Electronic Arts lepyttelee SimCity-pelaajia ilmaisella pelillä

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Electronic Arts lepyttelee SimCity-pelaajia ilmaisella pelillä
Viime viikolla tapahtunut pitkään odotetun SimCity-pelin julkaisu ei mennyt kaikilta osin täysin putkeen (tai oikeastaan miltään osin), kun pelaajat eivät ruuhkan vuoksi päässeet palvelimille ja sitä myöten pelaaminen jäi kokonaan. Sotkun vuoksi pelin julkaisija Electronic Arts on saanut osakseen roppakaupalla vähemmän mairittelevaa julkisuutta.

Electronic Arts aikoo lepytellä vihaisia asiakkaitaan tarjoamalla pelin ostaneille ilmaisen pelin korvaukseksi koetuista kärsimyksistä. Tarkempia tietoja tarjouksesta ei ole vielä saatavilla, mutta yhtiö lupaa ilmoittaa pelin aktivoineille käyttäjille kuluvan kuun 18. päivä lisää tietoa ilmaisesta pelistä.

Ilmaisesta pelistä kertoo Maxis-yhtiön Lucy Bradshaw blogikirjoituksessaan, jossa myös valaistaan syitä julkaisun jälkeiseen fiaskoon. Bradshaw myöntää, että syy epäonnistumisen taustalla on melko hölmö.


- Lyhyt vastaus kuuluu näin: emme osanneet odottaa niin monen pelaajan yrittävän sisään samanaikaisesti. Pelaajien määrä oli suurempi ja he pelasivat tavoilla, joita emme osanneet beta-testin perusteella odottaa, Bradshaw kertoo.

Bradshawn mukaan yhtiössä kuitenkin tehdään jatkuvasti töitä ongelmien korjaamiseksi ja palvelinkapasiteettia on saatu lisättyä jo yli 120 prosentin verran.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
USB 3.0 ajurien päivitys ongelma 30 Ajuri- ja softaongelmat
Biisiketju 4936 Vapaata keskustelua
YLE Areena ongelma 84 Televisiot
Hyvät tarjoukset-ketju 1137 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
Pelejä ilmaiseksi 70 PC:n pelit
Moto G9 Play ja Android 11 3 Android -keskustelu
Deskjet 500 ajuri win 7 11 avast! - Tuki ja keskustelu
Windows 11 - Keskustelu 86 Windows -ongelmat
R5 2600 GTX 1060 6GB 1 Myydään
i5 9600K | Gigabyte Z390 UD | 32GB DDR4-2666 | 970 EVO Plus SSD 1T Äänekoski 2 Myydään
Näytä lisää viestejä