TSMC on aikataulussa – 3 nanometriin siirrytään vuonna 2022

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

TSMC on aikataulussa – 3 nanometriin siirrytään vuonna 2022
Puolijohdejätti TMSC:n fab-liiketoimintoja johtavan JK Wangin mukaan yhtiön tavoitteena on aloittaa kaupallinen tuotanto 5 nanometrin prosessilla ensi vuoden puolivälin jälkeen. Lisäksi yhtiö aikoo aloittaa tuotannon 3 nanometrin prosessilla vuonna 2022. Wangin kommenteista uutisoi taiwanilainen teknologiasivusto Digitimes.

TSMC odottaa 5G-siirtymän vauhdittavan 5 nanometrin prosessille jätettäviä piiritilauksia. Koska 5G-teknologia kuluttaa aikaisempiin matkapuhelinverkkoteknologioihin verrattuna huomattavasti enemmän energiaa korkeamman tiedonsiirtonopeuden takia, on laitevalmistajilla selkeä motivaatio yrittää puristaa tehokkuutta kaikilla osa-alueilla. Siksi kaikista piireistä halutaan tehdä mahdollisimman vähävirtaisia.

Applen odotetaan siirtyvän ensi vuoden iPhoneissa käytettävien A14-piirien kohdalla TSMC:n 5 nanometrin tekniikkaan.

TSMC aloitti tänä syksynä rakennustyötä 3 nanometrin tuotannon aloittamiseksi. Uusi tuotantolaitos rakennetaan nykyisen laitoskompleksin yhteyteen ja täysi hönkä pitäisi olla päällä vuonna 2022. Puolijohdevalmistajat eivät ole vielä paljastaneet suunnitelmiaan 3 nanometrin prosessin jälkeiselle ajalle.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Audacity, äänen parantaminen. 1 Ajuri- ja softaongelmat
Biisiketju 4698 Vapaata keskustelua
Perseilyketju. 2169 Vapaata keskustelua
Pelejä ilmaiseksi 51 PC:n pelit
Windows ohjelmat käy hitaalla/ ei toimi 18 Windows -ongelmat
Television ja läppärin yhdistäminen 8 Televisiot
Latausjohto irti vai ei? 3 Kannettavat tietokoneet
Bitlocker-salaamisen nopeus täyteen kovalevyyn 6 Windows -ongelmat
Topfield-2400 lukituksen poisto 6 Keskustelua kaapeliverkon digibokseista
Microsoft Edge - Keskustelu 1 Windows -ongelmat
Näytä lisää viestejä