AfterDawn logo

Käynnistä-valikon paluu lykkääntynee ensi vuoteen - tulee mahdollisesti vasta Windows 9:n mukana

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
2 kommenttia

Microsoft on vilautellut uutta Käynnistä-valikkoa jo kuvissa ja demoissa ja sitä odotellaan saapuvaksi kuumeisesti. Huhtikuun tietojen mukaan näytti vielä siltä, että Käynnistä-valikko tekisi paluun seuraavassa, syksylle kaavaillussa isommassa päivityksessä Windows 8.1:lle.

ZDNetin lähteiden mukaan Käynnistä-valikon tuloa on nyt kuitenkin lykätty ensi vuoteen. Luultavimmin comeback nähdään vasta seuraavassa suuressa Windows-julkaisussa, jota voitaneen nyt tässä yhteydessä epävirallisesti kutsua Windows 9:ksi. Epäselväksi jää vain se, miksi ominaisuutta on lykätty. Joko Microsoft on todennut, ettei sitä saada ajoissa valmiiksi tai sitten syy on jossain muualla.

ZDNetin tietojen perusteella Windows 8.1 Update 2 on kuitenkin edelleen muilta osin aikataulussa ja sen julkaisua on kaavailtu elokuulle.

2 KOMMENTTIA

Lakupiip1/2

Ensin vilautellaan tota valikkoa ja sitten peruutellaankin asiaa. Mahtaako toi oikeesti enää tehdä comebackiä..

kenopappi2/2

Jos tuollaista käynnistä-valikkoa tarvitsee, niin niitähän on jo repullinen jaossa ja parempia ovat kuin mihin Microsoft koskaan kykenee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT