AfterDawn logo

AMD ei kehitäkään kilpailijaa Ultrabook-konseptille

Teemu Laitila Teemu Laitila

AMD ei ole kehittämässä virallista kilpailijaa Ultrabook-konseptille, jota Intel on markkinoinut voimakkaasti viime syksystä alkaen. AMD tarjoaa prosessoreitaan laitevalmistajille, mutta toisin kuin Intel, se ei aio ryhtyä brändäämään tiettyä konetyyppiä erikseen.

Jotta kannettavaa tietokonetta voitaisiin kutsua Ultrabookiksi, sen on täytettävä useita Intelin määrittelemiä ehtoja. Ultrabookien pitää esimerkiksi olla alle 20mm paksuja, niistä pitää löytyä Sandy Bridge - tai Ivy Bridge -prosessori, nopea massamuisti eli yleensä SSD-asema ja akkukeston on oltava keskimääräistä pidempi.

AMD on kuitenkin selventänyt aikeitaan ultrakevyiden kannettavien suhteen The Verge -sivustolle. AMD:n mukaan se tarjoaa mielellään esimerkiksi tulevia Trinity-nimisiä APU-piirejään valmistajien käyttöön, mutta yhtiö ei aio puuttua koneiden muihin ominaisuuksiin.


Vaikka AMD:n lähestymistapa todennäköisesti tuottaa huomattavasti vaihtelevamman laitekannan, jossa osa malleista ei kaikilta ominaisuuksiltaan pärjää Intelin hyväksymille Ultrabookeille, silti valinnanvara on kuitenkin kuluttajan etu. Lisäksi AMD:n Trinity-APU on viimeisimpien tietojen mukaan osoittautumassa kohtalaisen tehokkaaksi paketiksi, eli ainakin graafinen suorituskyky todennäköisesti päihittää Intelin tuotannon.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.