Windows 8.1 ohitti markkinaosuuksissa Vistan

Kirjoittaja Valtteri Ahonen, | Kommentteja (4)

Windows 8.1 ohitti markkinaosuuksissa Vistan
Microsoftin viimeisin käyttöjärjestelmäversio Windows 8.1 on ollut markkinoilla reilut kolme kuukautta. Nyt se on ohittanut markkinaosuudessa mitattuna Windows Vistan.

Windows 8.1:n osuus on tällä hetkellä noin 3,95 %, kertoo The Next Web. Yhdistettynä 8 ja 8.1 junnaavat uusimman version noususta huolimatta paikoillaan.

Noin puolet koko Windows-konekannasta pöyrii edelleen seiskaversiolla. Mikä ehkä Microsoftin kannalta vielä huolestuttavampaa, niin Windows XP on yhä lähes joka kolmannen Windows-koneen käyttöjärjestelmä, ja sen tietoturvapäivitykset loppuvat tänä keväänä. Oletettavasti kuluvan vuoden aikana tämä noin 29 prosentin markkinaosuus siirtyy ainakin suurimmaksi osaksi jollekin uusista versioista. Mikä versio päivittäjien mielestä on houkuttelevin, jää nähtäväksi.




The Next Webin artikkeli perustuu Net Applicationsin keräämään dataan.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

4 kommenttia

XB700
XB700
Windows 8.1 on paljon parempi kuin Vista on koskaan, heti kuin sai ne "palikat" piiloon.

Olen pari päivää leikkinyt 8.1 ja toimii todella hyvin. Ei ole mitenkää jumittanut tai muuten mitään valittamista ollut. Mutta painostan oikeasti että ne "palikat" ovat todella käyttö kelvottomia. Todella luxusta käyttää PC:lä jotain App:seja (Sarkasmia)

Mutta olen huomannut että 8.1 ei sovellu niin hyvin pelaamiseen kuin 7. Sillä Amnesia The Dark Descent (ja moni muu peli) nykii todella pahasti vain High asetuksilla, sekä huvittavinta että 360 oma ohjain vaati jopa työtä että sai toimimaan.

Että takaisin W7 toistaiseksi, heti kun Steam toimii kunnolla Ubuntussa. Tai mitä se W9 sitten on joskus.


iMac 12.1, Intel Core i5 @ 2,50GHz, 12,0GB RAM
LG G3 (6.0)
Lenovo Yoga 2, 10.1 (5.0.1)

GT-S (White Edition), Asus Blu-Ray Combo x 12, Gigabyte-Z77MX-D3H, NZXT Kraken X40,
Be Quiet Power Zone 750W-80+Bronze, Kingston HyperX Predator XMP 2x4GB 2400MHz + Kingston HyperX Fury 4GB 2100MHz,
Intel Core i7-3770K 3.5GHz, Gigabyte GTX660 OC.

jartar
jartar
Ei mikään ihme, että MS tekee muutoksia kasiin kun katsoo tuota markkina osuutta. Se kun on erittäin surkea, kun otetaan huomioon kasin "pakkosyöttö" pakettikoneiden ja läppäreiden mukana.

Tietokone + Chord Hugo + Grado GS2000e = heaven

ArttuH5N1
ArttuH5N1
Itse en ole kuullut ns. peruskäyttäjiltä mitään hyvää Windows 8:sta. Kasi on Seiskaan verrattuna niin erilainen, että sitä helposti syytetään kaikesta temppuilusta, mitä kone tekee. "Taas tää tekee jotai ihmeellistä. Hitto tää Kasi on kyl paska." Järkyttävää, että luulivat Microsoftilla ihmisten ottavan avosylin jotain näin erilaista vastaan. Varsinkin kun se tuodaan pakolla ja kunnon kertarysäyksellä, hitaan ujuttamisen sijaan. Ja melko sama se enää on mitä korjauspäivityksiä Microsoft tuo, kun käsitykset Kasista ovat jo melko vakiintuneet tuonne negatiiviselle puolelle.
syrtek66
syrtek66
Onkko Vistan osuus tippunut vai W8:n metron osuus noussut ? Veikkaan ensimmästä koska W8 osuus ei itsessään ole noussut viime kuukausina.

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Biisiketju 5397 Vapaata keskustelua
Langatonverkko RJ45 portin avulla 4 WLAN ja lähiverkot
PlayStation 5 -saatavuus 31 Playstation (PS4 ja PS5)
katoavat ketjut 73 Palautetta ylläpidolle
Mihin bluetooth-ketju katosi? 1 Android -keskustelu
Android laitteesta lisänäyttö PC:lle 3 Ajuri- ja softaongelmat
2x uusia 27" näyttöjä 2 Tietokoneen näytöt
Pelejä ilmaiseksi 161 PC:n pelit
Tulostimen nimi tulostusasetuksissa 8 Tulostimet, näppäimistöt ja muut oheislaitteet
2 min mustaa ennen aukeamista 12 Windows -ongelmat
Näytä lisää viestejä