Intel lykkää Cannon Laken massatuotanto – Kaupallistaminen alkaa vasta ensi vuoden lopulla

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Intel lykkää Cannon Laken massatuotanto – Kaupallistaminen alkaa vasta ensi vuoden lopulla
Tuotantoprosessien pienentäminen on jatkuvasti työläämpää ja kalliimpaa, minkä myös Intel on joutunut toteamaan. Osavuosituloksen julkaisun yhteydessä puolijohdevalmistaja joutui toteamaan, että 10 nanometrin prosessilla valmistetut Cannon Lake -suorittimet ovat valmiita kaupalliseen käyttöön vasta vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla.

Näillä näkymin ensimmäiset Cannon Lake -prosessoreihin perustuvat tietokoneet ennättävät kauppoihin joulumyyntiin. Aiemmin julki tulleiden tietojen mukaan Intelin ongelmana on saada tuotantoprosessin saanto tarpeeksi kaupallistamisen näkökulmasta tarpeeksi korkealle. Tällä hetkellä yhtiö joutuisi heittämään pois liian paljon puolijohdeaihioita viallisiksi valmistuneiden piirien takia jos se yrittäisi tuottaa prosessoreja väkisin.

Tuotannon aloittamisen viivästyminen ei ole sekään ilmaista, kun kilpailijat hönkivät niskaan.

Intel julkaisi ensimmäisen Cannon Lake -prosessorin toukokuussa. Kyseessä on kevyisiin kannettaviin tarkoitettu Core i3-8121U -prosessori. Teknisesti voidaan siis sanoa, että Intel on jo aloittanut mikroarkkitehtuurin kaupallistamisen, mutta käytännössä massatuotannon aloittamista joudutaan vielä odottamaan useita kuukausia.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Miksi selain yrittää kameraa käyttää? 8 Ajuri- ja softaongelmat
Windows 10 - Keskustelu 1215 Windows -ongelmat
Windows 11 - Keskustelu 5 Windows -ongelmat
Hyvät tarjoukset-ketju 1103 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
Pelejä ilmaiseksi 52 PC:n pelit
Biisiketju 4702 Vapaata keskustelua
Kovalevy koneeseen 2 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
Latausjohto irti vai ei? 10 Kannettavat tietokoneet
Audacity, äänen parantaminen. 2 Ajuri- ja softaongelmat
Saako n. 700 eurolla kevyeen pelaamiseen soveltuvaa läppäriä? 7 Uutta kannettavaa ostamassa
Näytä lisää viestejä