Google tuo Android-pelit Windowsille ensi vuonna

Kirjoittaja Janne Yli-Korhonen,

Google tuo Android-pelit Windowsille ensi vuonna
Google suunnittelee tuovansa Android-pelit Windows 10- ja Windows 11-tietokoneille vuoden 2022 aikana. Google ei tee tässä suhteessa yhteistyötä Microsoftin kanssa, vaan kehittää käyttöjärjestelmille omaa ohjelmaa. Asiasta kertoo esimerkiksi The Verge.

Google kertoo, että se kehittää Windowsille Google Play Games -ohjelmaa tai sovelluskauppa, josta pelit saa ladattua Windows-laitteille. Ilmeisesti ainakin alkuun pelien valikoima on rajallinen, joten ihan kaikkia Play-kaupan pelejä ei pysty käyttämään Windowsilla.

Googlen mukaan pelit toimivat saumattomasti eri laitteilla, joten pelaamisen voi esimerkiksi aloittaa Android-puhelimella ja jatkaa sitten Windowsilla. Androidin lisäksi pelit toimivat jo Googlen Chrome OS -käyttöjärjestelmää hyödyntävillä laitteilla.

Google ei vielä paljastanut tarkemmin minkälaista teknologiaa Android-pelien pyörittämisessä Windowsilla hyödynnetään. Pelaamisen tulisi kuitenkin onnistua jo seuraavan vuoden aikana.


Microsoft tuo myös Android-sovellukset osaksi Windowsia, sillä uuden Windows 11 -käyttöjärjestelmän myötä se tekee yhteistyötä Amazonin kanssa.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Myydään Asus GEFORCE GTX1050TI 4GB näytönohjain 2 Myydään
Ukraina keskustelu - Venäjän hyökkäys Ukrainaan 50 Vapaata keskustelua
HP Laserjet M110w 3 Tulostimet, näppäimistöt ja muut oheislaitteet
Hyvät tarjoukset-ketju 1188 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
AfterDawnin sivusto uudistui, v5 tuli käyttöön kesäkuussa 2022 2 Keskustelualueiden tiedotukset ja uutiset
videot ja areena & yle 5 Videon toisto
Pelejä ilmaiseksi 124 PC:n pelit
Halutan lainata toimivaa Babylon 5 DVD-boksia 1 Muuta keskustelua kotiteatterista
Biisiketju 5238 Vapaata keskustelua
Perseilyketju. 2207 Vapaata keskustelua
Näytä lisää viestejä