AfterDawn logo

Microsoft pian pulassa: Kiina alkaa suosia paikallisia ohjelmistoja, hylkää Officen

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
3 kommenttia

Kiina on kieltänyt Officen käytön julkishallinnon koneissa. Syy on epäselvä.

Aiemmin uutisoimme, että Kiina ei suostu ottamaan Microsoftin Windows 8:aa käyttöön julkisen hallinnon tietokoneissa. Kielto liittyi virallisen ilmoituksen mukaan tietoturvaan ja energiatehokkuuteen. Nyt myös amerikkalaisyhtiön Office-paketti on joutunut samanlaisen kiellon kohteeksi.

Kiellon uskotaan liittyvän samoihin tietoturvahuoliin joilla Windows 8 -kieltoa perusteltiin. Asiasta kertoi China Radio International.

Softpedia kirjoittaa omiin lähteisiinsä vedoten uskovansa Kiinan kieltojen olevan näpäytys Windows XP:n tuen lopettamisesta. Kiinassa hallinnon koneet olivat vasta verrattaen vähän aikaa sitten alkaneet käyttää aitoja XP-lisenssejä, joten tuen loppumisen on katsottu olevan varsin huono palkinto.


Kiina on tämän jälkeen ryhtynyt Microsoftin tuotteiden sijaan ajamaan avoimen lähdekoodin ratkaisuja. Prosessi on kuitenkin pitkä ja kivinen ja tilanne voi kääntyä vielä mihin suuntaan tahansa. Microsoft jatkaa varmasti aktiivisesti neuvotteluja Kiinan kanssa jatkosta.

3 KOMMENTTIA

qwerty831/3

Microsoft pulassa yhden maailman eniten piratisoivan kansan kanssa? Muista uutisista päätellen siellä on ehkä ollut kaksi maksettua lisenssiä käytössä :)

snaketus2/3

Vaikka maa ei olisikaan ammattipiraatteja täynnä niin hyvä vain, että tulisi todellista kilpailua Mircrosoftille tämän Officen kanssa. Laskisi se laillisen lisenssin hinta järkevälle tasolle joskus.

Lumikki3/3

Microsoft ja kaikki maksulliset tuotteet tulee olemaan tulevaisuudessa pulassa valtioiden ja kuntien järjestelmissä. Ongelman aiheuttaa yleinen maailmanlaajuinen hyvinvoinnin heikkeneminen. Tämä heikkeneminen johtuu siis yritysten automaatiosta, robotiikasta, työn tehostamisesta, halpatyövoimasta ja työvoimatarpeen vähentämisestä, joka aiheuttaa verotulojen vähenemisen. Kaikia ihmisiä ei enää tarvita tekemään työtä ja ilman työtä ei ole rahaa millä ostaa tai maksaa veroja. Josta johtuen valtiot ja kunnat joutuvat säästötoimiin verotulojen vähentyessä, koska ei ole enää varaa maksullisiin tuotteisiin.

Vaikka tässä uutisessa kyse on luottamuspulasta Amerikkalaisiin tuotteisiin. Mutta suunta on selvä ja maksulliset tuotteet tulee katoamaan kaikista valtioista pikku hiljaa sitä mukaa kuin valtiot ajautuu taloudellisiin ongelmiin verotulojen suhteen. Ongelma on että myös kuluttajat köytyvät joten tuleva katastrofi on kaikkien ongelma jopa rikkaiden yritysten. Koska ilman kuluttajien ostovoimaa ei yritys pysty massatuotantoon, eikä köyhillä ole enää varaa ostaa "ylimääräistä". Joten ilmaiset tuotteet perusasioissa valtaa joka paikan. Kyse on vain koska tämä tapahtuu, koska sen tapahtuminen on väistämätöntä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT