AfterDawn logo

Acerin uutuus kasvattaa Chromebookit uuteen kokoluokkaan

Matti Robinson Matti Robinson

Acer on esitellyt näin CES-kuluttajaelektoniikkamessujen alla uuden Chromebook-kannettavan. Googlen Chrome OS:llä varustettu läppäri ei ole kuitenkaan aivan tavanomainen Chromebook.

Acerin Chromebook 15 on nimensä mukaisesti noin viisitoista tuumainen kannettava. Kyseessä on ensimmäinen Chromebook, joka on kasvanut tavanomaisilta kannettavilta tietokoneilta tutumpaan kokoluokkaan. Tavallisesti Chromebookit ovat olleet ketteriä pikkuläppäreitä.

15,6 tuuman näytöllä varustettu laite ei ole todellakaan ketterimmästä päästä. Painoa sillä on noin 2,2 kiloa ja kokoa runsaasti. Näytön resoluutio voi valita 1366 x 768 ja Full HD:n välillä. Muihin optioihin kuuluvat 2 tai 4 gigatavua RAM-muistia, 16 tai 32 gigatavun SSD-levy sekä Intelin i3 tai Celeron -suoritin.

Yhdysvalloissa hinnat alkavat 250 dollarista, mutta saatavuudesta ei ole vielä tietoa. Euroopan suhteen hintatietojakaan ei ole vielä paljastettu, mutta 250 euroa ei ole varmaan kaukana todellisuudesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT