AfterDawn logo

Android-tabletteissa kilpaillaan pian sisällöillä

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Taiwanilainen Digitimes raportoi omiin teollisuuslähteisiinsä perustuen, että Aasian isot tietokonevalmistajat kuten Acer ja Asus ja esimerkiksi Dell ovat vähentämässä uusien Android-tablettien valmistusta. Digitimesin lähteiden mukaan syynä on kilpailun siirtyminen laitteiden sisältötarjontaan, johon laitevalmistajilla ei ole valmiita palveluita.

Android-laitteita myydään yhä enemmän valmiiden sisältöpalveluiden voimin. Sisältöön painottuvilla markkinoilla vahvoilla ovat esimerkiksi halpoja Android-tabletteja lanseeranneet Amazon ja kirjakauppajätti Barnes & Noble. Myös Applella on tarjota asiakkailleen kattavat sisältöpalvelut.

Valmiit sisältöpalvelut omistava yritys voi kompensoida halvempia laitteita esimerkiksi musiikin tai e-kirjojen myynnistä saaduilla tuloilla. Digitimesin mukaan kehitys saattaa mennä jopa niin pitkälle, että tietyn yrityksen sisältöön sidottuja laitteita voisi saada ilmaiseksi, mikä vaikeuttaisi nykyisten laitevalmistajien toimintaa huomattavasti.


Sanomalehti Guardianin mukaan Android-laittiden komponenttitilausten vähenemisen taustalla saattaa kuitenkin olla myös ensi vuonna odotettu Windows 8, johon laitevalmistajat ovat keskittämässä resurssejaan. Guardian epäilee, että laitevalmistajat uskovat Windows-tablettien tuovan paremman katteen, kuin tiukasti kilpaillut Android-markkinat.

1 KOMMENTTI

ArttuH5N11/1

Ihan hyvä juttu, että markkinoita ei hukuteta toistaan erehdyttävästi muistuttavilla android-tableteilla, vaan myös sisältöön päätetään panostaa. Uskaltaisin väittää, että niiden hehkutettujen speksien sijaan, kuluttajille oikeasti tärkeintä on hyvä sisältötarjonta, sekä tietysti hinta.

Originally posted by Uutinen:

Guardian epäilee, että laitevalmistajat uskovat Windows-tablettien tuovan paremman katteen, kuin tiukasti kilpaillut Android-markkinat.


Tuossa taitaa olla yksi niistä androidin ongelmista. Liian kova kilpailu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT