Ainakin osa Broadwell-prosessoreista juotetaan emolevylle

Kirjoittaja Teemu Laitila, | Kommentteja (1)

Ainakin osa Broadwell-prosessoreista juotetaan emolevylle
Huhumylly Intelin Broadwell-prosessoreiden BGA-kantojen ympärillä jatkuu siitä huolimatta, että Intel on virallisesti vahvistanut LGA-kantaisten prosessoreiden valmistamisen myös tulevaisuudessa. Uusin tieto tulee Tech Report -sivustolta, jonka mukaan ainakin osa Broadwell-siruista on juotettu pysyvästi emolevylle.

"Luotettavien teollisuuslähteiden" mukaan osa halvemmista Broadwell-piireistä tulisi tarjolle ainoastaan BGA-paketissa ja emolevylle juotettuna. Sama lähde kuitenkin kertoo, että myös perinteisiä LGA-kannallisia malleja on tarkoitus rakentaa ainakin vuoteen 2016 saakka.

Tech Reportille puhuneen lähteen mukaan siirtymisestä BGA-kantaan olisi hyötyä erityisesti isompien emolevyvalmistajien kohdalla, sillä ne voisivat ostovolyymiensa voimalla valikoida Intelin tarjonnasta parhaat sirut päältä omia emolevyjään varten. Käytännössä se voisi tarkoittaa valmiiksi ylikellotettuja prosessoreita tai ainakin varmistetusti hyvin kellottuvia kokoonpanoja.


Keskustelu emolevylle juotetuista prosessoreista ei uusimmankaan tiedon myötä juuri etene suuntaan tai toiseen. Jo koko keskustelun aloittaneessa PC Watch -sivuston raportissa mainitaan, että Intelin tarkoituksena ei ole siirtää koko mallistoa BGA-kantaan, vaan tarjolla pidetään myös LGA-kantaisia malleja erityisesti tehokkaampien prosessoreiden osalta.

BGA-kantoihin siirtyminen on luonnollinen askel osassa tarjontaa kuten yhä ohenevissa All-in-one-koneissa sekä mahdollisesti olohuoneisiin tarkoitetuissa HTPC-kokoonpanoissa, mutta mikään tähän saakka nähdyistä kannanotoista ei ennusta koko LGA-kannasta luopumista.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

1 kommentti

jvph76
jvph76
Kohta ihmisillä on pelkästään niitä tablet-lätkiä joissa on kaikki. Ja kaikki softapuoli / rautapuoli hoituu "pilvessä" eli servereillä. Ja paatuneet rautaharrastajat joutuvat kokemaan kylmän kalkkunan kun rautakaupasta ei saa enään rautaa vaan tabletteja prkl :/

FX-8150 ( OC 5.0Ghz 1.48v ) / GA-990FXA-UD3 / 8GB 1866MHz DDR3 / HD7950 3GB / 800W CM Silent Pro Gold / FD Define R3 / Corsair Force GT 120GB SSD / Corsair Hydro 100

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Windows 11 - Keskustelu 193 Windows -ongelmat
Biisiketju 5210 Vapaata keskustelua
Uudelleenohjaus https -> http ? 7 Vapaata keskustelua
Näytönohjaimen virtapiuha 1 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
Pelejä ilmaiseksi 114 PC:n pelit
Steam Deck 13 Kaikki muut pelikonsolit
Perseilyketju. 2206 Vapaata keskustelua
Viisarikello Windowsiin 3 Käyttäjien tekemät oppaat
Videoketju 417 Vapaata keskustelua
Ukraina keskustelu - Venäjän hyökkäys Ukrainaan 45 Vapaata keskustelua
Näytä lisää viestejä