -käyttöjärjestelmän julkaisua tarkalla silmällä. Kilpailuviranomaisia huolettaa Microsoftin aiemmin julkaisema tieto, jonka perusteella käyttäjä ei käytännössä voi vaihtaa selainta ARM-pohjaisiin tablet-laitteisiin tarkoitetussa Windows-versiossa.

Microsoftin ilmoitus on saanut muut selainvalmistajat liikkeelle. Esimerkiksi Firefox-selainta kehittävän Mozilla-säätiön mukaan Microsoftin selainrajoitus rikkoo EU:n vuonna 2009 antamaa päätöstä, jonka perusteella Microsoft ei voi hyödyntää määräävää markkina-asemaansa oman selaimensa aseman pönkittämiseen. Myös Chrome-selainta kehittävä Google on ilmaissut vastalauseensa.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

HP saattaa irtisanoa jopa 30 000 kun mobiili valtaa alaa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 18.5.2012 21:35

HP saattaa irtisanoa jopa 30 000 kun mobiili valtaa alaa Ylivoimaimaisesti maailman suurin PC-valmistaja HP saattaa ensi viikolla ilmoittaa jopa kymmenien tuhansien työntekijöiden irtisanomisesta. Eri ennusteissa on veikkailtu yhtiön uudelleenjärjestelyjen koskevan yhdeksästä jopa 15 prosenttia koko 325 000 työvoimasta.

Tarkemmat tiedot irtisanomisista ja yhtiön uudesta suunnasta julkaistaneen ensi viikon osavuosikatsauksen yhteydessä. Ennakkotietojen mukaan HP:n toimitusjohtaja Meg Whitman tulee perustelemaan massiivisia irtisanomisia tarpeella uudelleensuunnata yhtiön resursseja ja vapauttaa varoja tulevien investointien tekemiseen eikä niinkään pelkillä säästötoimilla, joilla voitaisiin tyydyttää sijoittajien vaatimuksia.

Huolimatta johtavasta markkina-asemastaan, HP:n liikevaihto on ollut laskusuuntainen jo pidempään. Syynä on PC-myynnin väheneminen samaan tahtiin kun mobiililaitteet valtaavat markkinoita. HP on aiemminkin yrittänyt saada jalansijaa mobiilimarkkinoilta, huonolla menestyksellä. Esimerkiksi Palmin oston jälkeen julkaistu TouchPad-tabletti jouduttiin kuoppaamaan pian julkaisunsa jälkeen.





Tom's Hardware: Uutiset

Japanilaistutkijat hyödynsivät langattomassa tiedonsiirrossa terahertsin taajuuskaistaa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 17.5.2012 15:32

Japanilaistutkijat hyödynsivät langattomassa tiedonsiirrossa terahertsin taajuuskaistaa Tokion yliopiston tutkijaryhmä on kertoo onnistuneensa siirtämään tietoa kolmen gigabitin sekuntivauhdilla käyttäen jopa kolmeen terahertsiin yltävää taajuutta. Tutkijoiden kehittämä pienikokoinen antenni kykenee hyödyntämään taajuuksia 300 GHz:n ja 3 THz:n välillä.

Raportoitu koe oli vasta ensimmäisiä testikertoja ja tutkijat epäilevät pystyvänsä nostamaan nopeuden jopa 100 gigabittiin sekunnissa. Koe suoritettiin uudenlaisella antennilla, joka kyseisessä tapauksessa toimi 542 GHz:n taajuudella.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

Blizzard pahoittelee Diablo III:n palvelinongelmia

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 17.5.2012 12:14

Blizzard pahoittelee Diablo III:n palvelinongelmia Blizzard pahoittelee Diablo III:n julkaisun yhteydessä ilmenneitä palvelinongelmia, joiden vuoksi moni pelaaja kohtasi vain virheilmoituksen Error 37 pyrkiessään pelaamaan ensimmäisten tuntien aikana palvelinten aukeamisen jälkeen.

Pelin virallisilla foorumeilla julkaistun viestin mukaan palvelimia vaivasivat julkaisun jälkeen tekniset ongelmat, joiden vuoksi sisäänkirjautuminen oli hankalaa tai mahdotonta pitkään. Samat ongelmat ilmaantuivat uudestaan myöhemmin seuraavan päivän iltana. Blizzardin mukaan arviot julkaisun tuottamasta kuormituksesta oli tehty yläkanttiin, mutta silti palvelinkapasiteettia ei ollut riittävästi.

Vaikka palvelinten toiminta on jo vakaampaa, Blizzardin mukaan niiden toiminnan tarkkailua jatketaan koko ajan ja lisäoptimointien tekemiseksi palvelimia tullaan käyttämään alhaalla lähitulevaisuudessa. Blizzardin toteuttama vaatimus pakollisesta nettiyhteydestä on saanut osakseen paljon kritiikkiä, sillä toimimattomat palvelimet estävät myös yksinpelin pelaamisen.

Palvelinten ylikuormituksen lisäksi monilla käyttäjillä on ollut ongelmia pelin saavutusten rekisteröitymisen kanssa. Foorumiviestissä mainitaan myös tavaroiden myymiseen tarkoitetun Auction House -toiminnon julkaisun viivästymisestä siihen saakka, kunnes kaikkien järjestelmien voidaan taata toimivan vakaasti. Alunperin Auction House oli määrä avata 22. toukokuuta.





Tom's Hardware: Uutiset

Piinanoputkilla litiumioniakun kapasiteetti jopa kymmenkertaiseksi

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 15.5.2012 19:22

Piinanoputkilla litiumioniakun kapasiteetti jopa kymmenkertaiseksi Standfordin yliopiston tutkijaryhmä on kehittänyt uuden akkumateriaalin, jolla nykyisten litiumioniakkujen kapasiteetti ja käyttöikä voitaisiin kasvattaa moninkertaiseksi. Kun nykyisin anodina käytetty grafiitti korvataan piistä valmistetulla kaksinkertaisella nanoputkien kerroksella, akun kapasiteetti kasvaa jopa kymmenkertaiseksi ja sen käyttöikä kasvaa huomattavasti nykyisestä.

Litiumioniakun varauskyky riippuu sen osien kyvystä sitoa itseensä litiumioneita. Nykyään käytetty grafiitti mahdollistaa noin 400 mAh kapasiteetin per gramma grafiittia. Grafiitti kykenee sitomaan itseensä yhden litiumionin kuutta grafiittiatomia kohti, kun taas tutkijoiden käyttämä pii sitoo neljä litiumionia yhteen piiatomiin. Tutkijoiden kehittämä kaksiseinäinen piinanoputkista koostuva anodi mahdollisti jopa 4000 mAh kapasiteetin grammaa kohti, eli sen avulla akun kapasiteetti voitaisiin kymmenkertaistaa.

Piin kyky sitoa tehokkaasti litiumioneita ei ole sinänsä uusi asia, mutta tähän mennessä ongelmana on ollut sen kestävyys akkukäytössä. Akun latautuessa anodi paisui samalla moninkertaiseksi ja rakenne hajosi jo muutaman lataus- ja purkauskerran jälkeen. Ongelma ratkesi kaksiseinäisillä piiputkilla, jotka on lisäksi päällystetty piioksidilla. Rakenne on niin kestävä, että lataaminen ei aiheuta paisumista materiaalissa, jonka ansiosta se kestää jopa 6000 lataus-purkaus-kertaa verrattuna nykyakkujen noin 1000 kierrokseen.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

Lenovo julkisti hiilikuiturunkoisen Ultrabookin

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 15.5.2012 18:41

Lenovo julkisti hiilikuiturunkoisen Ultrabookin Lenovo on tänään julkistanut uuden Intelin Ultrabook-kategoriaan mahtuvan kevyen kannettavan, jonka runko on valmistettu kokonaan hiilikuidusta. Lenovon perinteiseen ulkoasuun perustuva läppäri erottuu edukseen Applen MacBook Airia muistuttavien alumiinisten Ultrabookien keskellä.

Lenovon ThinkPad X1 Carbon kasvattaa näytön kokoa edeltäjästään tasan 14 tuumaan. Näytön resoluutio on keskimääräistä Ultrabookia parempi 1600x900 ja myös näytön laadun vakuutetaan olevan hyvä ja katselukulmien laajat. Hiilikuitukotelon ansiosta laitteen paino on vain 1,36 kiloa, mikä tekee siitä ehdottomasti yhden keveimmistä omassa kokoluokassaan. Hiilikuitukotelo on päällystetty mattapintaisella kumiseoksella, joka pitää pinnan siistinä sormenjäljistä.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

ASRock toi Ivy Bridge -tuen emolevyihinsä BIOS-päivityksellä

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 15.5.2012 15:56

ASRock toi Ivy Bridge -tuen emolevyihinsä BIOS-päivityksellä Emolevyvalmistaja ASRock on ilmoittanut, että kaikki yhtiön P67-, H67- ja Z68-piirisarjalla varustetut emolevyt ovat päivitettävissä tukemaan Intelin uusimpia Ivy Bridge prosessoreita. Tuki Ivy Bridge -prosessoreille tulee emolevypäivityksenä.

Yhtiön tiedotteen mukaan tavoitteena tuoda high-end-teknologia myös muiden kuin tehokäyttäjien ulottuville aiempaa helpommin. ASRockin mukaan Ivy Bridgen myötä käyttäjille on luvassa enemmän prosessoritehoa ja matalampi tehonkulutus, joka saavutetaan Ivy Bridge -prosessoreissa käytettyjen 22 nm 3D-transistoreiden ansiosta.

Vaikka päivitysmahdollisuus on mukava lisä sitä tarvitseville, nykyisten Sandy Bridge -mallien omistajien päivitysinto voi jäädä vähäiseksi, sillä Ivy Bridge -prosessoreiden hyödyt niiden edeltäjiin verrattuna ovat testeissä osoittautuneet odotettua pienemmiksi.

Uusimman BIOS-version sekä ajurit voi halutessaan ladata ASRockin sivuilta.





Tom's Hardware: Uutiset

Ensimmäiset Windows 8 -tabletit Intelin prosessorilla marraskuussa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 15.5.2012 14:16

Ensimmäiset Windows 8 -tabletit Intelin prosessorilla marraskuussa Ensimmäiset uuteen Windows 8 -järjestelmään perustuvat Intelin prosessoreita käyttävät tabletit saapuvat kauppoihin marraskuun aikana, kertoo CNET omiin lähteisiinsä perustuen.

CNETin lähteiden mukaan odotettavissa on "yli tusinan verran" Windows 8 -tabletteja Intelin prosessoreilla. Valinnanvaraa lisää se, että yli puolet julkaistavista laitteista tulee olemaan hybriditabletteja, eli niissä yhdistyy jossain muodossa perinteisen tabletin kosketusnäyttö sekä kevyen kannettavan fyysinen näppäimistö.

Tableteissa tullaan käyttämää Intelin Clover Trail -koodinimellistä kaksiytimistä Atom-prosessoria. Clover Trailit ovat kohtuullisen vähävirtaisia ja ne valmistetaan Intelin 32 nm prosessilla. Saman prosessorin yksiytiminen versio (Atom Z2460) löytyy jo nyt Intiassa julkaistusta Lava XOLO X900 -puhelimesta.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

AMD julkaisi Trinity-piirit - lisätehoa kannettaviin

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 15.5.2012 11:51

AMD julkaisi Trinity-piirit - lisätehoa kannettaviin AMD on tänään julkaissut Trinity-nimellä tunnetut toisen sukupolven APU-piirit. Trinity on viime kesänä hyvän vastaanoton saaneen Llanon seuraaja. Trinity kuitenkin eroaa edeltäjästään merkittävästi ja ensimmäisten testien perusteella muutos on ollut lähinnä parempaan päin.

Trinityn prosessoriosuus perustuu Piledriver-arkkitehtuuriin, joka on viime syksynä heikon vastaanoton saaneen Bulldozerin seuraaja. Trinitystä löytyy mallista riippuen yksi tai kaksi Piledriver-moduulia eli kaksi tai neljä prosessoriydintä. Näytönohjain perustuu Cayman-piirien myötä esiteltyyn VLIW4-arkkitehtuuriin. Nyt julkaistut Trinity-mallit on tarkoitettu erityisesti kannettaviin tietokoneisiin ja vähävirtaisemmat mallit tullaan todennäköisesti näkemään kilpailemassa Intelin Ultrabook-mallien kanssa erityisesti hinnalla ja "riittävällä" suorituskyvyllä.

Trinityn uusia ominaisuuksia on esimerkiksi kolmannen sukupolven Turbo Core -tekniikka, joka kykenee resurssien käytöstä riippuen nostamaan GPU:n tai CPU:n kellotaajuuksia. Tämän hetken nopeimmassa Trinity-mallissa (A10-4600M) prosessorin kellotaajuus nousee enimmillään 3,2 GHz:n. A10-sarjan Trinity-mallien GPU:sta löytyy 6 SIMD-moottoria, joiden yhteenlaskettu grafiikkaytimien määrä on 384. GPU:n toimii normaalisti 497 MHz:n kellotaajuudella, mutta Turbo-ominaisuudella nopeus voi nousta enimmillään 686 MHz:n.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

Apple tiputti 4G-termin uudesta iPadista

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 14.5.2012 11:54

Apple tiputti 4G-termin uudesta iPadista Apple on joutunut luopumaan tuoreimman iPad-mallin nimeen liitetystä 4G-termistä useissa maissa, raportoi 9to5mac-sivusto.

LTE-yhteyksiä tukevan iPad-mallin nimi oli virallisesti iPad Wi-Fi + 4G, mutta useissa maissa neljännen sukupolven mobiiliverkkoihin viittaava nimi on korvattu termillä "Cellular". Suomessa Apple kuitenkin käyttää edelleen 4G-termiä.

Apple on jo aiemmin lopettanut 4G-ominaisuuden mainitsemisen markkinointimateriaalissaan, mutta nimenmuutos on lopullinen niitti 4G-termille nykyisessä iPad-sukupolvessa.

Syynä 4G-termin tiputtamiselle on monissa maissa noussut kohu siitä, että nimestään huolimatta iPad ei tue paikallisia 4G-verkkoja ja näin ollen laitteiden mainostaminen 4G-tuellisina johtaa asiakkaita harhaan. Erityisen suuri meteli 4G-termistä on noussut Australiassa ja Iso-Britanniassa. Applen iPadit tukevat vain 700 ja 2100 MHz:n LTE-taajuuksia, kun suomalaisoperaattoreiden verkot toimivat 1800 ja 2600 MHz:n taajuuksilla.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

Uusi artikkeli: Diablo III suorituskykytestissä

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 14.5.2012 10:10

Uusi artikkeli: Diablo III suorituskykytestissä Tänä yönä julkaistaan viimein Diablo-pelisarjan kolmas osa. Edellisestä Diablo-julkaisusta on kulunut jo kymmenen vuotta. Beta-version perusteella myös sarjan kolmas osa tulee tarjoamaan viihdykettä pitkäksi aikaa.

Tom's Hardware testasi ennnen pelin julkaisua millaisella pelikoneella on syytä varustautua kun aloittaa taistelun Diabloa vastaan. Tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että Diablo päästää vanhemmallakin koneella pelaavat suhteellisen helpolla eikä täyteen resoluutioon ja kaikkiin grafiikoihin vaadinta viimeisintä tehomyllyä.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

Legendaarinen Carmageddon-peli syntyy uudelleen Kickstarterin avulla

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 11.5.2012 19:33

Legendaarinen Carmageddon-peli syntyy uudelleen Kickstarterin avulla Aikanaan suurta pahennusta herättänyt kaahailupeli Carmageddon on saamassa uuden elämän, kun pelille ollaan julkaisemassa Kickstarter-palvelun rahoituksen turvin jatko-osa. Väkivaltaisten kaahailupelien ehdoton esikuva kiinnostaa pelaajia edelleen, sillä tähän mennessä Carmageddon: Reincarnation on kerännyt jo 188 000 dollarin rahasumma.

Asialla on pelin alkuperäinen kehittäjä Stainless, joka on ostanut itselleen takaisin kaikki oikeudet peliin ja brändiin. Kickstarter-projektin sivuilla luvataan päivittää peli nykyaikaisilla grafiikoilla ja fysiikoilla säilyttäen silti alkuperäinen anarkistinen ja väkivaltainen pelityyli. Alkuperäinen Carmageddon tuki moninpeliä vain lähiverkossa, mutta uusi peli tulee sisältämään nykyaikaisen moninpelimahdollisuuden.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

HP nimesi AMD:n Ultrabook-vastineet Sleekbookeiksi

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 10.5.2012 13:27

HP nimesi AMD:n Ultrabook-vastineet Sleekbookeiksi HP on julkaissut läjän uusia ohuita kannettavia, joista osa perustuu Intelin uuteen Ivy Bridge -prosessoriin ja osa sisältää AMD:n uuden Trinity-APU-piirin. Koska Ultrabook on Intelin omistama markkinointitermi, HP kutsuu Intelin spesfikaation vastaisia mallejaan termillä Sleekbook.

Kaikki HP:n julkistamat ohuet kannettavat kuuluvat yhtiön omaan Envy-sarjaan. Malliston lippulaiva on vasta kesällä myyntiin tuleva Ivy Bridge -prosessorilla varustettu HP Envy Spectre XT. Muiden mallien koko vaihtelee 14 tuumasta 15 tuumaan. Spectre XT on myös ainut malli, joka nojaa pelkkään 128 GB SSD-asemaan tallennusratkaisunaan. Muista malleista löytyy joko 32 gigatavun SSD yhdistettynä isompaan perinteiseen kiintolevyyn tai pelkkä mekaaninen kiintolevy.

Kaikkien laitteiden näytöt toimivat 1366x768 pikselin resoluutiolla. Spectre XT on joukon pienin 13,3 tuuman näytöllään, muiden koko vaihtelee 14 tuumasta 15 tuumaan. HP:n valinta resoluutioksi on lievä pettymys, varsinkin jos Apple julkaisee myöhemmin tänä vuonna "retina" tason näytöllä varustetun uuden MacBook Air -mallin. Muista valmistajista vasta Asus on kasvattamassa Ultrabookiensa resoluutiota 1080p-tasolle.

Lue koko juttu...




Tom's Hardware: Uutiset

Blizzard varautuu palvelinruuhkaan ensi viikon Diablo-julkaisussa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 9.5.2012 18:20

Blizzard varautuu palvelinruuhkaan ensi viikon Diablo-julkaisussa Pitkään odotettu Diablo-sarjan kolmas osa julkaistaan viimein ensi viikon tiistaina ja pelin kehittäjä Blizzard on varautunut jättimäisiin ruuhkiin palvelinten avaushetkellä. Blizzardin mukaan palvelinten kuormaa pyritään tasamaan porrastamalla käyttäjien sisäänpääsyä asettamalla viive pelin sisäänkirjautumiseen.

Pelin voi jo ennakkotilata netin kautta, mutta asennuspaketin voi ladata vasta päivää ennen palvelinten avausta ja pelin voi päivittää uusimpaan 1.0.1-versioon. Koska moni tulee odottamaan palvelinten aukaisua käsi hiirennapilla, Blizzardilla pyritään varmistamaan palvelinten kestokyky estämällä kaikkien käyttäjien samanaikaiset kirjautumisyritykset. "Saatamme joutua säätämään käyttäjien sisäänkirjautumisnopeutta, jotta kaikki käyttäjät pääsevät pelaamaan, joten saatat kokea enimmillään 40 sekunnin mittaista viivettä kirjautumisen yhteydessä", Blizzardilta kerrotaan.

Vaikka samanaikaisten kirjautumisten määrää pyritään kontrolloimaan, Blizzardilla uskotaan osan käyttäjistä kohtaavan ongelmia kirjautumisessa. "Jos kirjautuminen ei onnistu 40 sekunnin jälkeen, peli antaa virheilmoituksen ja kehottaa yrittämään uudelleen". Blizzard lupaa pitää käyttäjät ajantasalla mahdollisten ongelmien ilmetessä. Kaikki ohjeet sujuvaan julkaisuun löytyvät Blizzardin blogista.

Lue koko juttu...





Viikon kommentoiduimmat uutiset

Uusien Windows 7 -koneiden ostajille Windows 8 Pro -päivitysmahdollisuus Uusien Windows 7 -koneiden ostajille Windows 8 Pro -päivitysmahdollisuus (15.5.2012 18:54)
Microsoftin Windows 8 -käyttöjärjestelmän julkaisua odotellaan vuoden loppupuoliskolle, ja tuttuun tapaan monet alkavat pohtimaan olisiko kannattavampaa jättää koneen osto myöhemmäksi. Lääkkeeksi ....
13 kommenttia
Uuden Windowsin visuaalinen ilme aiempaa yksinkertaisempi Uuden Windowsin visuaalinen ilme aiempaa yksinkertaisempi (19.5.2012 16:24)
Microsoft on antanut Windows 8 -järjestelmän kehitystä seuraavassa blogissaan vihjeitä lopullisen version tulevista ulkoasumuutoksista. Microsoftin mukaan uuden visuaalisen ilmeen tavoitteena ....
11 kommenttia
Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion (19.5.2012 14:49)
Kilpailuviranomaisia huolettaa Microsoftin aiemmin julkaisema tieto, jonka perusteella käyttäjä ei käytännössä voi vaihtaa selainta ARM-pohjasiin tablet-laitteisiin tarkoitetussa Windows-versiossa.
9 kommenttia
Blizzard pahoittelee Diablo III:n palvelinongelmia Blizzard pahoittelee Diablo III:n palvelinongelmia (17.5.2012 12:14)
Blizzard pahoittelee Diablo III:n julkaisun yhteydessä ilmenneitä palvelinongelmia, joiden vuoksi moni pelaaja kohtasi vain virheilmoituksen Error 37 pyrkiessään pelaamaan ensimmäisten tuntien aikana.
8 kommenttia
Japanilaistutkijat hyödynsivät langattomassa tiedonsiirrossa terahertsin taajuuskaistaa Japanilaistutkijat hyödynsivät langattomassa tiedonsiirrossa terahertsin taajuuskaistaa (17.5.2012 15:32)
Tokion yliopiston tutkijaryhmä on kertoo onnistuneensa siirtämään tietoa kolmen gigabitin sekuntivauhdilla käyttäen jopa kolmeen terahertsiin yltävää taajuutta.
7 kommenttia

Uutisarkisto

Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tietokone nopeammaksi -opas