Vahvoja viitteitä ilmi – iPad uudistuu täysin tänä vuonna

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Vahvoja viitteitä ilmi – iPad uudistuu täysin tänä vuonna
iOS 12 -mobiilikäyttöjärjestelmän esiversiot tarjosivat paljon aineksia spekulaatioille Applen tämän syksyn tuotemallistosta. Käyttöjärjestelmästä löytyy uutta ammennettavaa edelleen vaikka sen ensimmäinen vakaa versio julkaistiinkin jo tällä viikolla.

Ohjelmiston kehittäminen nimittäin jatkuu edelleen ja tällä hetkellä Cupertinossa väkerretään iOS 12.1:tä, jonka ensimmäisestä betasta on löytynyt mainintoja mystisestä iPad2018fall-nimisestä laitteesta. Apple ei ole vielä tänä syksynä esitellyt uusia iPadejä, joten kyseessä on selkeästi jokin ennennäkemätön laite.

Aiemmistakin betoista on löytynyt vinkkejä uudesta iPad Prosta. Esimerkiksi uusi iPad-ikoni, jonka ulkoasun perusteella iPadistä on häviämässä Touch ID -sormenjälkilukija ja laitteen kehykset ovat kapenemassa nykyisestä. Uudessa iOS 12.1 betassa löytyy myös maininta Memoji-hahomen synkronoinnista, joten samoja hahmoja pystyisi käyttämään iPhonella ja iPadillä. Se on uusi merkki uudesta iPadistä, sillä toiminto vaatii taakseen TrueDepth-kameran.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Voiko häirikköviestejä estää? 9 Android -keskustelu
Pelejä ilmaiseksi 36 PC:n pelit
Biisiketju 4480 Vapaata keskustelua
Videoketju 348 Vapaata keskustelua
Uusi läppäri opiskelijalle 3 Uutta kannettavaa ostamassa
Uusi poweri 2 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
Elokuvia 24 Vapaata keskustelua
Android 10, OP mobiili ja koko näytön tila? 4 Android -keskustelu
USB adapteri kovalevyyn 7 Kannettavat tietokoneet
Hp kannettava Win 10 Videoeditori ei toimi 15 Kannettavat tietokoneet
Näytä lisää viestejä