AfterDawn logo

Huhu: AMD jättää Wichitan ja Krishnan julkaisematta?

Teemu Laitila Teemu Laitila

Huhuihin erikoistunut SemiAccurate kertoo, että AMD on päättänyt olla julkaisematta ensi vuodelle suunniteltuja Wichita- ja Krishna-prosessoreita. Ontario- ja Zacate APU:ita korvamaan tarkoitetut piirit olisivat kuuluneet Deccan-nimiseen alustaan (katso lista AMD:n koodinimistä).

SemiAccuraten luotettavina pitämien lähteiden mukaan syynä prosessoreiden julkaisun peruuntumiseen on prosessorit valmistavan sirutehtaan GlobalFoundriesin valmistusprosessin hidas käynnistäminen.

Nykyisellä aikataululla Wichitan ja Krishnan valmistamiseen käytetty 28 nm SHP-prosessi saataisiin käyttökuntoon vasta vuoden 2012 puolivälissä, joka jälkeen tuotantomäärien kasvattamiseen kuluisi vielä joitain kuukausia. AMD:n suunnitelmien mukaan Deccan-alusta ollaan kuitenkin korvaamassa uudella versiolla jo vuoden 2012 lopussa, joten uusien APU-mallien julkistamista ei nähdä taloudellisesti kannattavaksi.


Uuden alustan lanseerauksen sijaan AMD on virittämässä nykyistä Brazos-alustaa nostamalla prosessoreiden kellotaajuuksia ja hiomalla tehonkulutusta pienemmäksi ylimääräisten toimintojen karsimisella. Jos SemiAccuraten tiedot pitävät paikkansa, niin Brazos 2.0 kannattelee AMD:n vähävirtaisten mallien tarjontaa lähes vuoteen 2013 saakka.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT