AfterDawn logo

Intel kehittää älykelloa muistuttavaa laitetta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Intelin teknologiajohtaja Justin Rattner paljasti Bloombergin Next Big Thing -tapahtumassa yhtiön kehittävän älykelloa muistuttavaa laitetta. Viime vuoden lopulla huhuttiin Applen kehittävän Intelin kanssa älykelloa, mutta Applen osallisuudesta Rattnerin mainitsemaan laitteeseen ei ole tietoa.

Rattnerin mukaan laitetta voi käyttää ajan näyttämiseen, mutta sitä voisi käyttää myös saapuneiden viestien tarkistamiseen. Hankkeesta ei tiedetä toistaiseksi juuri muuta kuin että se on olemassa. Käyttöjärjestelmävalinnoistakaan (Android, Tizen vai joku muu) ei vielä tiedetä mitään.

Laitevalmistajien kiinnostus puettaviin laitteisiin on kasvanut uudelle tasolle viimeisen vuoden aikana. Kickstarter-rahoituksella kehitetty Pebble-kello ja Googlen Glass-älylasit ovat osoittaneet, että kuluttajat ovat kiinnostuneet tällaisista laitteista, minkä takia myös valmistajat ovat lähteneet kehittämään uudenlaisia näyttöpäätteitä.


Intelin lisäksi ranteeseen puettavaa näyttölaitetta kehittää ainakin Sony ja Samsung. Huhujen mukaan myös samankaltaisia laitteita pyöritellään Googlen, LG:n, Microsoftin ja Applen suunnittelupöydillä. Myös pienemmät yhtiöt ovat lähteneet mukaan älykelloihin.

Laitteena älykello ei ole mikään uusi keksintö. Microsoft piti muutama kuukausi aiheesta luennon, jossa todettiin älykellojen olevan jo 37 vuotta vanha keksintö. Kuluttajien kiinnostuksen siirryttyä tietokoneista mobiililaitteisiin, on älykellojen markkinakin saanut uutta tuulta purjeisiinsa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT