AfterDawn logo

Los Angelesissa ostetaan 640 000 koululaiselle iPad

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
12 kommenttia

Kaikki Los Angeles Unified School District -koulupiirin koululaiset ovat saamassa opiskelua varten iPadin, kirjoittaa CiteWorld.

Apple kertoi aiemmin kesällä 30 miljoonan dollarin arvoisesta sopimuksesta, jonka myötä yhtiö toimittaa LAUSD:lle noin 31 000 iPadiä tämän vuoden syksyllä. Ensi vuoden loppuun mennessä toimitettujen laitteiden määrä kasvaa CiteWorldin mukaan 640 000 kappaleeseen. Apple kertoi kesäkuussa, että 30 miljoonan arvoinen sopimus on osa LAUSD:n suurempaa hanketta ottaa käyttöön tabletit kouluissa.

Oppilaiden määrällä mitattuna LAUSD on Yhdysvaltain toiseksi suurin koulupiiri. Sen edellä on vain New York Cityn koululaitos, jossa opiskelee yli 1,1 miljoonaa oppilasta.

Tilaukseen kuuluu pelkän iPadin lisäksi Applen kehittämiä ohjelmistoja (iWork ja iLife) sekä Pearsonin oppimissisältöjä. IPadin lisäksi pöydällä oli muitakin tabletteja sekä erilaisia laiteyhdistelmiä, mutta laitteiden ylläpidon kannalta nähtiin järkeväksi tukeutua yhteen laitetyyppiin.

LAUSD:n iPad-hanketta seurataan varmasti muissakin yhdysvaltalaisissa koulupiireissä tarkasti. Mikäli hanke poikii hyviä kokemuksia, saattavat muutkin koulupiirit tilata oppilailleen tabletteja laajemmassa mittakaavassa. Applen mukaan kouluympäristöihin on toimitettu jo 10 miljoonaa iPadiä.

12 KOMMENTTIA

H4X0R-X1/12

Näin saadaan NSA:lle valmis beaconi jokaiseen lapsiperheeseen, ei tarvitse enää lukea edes sähköposteja, huostaanototkin voidaan tästä lähtien perustaa tabletin keräämän enemmän tai vähemmän keksityn informaation varaan ja kaikki onnistuu kongressin täydellä hyväksynnällä. :P

Orobash2/12

Ensituntuma uutisesta ja LA:n koululaitoksen pyrkimyksistä:
Teoriassa tuollainen ipad (tai tablet yleensäkin)
korvaa kaikki oppikirjat oppilailta moneksi vuodeksi.el
Mutta vain teoriassa, käytännössä noista tappäreistä tulee vain leikkikaluja opettajille ja lapsille ja monta itkun-riidan aihetta, esim. varastetut täppärit, opiskelurauhan häiriintyminen tms.

Ja käytännössä kukaan ei tiedä mitä noilla vekottimilla tehdään koulussa,
siis siten että ne avittavat opiskelua, vähiten opettajat, lapset saa keksittyä
monta mielenkiintoista käyttötarkoitusta noille vekottimille.

Viimeistään ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun noihin tabletteihin alkaa ilmestymään väärää materiaalia tai ohjelmistoja.

Mielestäni tuo suunnitelma on teoriassa kiva, mutta tuossa mittakaavassa ja
toteutusmallissa se kyllä takaisinpotkaisee ja rajusti.

Mutta sokerina pohjalla: laitteet toimittaa apple, joka on kuuluisa siitä antaa tasavertaisuuden ja reiluuden kukkia ja samalla aktivoi käyttäjiään innovoimaan uusia mahdollisuuksia toteuttaa itseään sen tuottaman tietoteknisten sovelluksien ja laitteiden kanssa, maksimoimatta omaa hyötyään kaupallisesti.

No niin, se tuosta sarkasmista, mutta mielestäni apple ohjelmisto- ja latteistovalmistaja joka keskittyy vain omiin näkemyksiin ja tarpeisiin ohjelmisto ja laittoistovalmistuksissa, mikä ei ole kovinkaan kannustava suunta edistää tietotekniikan läpinäkyvää sulauttamista koulu- ja opiskelumaailmaan, esimerkkinä applen tapa kertoa mitä käyttäjät seuraavaksi haluavat ja miten, kysymättä käyttäjiltä ensin ja toisena mielenkiintoisena esimerkkinä tämä e-kirja kartelli tuomio.

Onnea ja menestystä tuollekkin projektille, toivottavasti olen väärässä omien arviointieni kanssa.

G0lden_Kebab3/12

Kirjotetaan nyt oma mielepide tabelteista ja kouluista:

Eiköhän nuo ipadit ole muutenkin vähän "aikuisten" leluja kuin opiskelun kannalta välttämättömiä tai edes tärkeitä. Ainakaan peruskoulu-asteelle en tuollaisia näe tarpeellisiksi.

Kuulostaa turhalta tuhlaukselta ainakin omaan korvaan.

Itse kävin peruskoulut sun muut silloin kun nokialta tuli ensimmäinen värinäyttö känny ulos...

Kuten edellinen minitsi, tulee luultavasti noista ipadeistä enemmänkin häiriötekijä? kuin oppimista edesauttavia. Ovatko ipadit sitten jonkun softan toimesta hyvin rajotettuja vai onko ipadit ns. suoraan boxista kaikilla herkuilla ja netillä? Jos on, niin ei voida välttyä hankaluuksilta.

Jonkun ipad ei toimi/ jonkun rikkoonntuu/ jonkun jumiintuu/ joltai akku aina loppu/ jollain täynnä "omaa materiaalia"...voisi jatkaa loputtomiin.

Tavallisessa oppikirjassa kun ei ole paljoa ns. häiriötekijöitä joita pädissä on. Onko nykyihmisen siis opittava koulussa käyttämään tablettia? tuleeko uusi aine: tabletti tunti, jossa ihmiset oppivat nyky-yhteiskuntaa varten tabletin käytön jo "lapsena".

Originally posted by H4X0R-X:

Näin saadaan NSA:lle valmis beaconi jokaiseen lapsiperheeseen, ei tarvitse enää lukea edes sähköposteja, huostaanototkin voidaan tästä lähtien perustaa tabletin keräämän enemmän tai vähemmän keksityn informaation varaan ja kaikki onnistuu kongressin täydellä hyväksynnällä. :P

No tämähän olisi sekä teoriassa että käytännösäkin täysin mahdollista tehdä. ehkä kuitenkin ultimaattiisin skenaario, mutta mahdollinen. en siitä nyt lähde väittelemään.

Tässä yhtydessä tulee väkisinkin mieleen oikea tapaus jo jokin aikaa sitten (täälläkin oli siitä vissiin uutinen) jossa oli oppilaille annettu normi läppärit, josta sitten 'yllätys yllästys' opettajien asentaman softan kautta vakoiltiin oppilasta/oppilaita kameran ja äänen kautta (nyt en ihan tarkkaan muista) kts. googlesta tapaus.

En nyt tietenkään tyrmää itsekkään tuota ideaa kokonaan, mutta kuten edellinen mainitsi:

Originally posted by Orobash:

Ja käytännössä kukaan ei tiedä mitä noilla vekottimilla tehdään koulussa,
siis siten että ne avittavat opiskelua, vähiten opettajat, lapset saa keksittyä
monta mielenkiintoista käyttötarkoitusta noille vekottimille.

Viimeistään ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun noihin tabletteihin alkaa ilmestymään väärää materiaalia tai ohjelmistoja.

Mielestäni tuo suunnitelma on teoriassa kiva, mutta tuossa mittakaavassa ja
toteutusmallissa se kyllä takaisinpotkaisee ja rajusti.

Summarum:

Asiani ydin on, että ehkä on KUITENKIN liian aikaista vielä.

Tämä nyt on oma mielipida asioista.

tataka4/12

minusta on hienoa että opiskelu muuttuu paremmaksi tablettien myötä, kunnon vallankumous, intiassakin joissakin kouluissa käytetään tableteita mutta suomessa ei vieläkään laajamittaisesti ja tehokkaasti.

tablet ja siihen erillinen näppis niin toimisi tosi monella tavalla, ja jos valtio itse suunnittelee ja tuottaa tabletin ja lisälaitteita niin tuo työtä suomeen, niin ja käyttöjärjestelmänä ubuntu tablettiversiona, sekä kaikki windowsit ubuntuun vaihdetaan niin tulee isot säästöt ja tietoturvakin paranee.

itselläni oli vaikeuksia koulussa kun on aspergerin syndrooma ja mun käsialasta ei oikein selvää, mua pakottettin oikeasti kirjoittamaan käsin samaa tekstiä, mutta ei se käsialaa parantanut. tosin mulla ei oltu silloin asperger diiagnoosia, mutta älytöntä että vieläkin suimessa käytetään paperia, kynää, kumia, kun voisi paljon modernimmin ja ympäristöystävällisemmin opiskella, no tekohengitystähän se on paperiteollisuudelle.

kun nykyään tulee uudet kirjat vanhoilla ei tee tietenkään mitään, mutta tabletissa voisi päivittää sitä kirjaa, ja koulureputkin kevenevät kun yläasteella oli henmetin monta painavaa kirjaa, nyt voisi olla vain tabletti, laturi, muistitikku, tabletille näppäimistö.

niin ja se tabletti pitäisi laittaa tietoturva esim että jos se pöllitään ei sitä ulkopuoliset voisi käyttää. ja kestävyyys täytyisi olla hyvä esim ainakin roiskeveden kestävä ja kestävä näyttö, ominaisuuksien ei tarvitse olla mitään intel core i sarjaa tai full hd näyttöä(paitsi taide yms opiskelijoilla) arm prossu, 1366*768 ips näyttö. 2-4 gigaa rammia, näytönkoko vaikka 9-12 tuumaa ja micro usb ja siihen usb adapteri, micro sd muistikorttipaikka, mahdollisesti hdmi(tai chromecastin tapainen työpöydän jako, tosin niitä olisi koulussa. ja näppäimistötelakassa usb, sd korttipaikka ja lisäakku sekä touchpad.

se olisi kun valtio ei siitä voittoa yritä riipiä varmaan 200-300 euroa per setti opiskelijalle.

edit ja siis opiskeluvälineiden pitää olla ilmaisia tietty.

jartar5/12

Quote:

tablet ja siihen erillinen näppis niin toimisi tosi monella tavalla, ja jos valtio itse suunnittelee ja tuottaa tabletin ja lisälaitteita niin tuo työtä suomeen, niin ja käyttöjärjestelmänä ubuntu tablettiversiona,

Valtio suunnittelee ja tuottaa laitteet :D Ihan älyttömän paljon halvemmalla ne tulee kiinasta. Joku ohjelmointi yhtiö vaan siihen päälle tekemään tarvittavat muutokset jotta siitä saa "koulu editionin".

Quote:

itselläni oli vaikeuksia koulussa kun on aspergerin syndrooma ja mun käsialasta ei oikein selvää, mua pakottettin oikeasti kirjoittamaan käsin samaa tekstiä, mutta ei se käsialaa parantanut. tosin mulla ei oltu silloin asperger diiagnoosia, mutta älytöntä että vieläkin suimessa käytetään paperia, kynää, kumia, kun voisi paljon modernimmin ja ympäristöystävällisemmin opiskella, no tekohengitystähän se on paperiteollisuudelle.

Jos omasta tahdostasi olisit saanut päättää että et olisi opetellut kirjoittamaan niin voisin väittää että olisi vanhempana "hieman" harmittanut. Asberger ei ole mikään syy siihen, että ei pysty kirjoittamaan. Moni kirjoittaa "normaaleja" paljon paremmin ja selvemmin. Jos mietitään todennäköisintä lopputulosta koulussa. Tabletti + asbergeri = katastrofi.

Quote:

ja koulureputkin kevenevät kun yläasteella oli henmetin monta painavaa kirjaa, nyt voisi olla vain tabletti, laturi, muistitikku, tabletille näppäimistö.

Jos se tabletti on pommin kestävä niin se EHKÄ voisi kestää ylä ja alakouluikäisten repussa ehjänä.

Mutta tarkemmin aiheeseen. Tablet on lähinnä leikkikalu. Toki siihen voisi kehittää opetuksellista sisältöä, mutta siltikin hyödyt jäisivät pieniksi. Tunnit menisi siihen, että oppilaat pelaisivat ja käyttäisivät nettiä ja opettaja yrittäisi saada kuria luokkaan. Tosi hyvä tilanne. Kaikki ylimääräinen "viihdyke" vie vain oppilaiden mielenkiintoa pois opetuksesta. Kaikki häiriötekijät pitää saada minimoitua.

Tiedän että pienryhmissä on saatu hyviä opiskelutuloksia videotykin + oppimateriaalin yhdistämisellä. Luokka pimeäksi ja ideana että pulpetin päälle ei saa ottaa mitään tavaraa. Siinä on häiriötekijät minimissään ja oppilaat keskittyy opiskeluun.

Kyllä opiskelua voi kehittää uudempaan ja erilaiseen suuntaan tekniikan kehittymisen myötä. Tablet on kuitenkin itsemurha opiskelutuloksille. Jos minulla olisi ollut kouluaikaan tabletti niin varmasti tulokset olisivat heikentyneet.

H4X0R-X6/12

Originally posted by jartar:

Tiedän että pienryhmissä on saatu hyviä opiskelutuloksia videotykin + oppimateriaalin yhdistämisellä. Luokka pimeäksi ja ideana että pulpetin päälle ei saa ottaa mitään tavaraa. Siinä on häiriötekijät minimissään ja oppilaat keskittyy opiskeluun.

Tähän on todettava, että minäkin olen voimakkaasti videotykkien käyttämisen kannalla. Ne perustuvat hyväksitodetulle pohjalle, eli piirtoheittimeen, antaen samalla mahdoollisuuden muunkin sisällön lisäämiselle ja jopa sen hakemiselle internetistä "lennosta".

Puhumattakaan monista tietotekniikan opinnoista, joissa piirtoheitin on monesti lähes ainoa kunnollinen tapa opettaa. On ala-arvoista mikäli opettaja kirjoittaa esim. ohjelmakoodia kolmella eri värisellä tussilla valkotaululle, sen sijaan että näyttäisi suoraan ohjelmasta, miten tuo onnistuu.

Myös tietokoneen käyttö on itselleni ollut eduksi monilla luennoilla. Enimmäkseen siksi, että kirjoitan koneella melkein tuplaten nopeammin, kuin kynällä, sekä koska muistiinpanot on niin helppo vain kansioda muistiin, sen sijaan että kuljettaisin 10 kansiota mukanani. Mutta sitä mitä amerikassa ollaan tekemässä en silti kykene käsittämään. Opiskeluvälineeksi tabletti peruskouluun?! Siis, voi huh.

Asia on nyt vain niin että omat opiskelukaverinikaan jotka ovat 17-32 ikäistä porukkaa, eivät kunnolla keskity tunnilla, muuta kuin Ilta-Sanomiin ja he ovat suhteellisen motivoituneita, vapaaehtoisesti opiskelevia aikuisia. Niin mitä luulette, että miten motivoituneita peruskouluikäiset sitten olisivat? Moniko muistaa vielä sen ajan? Oli kunniakysymys olla tekemättä kotitehtäviä ja koulussa kuljettiin vain koska vanhemat pakottivat. Tulevaisuuden suunnitelma oli tuunata autoja koko aikuisikä (noh, tuli sitäkin tehtyä :P).

Puhumattakaan siitä, että kyseessä on nimenomaan tabletti. Kyseinen laite ei oman kokemukseni mukaan sovellu juuri mihinkään muuhun kuin netin selaamiseen ja videoiden katselemiseen. Etenkään kirjoittamiseen kyseisestä laitteesta ei vain yksinkertaisesti ole, mieluummin kirjoittaisin kynällä ja kyseistä ei näppäimistön voi edes verrata.

Tuleepa pitkästi tekstiä :), no jatkan vielä sanomalla, että luuletteko että tätä ei ole kokeiltu suomessa? Sehän itseänikin ihmetyttää, että vaikka koulut valittavat ettei ole oppikirjoihin varaa, on silti samaan aikaan varaa kokeilla sadoissa peruskouluissa tablettia opetuskäyttöön. Paitsi, että koko tablettia ei edes hyödynnetä juuri yhtään, vaan siitä on tullut alakouluun "tietokoneluokka 2", eli kalliilla hankittu laitteisto, jossa käydään se tasan 6 kertaa 6 vuoden aikana. URGH!!!

tataka7/12

siis en mä tarkoittanut etten osaa kirjoittaa, mun käsialasta ei oikein vain saa selvää, ja samojen lauseiden kirjoittaminen ei sitä parantanut. jos katsotaan millainen käsiala mulla oli 7 luokalla ja nyt niin ihan samanlaista, kuulemma lääkäreillä samanlainen käsiala :D

ja uusimmassa mikrobitissä oli artikkeli miten tietotekniikka mullistaa opiskelun. ja intiassa tosiaan on tabletteja koulussa käytetty eikä siellä ole kai ollut ongelmia niiden kanssa, ainakaan ei ole uutisissa ollut.

ja siis valtion suunnittelu tarkoittaa että perustetaan valtionyhtiö joka hoitaa koulujen tablet hankinnat, suunnitellaan suomessa ja muualla tuotetaan, ja kun ei valtionyhtiöt pyrkivät maksioimaan voiton, ei tarvitse tehdä voittoa jolloin kustannukset pienemmät vs että maksetaan vaikka lenovolle että suunnitelkaa ja tuottakaa tälläinen tuote.

vai miksi luulet että intiassa valtio ei ole ulkoistanut suunnittelua jollekin voittoa tavoittavalle yritykselle?

jartar8/12

No ei se käsiala ole minullakaan koskaan ollut hyvä eikä mihinkään ole kehittynyt jos kirjoitan "tyypilliseen tapaan" nopeasti. Vaikea saada itsekkään siitä selvää. Tikkukirjaimilla kirjoitan tällä hetkellä käytännössä kaikki hitaalla tahdilla. Hyvin selvää käsialaa tulee. Turhat selitykset siis pois.

Quote:

ja uusimmassa mikrobitissä oli artikkeli miten tietotekniikka mullistaa opiskelun. ja intiassa tosiaan on tabletteja koulussa käytetty eikä siellä ole kai ollut ongelmia niiden kanssa, ainakaan ei ole uutisissa ollut.

Mikrobitti on viihdelehti jonka uskottavuus on seitsemän päivää lehden tasolla. Sen jutut kannattaa jättää omaan varjoonsa.

Tosin jossain intiassa tilanne on hieman erilainen. Oppilailla on "hieman" motivaatiota opiskeluun kun ilman kunnon papereita loppuelämä voi mennä kaatopaikkaa tonkien. Jos suomessa olisi sama tilanne niin opiskelumotivaatio olisi "hieman" korkeampi...

Quote:

ja siis valtion suunnittelu tarkoittaa että perustetaan valtionyhtiö joka hoitaa koulujen tablet hankinnat, suunnitellaan suomessa ja muualla tuotetaan, ja kun ei valtionyhtiöt pyrkivät maksioimaan voiton, ei tarvitse tehdä voittoa jolloin kustannukset pienemmät vs että maksetaan vaikka lenovolle että suunnitelkaa ja tuottakaa tälläinen tuote.

Ihan saakelin kallista. Valtion yhtiöt kuluttaa tyypilliseen tapaan tolkuttomasti rahaa kun ei tarvitse kilpailla. Siihen päälle suunnittelu on kallista suomessa. Järjetöntä.

Quote:

vai miksi luulet että intiassa valtio ei ole ulkoistanut suunnittelua jollekin voittoa tavoittavalle yritykselle?

Intiassa työvoima on halpaa. Ei sitä voi muualla juurikaan halvemmalla teettää.

tataka9/12

kyllä multa ennenkuin työkyvyttömyyseläkkeelle pääsin tutkimuksissa todettiin että motoriikan ja hahmotuskyvyn kanssa on ongelmia, piti piirtää samaa kuviota niin mulla meni aika huonosti. ja siis ei ole mikään uusi juttu että joillakin aspergereilla on kirjoittamisen kanssa suuriakin vaikeuksia, ja joillekin on annettu käyttää läppäriäkin muistiinpanoihin, tosin ei tainnut olla peruskoulussa

opiskelumotivaatioon vaikuttaa moni asia, esim jos yläasteella on rakkauden kanssa ongelmia tai kotona yms niin ei tietenkään kaikki pysty motivaatiota pitää yllä. minä tosin pystyin peruskoulussa ihan hyvin, vaikka mua kiusattiinkin rankasti..

valtionyhtiöt on huonoja jos johto on huonoa ja laatua ei valvota hyvänä esimerkkinä vr. ja jos ajatellaan että ruuan hinta nousee koko ajan mutta tuottajille maksetaan vähemmän, johtuu siitä että kauppa ottaa enemmän välistä, eli jos s-ryhmän ja k-kauppaliiton vastaan tulisikin valtionyhtiö joka maksaisi vähän enemmän tuottajille ja koska ei voitonteko omistajille ole ykköspointti, voi myydä halvemmalla kuin nämä yritykset jotka tahtoo tehdä mahdollisimman paljon voittoa.

ja se että suomessa suunnittelu on kallista, no jos saadaan työttömäksi joutuneita alan asiantuntijoita takaisin töihin pois työttömyystuilta, tulisi se valtiolle takaisin, koska se lisäisi työllistettyjen ostovoimaa josta osa menee verojenkautta kun ostavat tuotteen x takaisin valtiolle ja tietenkin heidän palkastaan veroja tulee valtiolle ja kunnalle.

tuli sekin mieleen että nokia ilmeisesti suunnitteli lumia 520 suomessa mutta siitä huolimatta on paljon parempi hinta/laatusuhde kuin esim samanhintaisissa tai vähän kalliimmissa nykyisissä zte ja huawein puhelimissa jotka tekee kaiken kiinassa ;)

jartar10/12

Originally posted by tataka:

kyllä multa ennenkuin työkyvyttömyyseläkkeelle pääsin tutkimuksissa todettiin että motoriikan ja hahmotuskyvyn kanssa on ongelmia, piti piirtää samaa kuviota niin mulla meni aika huonosti. ja siis ei ole mikään uusi juttu että joillakin aspergereilla on kirjoittamisen kanssa suuriakin vaikeuksia, ja joillekin on annettu käyttää läppäriäkin muistiinpanoihin, tosin ei tainnut olla peruskoulussa

Toki hienomotoriikan ja hahmotuskyvyn ongelmat näkyvät heti kirjoituksessa. Se on selvä.

Mutta itse asiaan. Rehellinen vastaus. Jos sinulla olisi ollut alakoulussa tablet käytössä niin paljonko olisit käyttänyt sitä tunneilla opiskelutarkoitukseen? Itse olisin käyttänyt korkeintaan 10% opiskeluun. 90% muuhun. Opiskeluajankin olisin tehnyt hutaisten jotta pääsee nopeammin tekemään muuta :D

tataka11/12

ala koulussa varmaan ei kannattaisi mutta,kyllä itse,yläasteella tuli tietokoneluokassa aina opettajan määräämät tehtävät tehtyä. tai kyllä mä ala asteellakin tein mutta silloin kytättiin enemmän.

mutta joo kyllä kun olin ammattikoulussa niin porukka atk tunneilla käytti aika paljon facebookia tunnilla.,voi,olla että vielä suomalaiset ei ole valmiita star trek tyyliseenmopiskeluun :D

ArttuH5N112/12

No jaa-a, eikö Kalifornia ole aivan konkurssikypsä osavaltio? Vai ovatko tietoni vanhentuneet? Joka tapauksessa, tuntuu satsaus tabletteihin vähän hurjalta. Läppärit olisivat mielestäni hieman fiksumpi juttu. Lläppärit nyt ylipäätään tuntuvat enemmän työhän soveltuvilta laitteita, tabletit ovat aika pitkälti leluja, kuitenkin.

Totta on, että tekniikan pitää tulla osaksi kouluja ja kehitys on hyväksi, mutta tabletit tuntuvat kummalliselta (ja hintavalta) valinnalta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT