AfterDawn logo

Himottaako Steam Desk -käsikonsoli? Varauksia jo käsittämätön määrä, jonot venyvät

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Jos hiljattain julkaistu Steam Deck-käsikonsoli himottaa jo etukäteen, kannattaa kiirehtiä - ja varautua pitkään, pitkään jonotukseen. Tuleva uutuus on ollut huikea menestys jo ennakkotilausten näkökulmasta.

Steam Deck on siis käytännössä taskukokoinen PC, jolla voi pelata isoa osaa Steam-pelikaupasta löytyvistä peleistä. Konsolin hinnat lähtevät 419 eurosta, mutta tukeva hinta ei ole ilmeisesti pelottanut ostajia, jotka haluavat saada PC:n suosikkipelinsä taskumuotoon mukaan.

The Vergen mukaan Steam Deckin ennakkotilauksia on tehty sihen tahtiin, että jono ulottuu jo vuoden 2022 kesään saakka. Mikäli Steamin omistaja Valve ei saa puristettua tuotantoa aiottua tehokkaammaksi, joutunevat matitmyöhäiset odottelemaan omaa konsoliaan lähempänä vuoden 2022 joulusesonkia.


The Verge sai konsolin esiversion testiin jo nyt ja hehkutti sen toimintaa varsin estottomasti: testaajan mukaan käsikonsoli solahtaa käsiin kuin hansikas ja tuntuu todella hyvältä kädessä. Lisäksi tehojen puolesta konsoli vastaa ennakkolupauksia: raskaimpia pelejä sillä ei kannata kuvitella pyörittävänsä kuten peli-PC:llä, mutta vaikkapa The Witcher 3 sekä kotimainen peliteollisuuden helmi Control olivat testissä pyörineet keskitason asetuksilla mainiosti.

Mikäli Steam Deckistä tulee todella, todella suosittu laite, saattaa pelien kehitys myös PC-raudalla muuttua sen vuoksi merkittävästi: pelit saatetaan jatkossa suunnitella sen mukaan, että ne pyörivät nimenomaan Steam Deckillä sulavasti ja teho-PC-pelaajille päälle lisätään vain lisäkarkkia tarkempien grafiikoiden muodossa. Lisäski konsolin suosio tietysti saattaa myös tasoittaa tietä Linux-pelaamisen kannalta, sillä Steam Deck pohjautuu räätälöityyn Linuxiin, SteamOS:ään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT