Asus paketoi Leap Motionin eleohjauksen koneidensa mukaan

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Asus paketoi Leap Motionin eleohjauksen koneidensa mukaan
Asus ja eleohjausta kehittelevä yhtiö Leap Motion ovat kertoneet sopimuksesta, jonka myötä Leap Motionin ohjainlaite paketoidaan osaan Asuksen toimittamia kannettavia ja All-in-One-koneita. Sopimus on merkittävä askel Leap Motionille, joka ei ole vielä toimittanut kuluttajille ainuttakaan laitetta.

Ohjainlaite toimitetaan tiettyjen high-end-luokan kannettavien sekä tarkemmin määrittelemättömien AIO-koneiden kanssa. Koneisiin myös esiasennetaan Leap Motionin oma sovelluskauppa, johon 12 000 laitteen ennakkoon saanutta kehittäjää on tuottamassa sisälöä.

Asus toimittaa paljon koneita, joten Leap Motion on hakenut rahoittajiltaan uuden 30 miljoona dollarin arvoisen rahoituspotin kysyntään vastaamiseksi. Yhtiön toimitusjohtajan mukaan tuotantomäärä saattaa kohota jopa miljooniin, joka jaetaan ennakkotilauksen tehneiden kuluttajien, Asus-pakettien sekä vielä julkaisemattomien OEM-kumppaneiden kesken.


Leap Motionin toimitusjohtajan mukaan tietokoneet ovat vasta ensimmäinen askel eleohjaukselle, sillä pienikokoinen laite on tulevaisuudessa mahdollista integroida jopa puhelimiin tai tabletteihin.

Leap Motionin kehittäm ohjainlaite muistuttaa toiminnaltaan Microsoftin Xbox 360 -konsolille ja myöhemmin myös tietokoneille julkaisemaa Kinect-ohjainta. Leap Motionin ohjain on kuitenkin huomattavasti Kinectiä tarkempi ja pienikokoisempi. Yhtiö lupaa toimittaa ensimmäisen rajoitetun erän laitteita ennakkotilaajille tämän talven aikana. Ohjain on hinnoiteltu 69,99 dollariin ja sen voi tilata yhtiön kotisivulta.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Muisti ja näyttis käy ylikierroksilla 1 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
Erikoinen ongelma liittyen kirjoittamiseen nettifoorumeille 5 Ajuri- ja softaongelmat
Win 7 läppärille näytöntallentaja Zoom-tallennuksia varten 5 Windows -ongelmat
YLE Areena ongelma 33 Televisiot
Android 11 Google Play - Missä on lista sovelluksista, jotka poistettu tililtä? 4 Android -keskustelu
Software Lost Ark peliin 1 Ajuri- ja softaongelmat
Biisiketju 4895 Vapaata keskustelua
Videoketju 392 Vapaata keskustelua
Windows 11 - Keskustelu 67 Windows -ongelmat
Kiinalainen tietoturva 6 Android -keskustelu
Näytä lisää viestejä