Riot paljasti: ensimmäinen Valorantin esports-turnaus alkaa ensi kuussa

Kirjoittaja Matti Robinson,

Riot paljasti: ensimmäinen Valorantin esports-turnaus alkaa ensi kuussa
League of Legendsistä eli LoL:sta tuttu peliyhtiö Riot Games toi huhtikuussa saataville uuden FPS-pelin. Muutaman kuukauden beetatestauksen jälkeen kesällä peli julkaistiin kaikkien saataville.

Pelaajamäärät ovat olleet varsin mukavalla tasolla, ja esimerkiksi Twitchissä beetan aikana seuraajia oli valtavasti. Tämä johtui osaltaan siitä, että suosituimmat strimaajat ottivat pelin kokeiluun.

Jotkin muiden pelien ammattipelaajista ottivat pelin vastaan myös mielenkiinnolla, erityisesti sellaisten pelien parissa, joissa esports-tilanne ei ole parhaalla mahdollisella tasolla. Valorantin suosio kuitenkin varmasti hiipuu, mikäli se ei laita esports-vaihdetta päälle ja esittele uuden sisällön lisäksi myös turnauksia, joiden myötä pelaajien mielenkiintoa pidetään yllä.

Tämän tosin tietää varmasti Riotkin, joka on League of Legendsin yhteydessä järjestänyt valtavia esports-turnauksia. Niinpä yhtiö onkin nyt paljastanut ensimmäiset virallisen Valorant turnauksen.

Riot kertoo, että turnaus alkaa ensi kuussa ja pääpaikkana on Eurooppa.


VALORANT First Strike: Europe -niminen turnaus käynnistyy avoimilla karsinnoilla 9. päivä, jotka jatkuvat pari viikkoa. Joulukuun alussa, 3. päivä alkaen, siirrytään turnauksen päävaiheeseen, jossa kahdeksan parasta joukkuetta mittelee voitosta.

Finaali pelataan 6. joulukuuta paras viidestä menetelmällä.

Lisätietoja turnauksesta löytyy Riot Gamesin verkkosivulta, jossa kerrotaan hieman myöhemmin myös tapahtuman tarkat säännöt.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Pelejä ilmaiseksi 162 PC:n pelit
Biisiketju 5400 Vapaata keskustelua
Perseilyketju. 2217 Vapaata keskustelua
Videoketju 427 Vapaata keskustelua
PlayStation 5 -saatavuus 32 Playstation (PS4 ja PS5)
Käyttäjätunnuksen poistaminen 4 Palautetta ylläpidolle
Langatonverkko RJ45 portin avulla 4 WLAN ja lähiverkot
katoavat ketjut 73 Palautetta ylläpidolle
Mihin bluetooth-ketju katosi? 1 Android -keskustelu
Android laitteesta lisänäyttö PC:lle 3 Ajuri- ja softaongelmat
Näytä lisää viestejä