Pian on vain yksi Windows, joka toimii kaikilla laitteilla puhelimista pöytäkoneisiin

Kirjoittaja Valtteri Ahonen, | Kommentteja (2)

Pian on vain yksi Windows, joka toimii kaikilla laitteilla puhelimista pöytäkoneisiin
Microsoft on vahvistanut kauan eläneen huhun siitä, että tulevaisuudessa yhtiöllä ei ole kuin yksi Windows, joka toimii kaikilla laitteilla. Sovelluskehittäjien keskuudessa tätä tietoa on odotettu kuin kuuta nousevaa.

Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, ettei Microsoftin tarvitse enää kehittää erikseen järjestelmää puhelimille, tableteille ja perinteisille PC-koneille, vaan yksi järjestelmä toimii ruutukoosta riippumatta kaikilla laitteilla. Näin ollen myös sovellukset, jotka toimivat puhelimilla, toimivat suhteellisen suoraan tableteilla ja päinvastoin. Myös Xbox tulee käyttämään samaa järjestelmää, mikä tuo varmasti uusia mahdollisuuksia sovellusrintamalla.

Asian vahvisti Microsofitn nykyinen toimitusjohtaja Satya Nadella yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä. Hän sanoi suoraan, että kolme nykyistä Windowsia tullaan jatkossa sulauttamaan yhdeksi. Ilmeisesti tämän suunnitelman toteutus nähdään jo heti seuraavassa Windows-versiossa. Asista uutisoivat muun muassa Seeking Alpha ja Business Insider.


Jo aiemmin tänä vuonna Microsoft esitteli kehitystyökaluja, joilla kehittäjät pystyvät luomaan niin sanottuja universaaleja sovelluksia, jotka toimivat kaikilla Microsoftin laitteilla. Tämä oli vastaus moniin toiveisiin, mutta ei kuitenkaan vielä aivan saumaton ratkaisu.

Yhden käyttöjärjestelmän ratkaisu ei ole pieni ja merkityksetön muutos ja se on irtiotto aiemmista toimintamalleista. Samalla se tekee pesäeroa esimerkiksi Applen strategiaan, joka pitää tietokoneiden ja mobiililaitteiden järjestelmät ainakin toistaiseksi erillään toisistaan.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

2 kommenttia

tataka
tataka
Tosi hyvä uutinen, ubuntussa on myös tulossa kyseinen ominaisuus, tosin saa nähdä aikooko microsoft tehdä niin että voisi kytkeä kännykän näyttöön ja hiireen ja näppikseen jolloin olisi varmasti monelle kätevää kun voisi selata nettiä ja videoita sekä tehdä kirjoitustöitä sekä ehkä jotain pelatakin helpommin, voisi korvata monelle tietokoneen peruskäytössä ja myös joillekin työntekijöillekin voisi olla kätevä.
Bodomed
Bodomed
No eiköhän ainakin jotain third party puolelta tollainen sovelluksena. Tuohon on jo ihan hieno ja kauas kantoinen idea. Mutta mites sitten kun tulee uus windows versio, pitääkö kaikkii laitteisiin hommata erillinen lisenssi? Tuo on kyllä sellanen asia joka pitää ottaa varauksella...


Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Chrome selain ja osoitepalkki 9 Ajuri- ja softaongelmat
Biisiketju 5358 Vapaata keskustelua
yle-areena.com 4 HD-kanavat
Ongelma: Läppärin html-tiedoston katsominen android-puhelimella 1 Android -keskustelu
Kuvien siirto/pelastaminen 7 Kannettavat tietokoneet
Potkupallon MM kisat Qatar 2022 2 Vapaata keskustelua
Pelejä ilmaiseksi 144 PC:n pelit
Xiaomi 11T 13 Android -keskustelu
Kannettava taloustieteen opiskelijalle 3 Uutta kannettavaa ostamassa
PlayStation 5 -saatavuus 16 Playstation (PS4 ja PS5)
Näytä lisää viestejä