AfterDawn logo

Microsoft otti takkiin Surface RT -tableteista 900 miljoonaa dollaria

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Microsoft on julkaissut sen tilivuoden viimeistä neljännestä koskevat tulokset. Huhti-kesäkuun liikevaihdoksi muodoistui 19,9 miljardia dollaria ja voitoksi 4,97 miljardia dollaria. Liikevaihto ja voitto laskivat edelliseen neljännekseen nähden, mutta olivat korkeampia kuin vuosi sitten samana ajanjaksona (Q4/2012:n veti pakkaselle aQuantive-yritysostosta tehty alaskirjaus).

Viime aikojen laskusuunta johtuu PC-myynnin maailmanlaajuisesta heikkenemisestä, joka näkyy myös esimerkiksi sirujätti Intelin tuloksessa. Gartner arvioi aiemmin tässä kuussa, että PC-toimitukset laskivat huhti-kesäkuussa vuodentakaiseen nähden noin 11 prosentilla. Microsoft ei päivittänyt Windows 8:n lisenssimyyntilukemia, mutta toukokuuhun mennessä käyttöjärjestelmän lisenssejä oli myyty yhteensä 100 miljoonaa kappaletta.

Samalla ohjelmistojätti kertoi kirjaavansa 900 miljoonan dollarin tappion Surface RT:n inventaariomuutokseen liittyen. Yhtiö on ilmeisesti valmistanut selvästi enemmän Surface RT -laitteita mitä niille on löydetty kuluttajia. Yhtiö kertoi aiemmin laskevansa Surface RT -tablettien hintaa 150 dollarilla.


Microsoft kertoi aiemmin tässä kuussa suuresta uudelleenjärjestäytymisestä, jonka tavoitteena on luoda yhtenäinen ja yhteen hiileen puhaltava yhtiö.

4 KOMMENTTIA

leipuri7771/4

Kuuluu kysymys; Miksi minä ottaisin tuollaisen edes ilmaiseksi, saatika sitten vielä maksaisin siitä?

Kehottaisin näin jo ihan maalaisjärjellä ajateltuna kuoppaamaan tuon Windows RT:n mahdollisimman pian.

tataka2/4

Originally posted by leipuri777:

Kuuluu kysymys; Miksi minä ottaisin tuollaisen edes ilmaiseksi, saatika sitten vielä maksaisin siitä?

Kehottaisin näin jo ihan maalaisjärjellä ajateltuna kuoppaamaan tuon Windows RT:n mahdollisimman pian.

niin no rt ei tarjoa vielä tarpeeksi hyvää käyttökokemusta johtuen nykyisen tehottomuudesta mitkä tosin korjaantuu seuraavan sukupolven arm soc, mutta iso ongelma on sovellusten laatu ja puute, mitkä korjaantuvat kun windows 8 kosketusnäytöllisiä laitteita mhydään enemmän jolloin kehittäjätkin innostuvat. mutta intelin atom tarjoaa perinteisten windows ohjelmien suorittamisen työpöydällä, mutta joillekin voisi rt riittää jos on valmiiksi jo vaikka läppäri/pöytäkone ja kun niitä laadukkaita sovelluksia tulee lisää.

mutta seuraavan sukupolven kanssa arm pitäisi kilpailla atomia vastaan hinnalla, koska akkukestossa ollaan tasoissa ja jos atom bay trail perustuvia myydään paljon niin vaikka tegra 4 ja snapdragon 800 olisi,tehokkaampia niin niille ei optimoida ottaen kaikkia tehoja irti, jos kehittäjät tekevät ensin atomille ja sitten tehokkaammille arm, tosin veikkaan että ainoastaan gpu on arm tehokkaampi.

mcmopo3/4

@2 Olenko jäänyt jostain paitsi vai koska atomi otti akunkestossa ARM prosessorit kiinni?

tataka4/4

Originally posted by mcmopo:

@2 Olenko jäänyt jostain paitsi vai koska atomi otti akunkestossa ARM prosessorit kiinni?

clovertrail atom perustuvat tableteissa akkukesto yhtä hyvä kuin rt. bay trail atomeissa ja tegra 4 ja snapdragon 800 varmaan parempia mutta aika tasoissa.

intel oli verrannut clover trailin ja tegra 3 akkukestoa samanlaisessa laitteess niin tasoissa olivat, ja akkukestotestaukset tukevat tätä

edit katselinkin samantasoisia rt ja atom tabluja kyllä rt on parempi akkukesto mutta jos atomilla saa 9 tuntia ja näppäimistötelakan lisäakulla vielä liaää niin eiköhän se useimmille riitä vs että tulisi pari tuntia lisää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT