Microsoft paljastaa Windows 10 -uutiset toukokuussa – Kisaa Googlea vastaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Microsoft paljastaa Windows 10 -uutiset toukokuussa – Kisaa Googlea vastaan
Microsoftin ohjelmisto- ja laitealustoille sovelluksia tai pelejä kehittävien vuoden tärkein konferenssi järjestetään 6.–8. toukokuuta. Build-kehittäjätapahtuman ajankohta on sikäli kiinnostava, että se menee päällekkäin Googlen I/O-kehittäjätapahtuman kanssa.

Googlen I/O pidetään 7.–9. toukokuuta, joten ohjelmistojättien kehittäjätapahtumien avajaisesitykset osuvat peräkkäisille päiville. Googlen tapahtuma pidetään Mountain View'ssa Kaliforniassa ja Microsoftin tapahtuman pitopaikaksi on taas valittu Seattle. Yhtiöt siis esittelevät uusia ohjelmistohankkeitaan omilla kotikonnuillaan.

Microsoftin Buildissa kerrotaan varmasti uutta tietoa kehitteillä olevista Windows 10 -päivityksistä ja millä tavoin sovelluskehittäjät voivat hyödyntää niiden sisältämiä uusia piirteitä. Tapahtumassa voidaan saada esimakua myös uuden sukupolven HoloLens-laseista tai Windows Core -ohjelmistohankkeesta. Microsoft voi myös yllättää Andromedalla. Kaikki on tällä haavaa vain arvailua, koska Microsoft ei ole paljastanut kehittäjäpäiviensä tarkempaa asialistaa.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Biisiketju 5243 Vapaata keskustelua
Malwarebytes-ongelma 1 Ajuri- ja softaongelmat
Hyvät tarjoukset-ketju 1191 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
AfterDawnin sivusto uudistui, v5 tuli käyttöön kesäkuussa 2022 6 Keskustelualueiden tiedotukset ja uutiset
Myydään XFX PRO550W ATX Virtalähde 25€ 2 Myydään
Myydään Cooler Master 700W ATX virtalähde 25€ 2 Myydään
Firefox 102 ominaisuus tuskin ilahduttaa Facebookia. 3 Käyttäjien tekemät oppaat
Pelejä ilmaiseksi 125 PC:n pelit
HP Laserjet M110w 13 Tulostimet, näppäimistöt ja muut oheislaitteet
PlayStation 5 -saatavuus 14 Playstation (PS4 ja PS5)
Näytä lisää viestejä