Asus MG278Q – FreeSync ja 144 Hz

Artikkelin kirjoittaja: Panu Roivas

Johdanto



Nvidia sai yllätettyä AMD:n viime vuonna julkaisemillaan G-Sync-näytöillä, ja lupauksista huolimatta sen oma vastine FreeSync on ottanut aikansa markkinoille saapumisen osalta. Tilanne on kuitenkin parantunut merkittävästi kuluneen vuoden aikana, ja tällä hetkellä markkinoilta löytyy jo enemmän FreeSynciä tukevia malleja kuin G-Synciä. Odotettua myöhäisemmän markkinoille tulon lisäksi Freesynciä on myös vaivannut vaihteleva virkistystaajuuden toiminta-alue. Siinä missä kaikki G-Sync-mallit ovat toimineet poikkeuksetta 30 Hz virkistystaajuudesta aina näytön maksimitaajuuteen asti, FreeSync-näyttöä hankkivan on pitänyt metsästää speksilistoista FreeSyncin toiminta-aluetta, jota useimmat näyttövalmistajat eivät tunnu mielellään mainostavan.

Asus julkaisi jo aiemmin tänä vuonna ensimmäisen FreeSync-mallinsa 27" 2560x1440 144 Hz IPS-paneelilla, mikä herätti paljon mielenkiintoa pelaajien keskuudessa. Julkaisu ei kuitenkaan tapahtunut aivan ongelmitta, sillä ensimmäisessä erässä havaittiin ongelmia 144 Hz virkistystaajuuden käytön kanssa. Asus veti ensimmäiset mallit pois markkinoilta, ja sittemmin näytön firmware on päivitetty uuteen uskoon, ja ongelmia ei pitäisi enää olla. Asus MG279Q on AMD:n lupausten mukaan G-Sync-vastineitaan pari sataa euroa edullisempi. FreeSyncin toiminta-alue on kuitenkin rajoitettu 35-90 Hz välimaastoon, mikä hankaloittaa sen hyödyntämistä eri tilanteissa.



Tällä kertaa testipenkkiimme saapui Asuksen uudempi MG278Q-malli, joka käyttää alkuperäisen ROG Swift G-Sync-paneelin tavoin 2560x1440-resoluution TN-paneelia. 144 Hz virkistystaajuudella se on hyvin samankaltainen MG2279Q-mallin kanssa, mutta paneelityypin lisäksi eroavaisuuksia löytyy myös FreeSyncin toiminta-alueen osalta. MG278Q:n FreeSync toiminta-alue on 40-144 Hz, ja TN-paneelin nopeamman 1ms vasteajan myötä se soveltuu näin ollen ainakin teoriassa paremmin virkistystaajuuden yläpään hyödyntämiseen.

Tekniset tiedot:

Koko: 27"
Kuvasuhde: 16:9
Resoluutio: WQHD 2560x1440
Paneelin tyyppi: TN, Anti-Glare, 3H-kovapinnoite
Virkistystaajuus: 144Hz
Kontrasti: 1000:1
Kirkkaus: 350 cd/m2
Vasteaika: 1 ms GtG
Liitännät: DisplayPort, DVI, HDMI 2.0, HDMI 1.4, 2x USB 3.0, kuulokeliitäntä
Ergonomia: 150 mm korkeussäätö, kallistus, kierto, pivot
VESA: 100x100
Mitat (KxLxS): 409-559 x 625 x 238 mm
Paino: 7,3 kg
Takuu: 2 vuotta korjaamotakuu/Carry-In


FreeSynciä varten tarvitaan myös sitä tukeva AMD:n näytönohjain. Tuetut mallit löytyvät AMD:n sivustolta, mutta ainakin uusimman R9 300-sarjan osalta kaikki mallit ovat tuettuna.



MG278Q:n testipariksi saimme Asukselta Strix R9 390 -näytönohjaimen, joka on ainakin allekirjoittaneen mielestä sopiva partneri AMD:n näytönohjaimallistosta 2560x1440-resoluutioiselle näytölle. Se ei välttämättä yllä 144 Hz virkistystaajuuteen maksimiasetuksilla raskaimmissa peleissä, mutta juuri tässä tapauksessa FreeSyncin etu tulee parhaiten esiin. Useimmat pelit toimivat moitteetta 1440-resoluutiolla yli 60 FPS ruudunpäivitysnopeudella, ja kokonaisuudessaan R9 390 Strix ja MG278Q ovat huomattavasti budjettiystävällisempi vaihtoehto kuin Nvidian tämänhetkiset vastineet.

Kommentoi artikkelia