AfterDawn logo

Microsoft esittelee valtavaa kosketusnäyttöä työkäyttöön: Tässä on Surface Hub 2

Matti Robinson Matti Robinson

Microsoft on julkaissut videon tulevasta tuotteesta, joka kantaa nimeä Surface Hub 2. Kyseessä on tietysti vuonna 2015 julkaistun Surface Hub -tietokoneen kakkosversio, joka on käytännössä valtaisa, työkäyttöön suunnattu, tabletti.

Microsoftilta odotettiin jo viime vuonna seuraajaa alkuperäiselle Surface Hubille, mutta nyt vihdoin yhtiö kertoo tulevasta julkaisusta. Valitettavasti Surface Hub 2:ta ei nähdä kuitenkaan aivan heti, sillä Microsoft kertoo tuotteen olevan tulossa myyntiin vasta ensi vuonna.

Tässä vaiheessa laitteen tekniikasta ei vielä kerrota juurikaan, joka on sinänsä luonnollista sillä laitteen julkaisuun voi olla vielä pitkälti toista vuotta. Yhtiön tiedote päätyy mainostamaan pääasiassa Surface Hub 2:n toimivuutta monenlaisissa työympäristöissä. Videolla sitä esitellään arkkitehtitoimiston monitoimisena tietokoneena.


Jotain tekniikastakin kuitenkin tiedetään. Surface Hub 2 sisältää 50,5 tuuman kosketusnäytön, jonka resoluutio on tiedotteen mukaan 4K+. Niinpä tarkkuutta on vähintäänkin 3840 x 2160 pikseliä. Lisäksi tarjolla on kamera, joka kuvaa niin ikään 4K-resoluutiolla.

Laitetta voidaan käyttää seinälle asennettuna tai fläppitaulutyyppisesti rullien päällä. Lisäksi se tukee useiden Surface Hubien liittämistä yhdeksi näytöksi.

Surface Hub 2:ssa pyöritetään Windows 10 -käyttöjärjestelmää ja se tukee tietysti Microsoftin sovellusratkaisuja, kuten Microsoftin Office 365:ttä, Whiteboardia ja Teamsiä.




TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT