AfterDawn logo

PC:n jälkeinen aika on totta - tablet-myynti ohitti tietokoneet Suomessakin

Teemu Laitila Teemu Laitila
18 kommenttia

Tablettien myynti on ohittanut pc-koneiden myynnin Suomessa, kertoo kodintekniikka-alan järjestön Kotekin tilasto. Tabletteja myytiin alkuvuonna enemmän kuin kannettavia tietokoneita ja pöytäkoneita yhteensä.

Yhteensä tabletteja myytiin kuudessa kuukaudessa 224 000 kappaletta, kun kannettavia ja pöytäkoneita myytiin yhteensä 206 000 kappaletta (joista 175 000 kannettavia). Vielä viime vuonna pc-koneita myytiin yhteensä yli 60 prosenttia enemmän kuin tabletteja. Tablettimyynti ohitti pc-koneet nimenomaan toisella vuosineljänneksellä, sillä alkuvuosi on perinteisesti elektroniikkamarkkinoilla hiljaista aikaa.

Myytyjen tablettien keskihinta oli Kotekin mukaan 432 euroa. Vuosi sitten samaan aikaan keskihinta oli vielä 559 euroa. Laskun syynä lienee kilpailun kiristyminen Applen iPadin aiemmin suvereenisti hallitsemilla tablet-markkinoilla. Keskihintaa ovat hinanneet alaspäin erityisesti suosiotaan kasvattaneet seitsemän tuuman Android-tabletit ja myös Applen viime syksynä julkaisema pienempi iPad mini.

18 KOMMENTTIA

tataka1/18

keskihintaa tiputtaa kalliimpien androidien ja ison ipadin tippuminen ja halvempien laadukkaiden tulo eritoten android leirissä. keskihintaa tulee tulevaisuudessa nostamaan uudet windows 8 tabletit jotka korvaavat sen läppärin täysin.

mcmopo2/18

Originally posted by tataka:

Ai korvaamaan läppärin täysin? Mistä lähtien saat tabletilla korvattua läppärin täysin? Kaikki ei kuule tykkää tehdä töitä 10" näytöllä ja huonolla näppäimistöllä. Lisäksi jos tarvitset tilaa vaikka sen 500gt niin tabletti ei ole vaihtoehto.

tataka3/18

Originally posted by mcmopo:

no dell xps 12 hybridi. tai kun tulee haswell versio asus transformerbookista, jossa telakassa 500 gigan kovalevy. peruskäyttäjälle varmaan atom bay trail tai amd temash hybridi korvaavat läppärin.

tietty jos tekee raskasta esim uusimpia pelejä niin tarvii erillisen näytönohjaimen niin sitten läppäri tai pöytäkone on parempia.

peruskäyttäjät jotka on enemmistö jotka tableteita, läppäreitä ostavat nykyään niin niille hybridi win 8 tablet toimii tosi hyvin ainoana tietokoneena. android tai ipad tabletti harvalla korvaa täysin läppäriä.

Insomniu4/18

Originally posted by mcmopo:

Originally posted by tataka:

keskihintaa tiputtaa kalliimpien androidien ja ison ipadin tippuminen ja halvempien laadukkaiden tulo eritoten android leirissä. keskihintaa tulee tulevaisuudessa nostamaan uudet windows 8 tabletit jotka korvaavat sen läppärin täysin.

Ai korvaamaan läppärin täysin? Mistä lähtien saat tabletilla korvattua läppärin täysin? Kaikki ei kuule tykkää tehdä töitä 10" näytöllä ja huonolla näppäimistöllä. Lisäksi jos tarvitset tilaa vaikka sen 500gt niin tabletti ei ole vaihtoehto.

Hehheh, lähes trolliin kommentoin, mutta ei se mitään.
Mainitsit itsekkin, että kaikki ei tykkää, mutta huomattava osa varmasti kuitenkin voisi tykätä!

Monelle ihmiselle tabletti voi kelvata päivittäiseen surffaamiseen loistavasti. Kannettava toimii sitten "raskaampana" työasemana, jos sellaista johonkin tarvitsee.

Ulkoisiakin näppäimistöjä on saatavilla, osassa tableteissa myydään mukana, osa sisältää fyysisen näppäimistön ja osa pärjää ilman. Vaihtoehtoja löytyy.

10" näyttö on moneen käyttöön tarpeeksi suuri ja tabletit sisältävät erilaisia zoom-toimintoja. Osa käytännöllisiä, osa täysin paskoja.

500Gt tallennustilaa? Tänään on trendiä olla pilvessä. Myöskin ulkoinen levari on aika pop! Ratkaisut löytyy, ei ole yksin peruste olla siirtymättä tabletteihin. Tabletithan lähentelee jo helposti 128GB ellei enemmänkin, se riittää jälleen sille huomattavalle osalle ihmisiä!

Ymmärrän täysin, että tabletti ei riitä sinulle, mcmopo. Se ei riitä myöskään minulle. Mutta me, ja kaikki muut tätä sivustoa seuraavat, kuulumme "edistyneempiin käyttäjiin." Mutta olemme se murto-osa kansasta. Tämä täytyy ymmärtää ja käsittää KUN ajatellaan vaikka tälläisiä asioita [en keksinyt yleisnimitystä.]

Voit perustella vastaan loputtomasti, samoin voin perustella takaisin loputtomasti. Joten... myyntitulokset näyttäköön nämä puolestamme. Joten me voimme keskittyä sen Powershell-skriptin viimeistelyyn tai täydentää vastausta Muropaketissa miksi Nvidia on parempi kuinn Amd.

perhana5/18

Uutisen lähteenä oleva KOTEKin tilasto ei kyllä milläänlailla osoita sitä että ihmiset ostaisivat kannettavan tai pöytäkoneen sijasta tabletteja, vaan se kertoo sen että ihmiset ostavat näiden lisäksi tablet-laitteita.

Kuten uutisessakin kerrotaan, vuonna 2013 kannettavia ja pöytäkoneita myytiin yhteensä 206 000 kappaletta, mutta uutisessa ei kerrottu että vuonna 2012 niitä myytiin yhteensä 195 000 kappaletta, eli niiden myynti on tablettien myynnistä huolimatta silti kasvanut vuoden takaisesta, eikä hiipunut.

Eli jos tuota tilastoa tarkemmin katsotaan, tablet-laitteiden myynti ei ole syönyt muiden tietokoneiden myyntiä merkittävästi, vaikkakin varsinaisten pöytäkoneiden myynti on hieman laskenut kannettaviin verrattuna.

LukeWarm6/18

Ai että "PC:n jälkeinen aika"? Moni tarvitsee silti edelleenkin pöytäkoneen raskasta laskentatehoa vaativaan käyttöön, eikä noissa numeroissa näy kuin pakettikoneiden myyntinumerot. Juurihan oli juttua miten pelikoneiden komponenttien myynti on nousussa PC-markkinoiden supistumisesta huolimatta. http://jonpeddie.com/press-releases/det...arket-decline/#

figo107/18

Itsehän en tule koskaan luopumaan pöytäkoneesta. Tabikin löytyy, mutta eipä tuota tule käytettyä. Läppäri kätevämpi omiin käyttötarkoituksiin ja Lumiakin tulee mieluummin otettua kouraan, jos jotain pikaisesti vaikka netistä vilkaisee ja ei jaksa pöytäkoneelle asti tallustaa. :)

Onhan tuo varmasti monelle hyväkin vaihtoehto, mutta itse kyllä kuulun edelleen siihen kastiin joka pitää tabia täysin turhana kapistuksena. Windowsin tabit toki jossain määrin vaikuttavat päteviltä, mutta hinta pilaa senkin ainakin toistaiseksi. Oma tabi ainakin jäänyt täysin statistin rooliin, eniten natiaisen käytössä joka pelailee sillä välillä jotain, mutta natiainenkin pelaa yleensä mieluummin läppärillä. :D

Lakupiip8/18

Oli miten vain mutta omasta mielestä kaikkein hyödyllisin yhdistelmä on kotona pöytäkone ja matkalla tablet. Eikä sen tabun tarvi olla se tehokkain versio, kunhan vaan pystyy checkaamaan facebook, sähköposti, ja muuten selaamaan nettiä.
Ainiin ja kännykkä myös tietty jolla pitää päästä nettiin :D

Michelola9/18

onko tässä laskettu mukaan vaan anttilan pakettikoneet? niitä nyt ei toivoisi kenenkään ostavan muutenkaan

DjZorlag10/18

Itseäni kiinnostaa nähdä että milloin läppärit taikka vielä pienemmät laitteet syrjäyttävät pöytäkoneet lopullisesti. Nykyään kaveripiirissä kuulee aina kun jollain on "uusi kone" ja alkaa kyselemään tarkemmin niin se onkin läppäri. Läppäreissä tehotkin alkavat olla jo parhaimmillaan suht. tehokkaan pöytäkoneenkin tasoa. Eli pelkkä teho ei välttämättä enää tulevaisuudessa riitä selittämään pöytäkoneen paremmuutta. Tosin vielähän tehokkaasta läppäristä joutuu pulittamaan aika lailla.

Ja itse kuulun siihen kastiin että pöytäkoneella mennään viimeiseen asti. Suorituskyky/hinta suhde, yleinen suorituskyky ja päivitettävyys ovat vielä ne suurimmat syyt. Tosin pian joudun opiskelukäyttöön ostamaan läppärin tuohon rinnalle mutta pöytäkone on edelleen se ykkönen.

Mutta miten tulevaisuudessa jos perus pc -ala alkaa kutistua ja riittävät tehot löytyvät läppäristäkin. Isompaa näyttöä kaivatessa voi läppärin aina liittää esim. tv:seen ja esim. ulkoisilla näppäimistöillä ja hiirellä saa aina lisättyä ergonomiaa. Alkaako sitten pc -alan komponentit kallistua entisestään myyntimäärien pienetessä ja pc:istä tulee kallista ja harvinaista herkkua.

hannibal_pjv11/18

Omassa tuttavapiirissä alkavat siirtyä jo pois oikeista tietokoneistä läppäreihin ihan niinkuin aikuisten oikeesti. Itse en sitä päivää näe vielä missään lähitulevaisuudessa, mutta ei ole mikään ihme, jos "oikean" koneen omistajat ovat selkeä vähemmistö jo muutaman vuoden kuluttua. Työpaikalta löytyy se oikea kone, jolla tehdään työt ja kotoo täppäri jolla voi hoitaa kaiken muun.
Ihan sama juttu kuin äänikorttien ja näytönohjainten kanssa. Ei niitä käytännössä juuri kukaan osta, paitsi jotkut audiofiilihörhöt (tunnustan...) ja Cad piirtäjän ja pelaajat (tunnustan senkin...) Mutta tavan kansa pärjää APU:lla ihan kaikessa ja nyt näyttää siltä, että tavan kansa ei tarvitse enää isoja tietokoneitakaan.
SUmmasummarum... pelikoneiden hinnat tulevat jatkossa nousemaan ja niitä ostaa enää giikit... Ei niin kovin valoisa tulevaisuuden kuva. No onneksi tuo ei tule tapahtumaan ihan pian, mutta käyttöjärjestelmien kehittäjille tämä on selvä merkki siitä, että kannattaa laittaa pennoset mobiilikäyttöjärjestelmiin!

tataka12/18

itse en tunne montakaan tuttua jotka ostavat pöytäkonetta paitsi jotka tahtoo pelata ja rahasta pulaa, jolloin pöytäkone tarjoaa paljon enemmän tehoa kuin saman hintaluokan läppäri, mutta peruskäyttäjällä halvahko läppörikin riittää hyvin.

jos rahaa riittää niin kyllä peliläppäri paljon parempi ostos kun sen voi viedä kaverille paljon kätevämmin lanituksiin kuin sen raskaan pöytäkoneen. itse tein kahden läppärin kanssa niin että ostan 1½-2 vuoden välein uuden 600-700 euron läppärin erillisellä näyttiksellä jolloin takuu on kokoajan voimassa ja pääsee halvemmalla kuin ostaa 4 vuoden välein 1400 läppärin, yksi tuttuni osti kalliin peliläppärin, meni rikki ja firma sanoi että ei mene takuuseen,pikkuosaa ei saanut erikseen joten olisi ison jutun erikseen ostaa ja korjaus olisi maksanut puolet koneen hinnasta joten ei tullut korjattuakaan.

ja sit on tietty jos varastetaan tai menee rikki ilman että takuun kuuluisikaan korvata niin yli tonnin kone kirpaisee enemmän kuin että hankkii 600-700 euron koneen.

itselläni nykyinen läppäri on viimeinen, seuraava haswell hybridi tablet hoitaa sen pelaamisenkin aika hyvin, tosin toisinkuin läppärini 540m gt näyttiksen kanssa jolla toimii medium/high asetuksilla toimii haswell hybridillä low/medium asetuksilla, mutta tabletit kehittyvät niin paljon vuosien mittaan että tulee varmaan melkein joka vuosi hankittua uusi...

H4X0R-X13/18

Originally posted by perhana:

Uutisen lähteenä oleva KOTEKin tilasto ei kyllä milläänlailla osoita sitä että ihmiset ostaisivat kannettavan tai pöytäkoneen sijasta tabletteja, vaan se kertoo sen että ihmiset ostavat näiden lisäksi tablet-laitteita.

Veit sanat suustani.

Itselläni on kaksi pöytäkonetta. Tämän lisäksi minulla on ollut jo kaksi halpaa tablettia puolen vuoden sisään. Ensimmäinen vain simahti ja toisesta meni näyttö. Taas itse olen käytännössä ostanut viimeisen pöytäkoneeni 5 vuotta sitten, sen jälkeen olevan vain päivittänyt komponenttejani. Viimeisimmän puoli vuotta sitten. Monellako on tietokone jo valmiiksi ja monellako on esim. 5 vuotias vanha tabletti?

Ja tämä on juurikin se toinen pointti, moniko läppäri tai tabletti kootaan osista? Monestikko tablettiin tai edes läppäriin voi lisätä vain näytönohjaimen ja lisätä käyttöikää 3 vuotta? Moneenko näyttöhajalliseen tablettiin ostetaan uusi näyttö? Moneenko se kannattaa ostaa? Monestikko pöytäkoneeseen ostetaan uusi näyttö? Kerran 5-10 vuodessa jos vanha ei hajoa. Taas monestikko tabletti vaihdetaan tuolla välillä? Montako tablettia tiputetaan tuolla välillä hajalle? Montako lisää kysymystä pitää vielä keksiä?

Eiköhän pointti ole varsin selvä, tablettien/läppärien myyntitilastot eivät millään lailla ole verrannollisia paketti PC:n myyntitilastoihin. Ja vielä vähemmän nämä tilastot kertovat yhtään mitään mistään jäki pc:n aikakaudesta.

Mitä tulee läppäreiden tehoihin, niin olen siinä samaa mieltä, että kevyeen pelaamiseen ne kyllä riittävät. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin niistä ei kunnon pelivehkeiksi ole. APU:lla saa hädintuskin pelattua joitain nykypelejä, kuten skyrimiä matalilla asetuksilla ja intelin integroidulla ei pysty kunnolla edes siihen.

Sitten jos ostaa sellaisen läppärin, että siitä on pelaamiseen, niin kannattaako se oikeasti? Jos joutuu vaihtamaan väh. 600-700 euron läppärin 2-3 vuoden välein, kun samaan aikaan oikein kasattuun pc:een saa päivitettyä merkitsevät osat puolella tuosta hintaa, pitäen silti suorituskyvyn parempana? Ja jos laneista tykkää, niin voi aina hankki antecin lan-boyn... :P

H4X0R-X14/18

Originally posted by perhana:

Uutisen lähteenä oleva KOTEKin tilasto ei kyllä milläänlailla osoita sitä että ihmiset ostaisivat kannettavan tai pöytäkoneen sijasta tabletteja, vaan se kertoo sen että ihmiset ostavat näiden lisäksi tablet-laitteita.

Veit sanat suustani.

Itselläni on kaksi pöytäkonetta. Tämän lisäksi minulla on ollut jo kaksi halpaa tablettia puolen vuoden sisään. Ensimmäinen vain simahti ja toisesta meni näyttö. Taas itse olen käytännössä ostanut viimeisen pöytäkoneeni 5 vuotta sitten, sen jälkeen olevan vain päivittänyt komponenttejani. Viimeisimmän puoli vuotta sitten. Monellako on tietokone jo valmiiksi ja monellako on esim. 5 vuotias vanha tabletti?

Ja tämä on juurikin se toinen pointti, moniko läppäri tai tabletti kootaan osista? Monestikko tablettiin tai edes läppäriin voi lisätä vain näytönohjaimen ja lisätä käyttöikää 3 vuotta? Moneenko näyttöhajalliseen tablettiin ostetaan uusi näyttö? Moneenko se kannattaa ostaa? Monestikko pöytäkoneeseen ostetaan uusi näyttö? Kerran 5-10 vuodessa jos vanha ei hajoa. Taas monestikko tabletti vaihdetaan tuolla välillä? Montako tablettia tiputetaan tuolla välillä hajalle? Montako lisää kysymystä pitää vielä keksiä?

Eiköhän pointti ole varsin selvä, tablettien/läppärien myyntitilastot eivät millään lailla ole verrannollisia paketti PC:n myyntitilastoihin. Ja vielä vähemmän nämä tilastot kertovat yhtään mitään mistään jäki pc:n aikakaudesta.

Mitä tulee läppäreiden tehoihin, niin olen siinä samaa mieltä, että kevyeen pelaamiseen ne kyllä riittävät. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin niistä ei kunnon pelivehkeiksi ole, ilman merkittävää rahallista panostusta. APU:lla saa hädintuskin pelattua joitain nykypelejä, kuten skyrimiä matalilla asetuksilla ja intelin integroidulla ei pysty kunnolla edes siihen.

Sitten jos ostaa sellaisen läppärin, että siitä on pelaamiseen, niin kannattaako se oikeasti? Jos joutuu vaihtamaan väh. 600-700 euron läppärin 2-3 vuoden välein, kun samaan aikaan oikein kasattuun pc:een saa päivitettyä merkitsevät osat puolella tuosta hintaa, pitäen silti suorituskyvyn parempana? Ja jos laneista tykkää, niin voi aina hankki antecin lan-boyn... :P

tataka15/18

mä sanoinkin että pöytä pc on enemmänkin niille jotka siitä tietokoneesta säästävät. kyllähän se on halvempaa, mutta läppäri on aika paljon liikuteltavampi ja ei tarvitse isoa tietokonepöytää ja tuolia että toimii, paitsi jos kytkee telkkariin ja langattomat näppis plus hiiri.

mutta kyllähän läppäri ja tablet vikaantuu helpommin ja täytyy ostaa kokonaan uusi useammin. mutta ei se typerää ole hankkia tehokasta pöytäkonetta, koska voihan hankkia sen lisäksi halvemman läppärin/tabletin/hybridin jonka pitää mukana.

perhana16/18

Uutisessa kylläkin nivottiin kannettavat ja pöytäkoneet samaan PC-tietokoneet ryhmään, ja tabletit tähän "PC:n jälkeiseen aikaan" eli uutisesta sai sen harhaanjohtavan kuvan että ihmiset ostaisivat tablet-laitteita kannettavan (läppärin) sijaan, mutta tuon tilaston mukaanhan näin ei suinkaan ole, vaan kannettavien myynti on myös kasvanut edellisvuodesta.

tataka17/18

no sit tuleekin hauskaa lasketaanko esim dell xps 12 tai sony vaio duo 13 tai surface pro tai asus transformerbook ultrabookiksi vai tabletiksi

H4X0R-X18/18

Originally posted by tataka:

mä sanoinkin että pöytä pc on enemmänkin niille jotka siitä tietokoneesta säästävät. kyllähän se on halvempaa, mutta läppäri on aika paljon liikuteltavampi ja ei tarvitse isoa tietokonepöytää ja tuolia että toimii, paitsi jos kytkee telkkariin ja langattomat näppis plus hiiri.

mutta kyllähän läppäri ja tablet vikaantuu helpommin ja täytyy ostaa kokonaan uusi useammin. mutta ei se typerää ole hankkia tehokasta pöytäkonetta, koska voihan hankkia sen lisäksi halvemman läppärin/tabletin/hybridin jonka pitää mukana.

Tuohon ensimmäiseen lauseeseen huomautan vain, että pöytäkone ei todellakaan ole pelkästään niille, jotka säästävät tietokoneessa. Kuten jo sanoin, edullisemman hinnan lisäksi saa yleensä myös enemmän tehoa. Tai jos ei säästele, niin merkittävästi enemmän tehoa.

Mitä taas tulee normaalin PC:n sovelluksiin, niin olen aivan samaa mieltä kanssasi tälläisestä "mediacenter" kokoonpanosta, sellaisena kun olen itse käyttänyt tietokonetta aina HD-aikakauden aluta lähtien, FullHD:llä, 5.1 äänentoistolla ja laiskanlinnalla. ;)

Puhumattakaan monista muista sovellutuksista. Voihan tabletilla katsoa jakamisen kautta elokuvia PC:n BR-asemasta ja teran kiintolevyilta, paitsi kotiverkossa, niin myös riittävän nettiyhteyden välityksellä. Tuo vasta kuulostaakin innostavalta, katsoa siis luureilla ja tabilla elokuvaa bussimatkalla ja kotiinpäästyä jatkaa saman katsomista kotiteatterista, ei tarvitse tinkiä mistään, ei tilasta, ei tehosta, ei liikkuvuudesta.

Miksi tabletti ja pöytäkone pitää aina, niin keskusteluissa kuin hardwaren uutisotsikoinnissakin, asettaa vastakkain, vaikka ne olisivat parhaimmillaan rinnakkain, täydentäen toistensa puutteita?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT