Nvidia GeForce GTX 650 ja 660 testissä: Kepler mainstream-luokassa

Artikkelin kirjoittaja: Teemu Laitila | 2 kommenttia

GeForce GTX 660: Esittelyssä GK106



Ennen uusimpia julkistuksia GeForce-sarjaan kuului viisi Kepler-arkkitehtuuriin perustuvaa näytönohjainta, joista neljä perustui GeForce GTX 680:n mukana julkaistuun GK104-piiriin ja yksi eli GeForce GT 640 perustui GK107-piiriin. Aiemmassa kappaleessa kerrottiin, että GK107 löytyy nyt myös GeForce GTX 650:n sisuksista. GeForce GTX 660 on kuitenkin saanut täysin oman grafiikkapiirinsä, joka on GK106.



GK106 sisältää viisi SMX-klusteria, joista jokainen sisältää 192 CUDA-ydintä, mikä tekee ydinten kokonaismääräksi 960. Tekstuuriyksiköitä löytyy 16 SMX-klusteria kohti eli yhteensä 80 koko kortista. Kolme ROP-klusteria kykenee laskemaan kahdeksan täysiväristä ROP:ta eli 24 kappaletta kellojaksolla. Kuusi 64-bittistä muistiohjainta muodostavat yhteensä 192-bittisen muistiväylän. Nvidian mukana GK106-piiri käytössä kokonaisuudessan, eli GeForce GTX 660:stä ei löydy päältä pois kytkettyjä SMX-klustereita tai renderöintiosastoja. Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että yksi laskentayksiköistä sisältää vain yhden SMX-yksikön.

Kuten GeForce GTX 660 Ti, 660 tukee kahden gigatavun muistimäärää ja kuten 660 Ti:n tapauksessa, ainut tapa saada kaksi gigatavua muistia 192-bittiseen muistiväylään on käyttää eri kapasiteetin muistiohjaimia. Käytännössä se tarkoittaa, että ensimmäiset 1,5 gigatavua muistia kykenevät hyödyntämään koko 192-bittisen muistiväylän, mutta viimeiset 512 megatavua saa käyttöönsä vain 64-bittisen siirtotien. Nvidia ei kerro tarkemmin miten yhtiö on ratkaissut kasvaneen latenssin tuomat ongelmat, mutta on todennäköistä, että muistin suorituskyky kärsiin kun käyttö nousee yli 1,5 gigatavun. Oletusta ei testattu erikseen tämän testin aikana ja testin toteuttaminen tosimaailman tilanteissa olisikin kohtuullisen hankalaa. Silti asia kannattaa pitää mielessä, niissä käyttökohteissa, joissa tarvitaan paljon videomuistia.

Tarkastellaan miten GeForce GTX 660 pärjää ominaisuuksiensa puolesta verrattuna kilpailijoihinsa:


GeForce GTX 660 Ti GeForce GTX 660
GeForce GTX 570
Radeon HD 7850
Radeon HD 7870
Varjostinytimiä
1344 960
480
1024
1280
Tekstuuriyksiköitä
112 80
60
64
80
Väri-ROP:t
24 24
48
32
32
Valmistusprosessi
28 nm
28 nm 40 nm
28 nm 28 nm
Core (Shader)/Boost Clock 915/980 MHz 980/1033 MHz
732 (1464) MHz
860 MHz
1000 MHz
Muistin kellotaajuus
1502 MHz GDDR5 1502 MHz GDDR5 950 MHz GDDR5
1200 MHz GDDR5 1200 MHz GDDR5
Muistiväylä
192-bit 192-bit
320-bit
256-bit 256-bit
Muistin kaistanleveys 144.2 GB/s 144.2 GB/s
152 GB/s
153.6 GB/s 153.6 GB/s
Muisti
2 GB GDDR5 2 GB GDDR5 1.25 GB GDDR5
2 GB GDDR5 2 GB GDDR5
Virtaliittimet
2 x 6-pin 1 x 6-pin 2 x 6-pin 1 x 6-pin 2 x 6-pin
TDP 150 W 140 W
219 W
130 W
175 W
Hinta
$300-$340

$230

$240-$330
$200-$245
$260-$370

Identtisen muistijärjestelmänsä ansiosta GeForce GTX 660 Ti ja GTX 660 yltävät molemmat samaan 144,2 GB/s muistinopeuteen. Kaikilla muilla osa-alueilla GTX 660 jää isoveljensä jälkeen: CUDA-ytimet, tekstuuriyksiköt, ja ROP-yksiköt ovat noin 30 prosenttia heikommat GTX 660 Ti:n verrattuna. Uusi kortti saavuttaa kuitenkin hieman 980/1033 MHz:n perus- ja boost-kellotaajuuksilla.

AMD:n puolella Radeon HD 7750 jää noin 20 prosenttia varjostin- ja tekstuuriyksiköidensä osalta kun verrataan Radeon HD 7870 -malliin ja lisäksi sen kellotaajuudet ovat noin 15 prosenttia matalammat. Tässä tilanteessa odotamme innolla suorituskykymittauksia, jotka kertovat kuinka GeForce GTX 660 pärjää suhteessa Radeon HD 7870 -malliin.

kommenttia 2

DjZorlag

Tuleekohan tästä 660:sta uusi 560 ti. Ainakin hinnoittelu vaikuttaa aika hyvältä. Vain halvimmat (ja ehkä huonoimmat) 7850:t voittavat 660:n hinnoittelussa. Ihan hienolta näyttää nvidiankin puolelta jo. Kilpailu on aina tervetullutta.

Ja hyvä ja kattava testi kyllä. Pari pikku kirjoitus/ajatusvirhettä taisin kuitenkin löytää, esim.

"Sen jälkeen yhtiö on pyrkinyt korvaamaan aiempaan Fermi-sukupolveen pohjautuvat korttinsa kuten GeForce GTX 690:n, GTX 670:n, GTX 660 Ti:n ja GT 640:n."
Tuossa lauseessa ei taida kaikki täsmätä?

E: Ja jos nyt virheet laitetaan oikein suurennuslasin alle niin 9. sivulla puhutaan 7850:sta alle 150e hintaluokassa. Pitäisi ilmeisesti olla 7750.

Itseäni nuo eivät nyt niin haittaa, mutta joku komponenteista vähemmän tietävä voisi hämmentyä. :)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 14. syyskuuta, 2012 @ 13:16

"Jos se ei ole rikki, korjaan sitä kunnes se on"

squi

Originally posted by DjZorlag:
Tuleekohan tästä 660:sta uusi 560 ti. Ainakin hinnoittelu vaikuttaa aika hyvältä. Vain halvimmat (ja ehkä huonoimmat) 7850:t voittavat 660:n hinnoittelussa. Ihan hienolta näyttää nvidiankin puolelta jo. Kilpailu on aina tervetullutta.

Ja hyvä ja kattava testi kyllä. Pari pikku kirjoitus/ajatusvirhettä taisin kuitenkin löytää
Alun ajatusvirhe oli tosiaan melkoinen, korjasin järkevämpään muotoon :)

Myös 7850 korjattu 7750:ksi, hyvä kun joku huomaa. Noita numeroita menee helposti väärään järjestykseen ja oikolukiessakaan ei aina havaitse.

Kommentoi artikkelia