AfterDawn logo

AMD päivitti Trinityn Richlandiin myös työpöydällä

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

AMD haluaa osansa Computex-messujen prosessorijulkistusten huomiosta, jota yhtiö tavoittelee uusilla A-sarjan Elite-mallien julkaisulla.

Yhtiö julkaisi jo aiemmin mobiililaitteisiin tarkoiteut Richland-piirit ja nyt paljastetut neljä uutta piiriä on tarkoitettu pöytäkoneisiin. Elite-sarjan APU-piireissä on kaikissa neljä prosessoriydintä. Mallit alkavat hitaimmasta A8-6500-piiristä päätyen tehokkaimpaan, jopa 4,4 GHz:n taajuudella (Turbo-taajuus) toimivaan A10-6800K-piiriin. Vaikka piiritasolla Richland ei tarjoa suuria muutoksia edeltäjäänsä nähden, pienemmillä optimoinneilla esimerkiksi useamman säikeen suorituskykyä on saatu kasvatettua vajaat 10 prosenttia Trinityyn verrattuna.



AMD on kasvattanut tuoreiden Richland-piirien GPU:n mallinumeroa Radeon HD 8000-sarjaan. AMD:n mukaan päivitetyt ohjaimet parantavat suorituskykyä noin 15 prosenttia edelliseen sukupolveen nähden. Tehokkaimmassa mallissa Radeon-ytimiä löytyy 384 kappaletta ja GPU:n kellotaajuus on 844 MHz.Piirille integroitu näytönohjain voi myös tehdä yhteistyötä erillisen Radeon-ohjaimen kanssa Dual Graphics -tilassa. Näytönohjaimen sisältävien piirien TDP-arvot vaihtelevat 65 watista 100 wattiin.

Uutena ominaisuutena A10-6800K tukee nyt DDR3-2133-muisteja, muissa tuki yltää DDR3-1866-nopeuteen. Muista ominaisuuksista AMD nostaa esiin 2,5 kertaisen kuvankäsittelysuorituskyvyn (verrattuna Intelin kolmannen sukupolven Core-prosessoreihin) sekä 3,2 kertaisen OpenCL-suorituskyvyn. Vertailu ei ole ihan reilu, sillä Intel julkaisi juuri omat neljännen sukupolven suorittimensa, joissa on kiinnitetty huomiota erityisesti näytönohjaimeen.

Uudet A-sarjan prosessorit ovat kaikki yhteensopivia vanhan FM2-kannan kanssa, mikä säästää päivittäjiltä uuden emolevyn hinnan. Se myös nopeuttaa piirien tuomista markkinoille, mikä tapahtuu vielä tämän kuun aikana.


1 KOMMENTTI

hannibal_pjv1/1

Hinaavat yhden ytimen suorituskykyä ylöspäin! Hienoa! Suunta on jälleen oikea.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT