AfterDawn logo

ATD: iPad 3:n tuotanto alkaa tänä vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Pian Applen iPhone 4S -älypuhelimen julkistuksen jälkeen katseet ovat alkaneet kohdistua seuraavan iPadin suuntaan. Toistaiseksi mitään varmaa siitä ei tiedetä, mutta huhujen mukaan yhtiön uusi taulutietokone voisi tulla markkinoille jo ensi vuoden alussa.

All Things Digitalin mukaan iPad 3:n tuotanto aloitetaan jo tämän vuoden aikana. Susquehanna Financialin analyytikko Jeff Fidacaron mukaan Apple on nostanut iPad-tuotantoa 11-13 miljoonasta kappaleesta per kvartaali 12-14 miljoonaan kappaleeseen per kvartaali. Hänen mukaansa tuotannon kasvattaminen viittaa siihen, että yhtiö valmistautuu uuden tabletin julkaisuun.

Fidacaron pohtii, että kuluttajien saataville iPad 3 voitaisiin saada ensi vuoden alussa (tammi-maaliskuussa). Laitteen teknisistä ominaisuuksista ei ole vielä tietoa. Viime aikoina on huhuttu myös iPad ministä, joka on suunnattu nykyistä iPad 2:sta alempaan hintasegmenttiin ja sen julkaisun on niin ikään arveltu osuvan ensi vuoden alkuun. Fidacaron pohdinnat voivat täten liittyä pikemminkin iPad miniin, kuin varsinaiseen iPad 3:een.

Aiempien spekulaatioiden mukaan todellisessa iPad 3:ssa käytetään kehitteillä olevaa A6-piiriä. Tiettävästi 28 nanometrin prosessilla valmistettava A6-neliydinsiru ei ole vielä valmis massatuotantoon, minkä vuoksi siihen perustuvaa iPadia ei odoteta julkistettavaksi ennen ensi vuoden kesää.

4 KOMMENTTIA

Pablope1/4

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se että Applen alihankkija Foxconn maksaa 150€ kuukaudessa kiinalaisille työntekijöilleen ja veloittaa saman 150€ surkeasta ruuasta ja 1930-luvun tasoisesta kasarmiasumisesta. Työpäivät on 13 tuntisia ja kahdessa viikossa on yksi lomapäivä. Lomapäivän riistäminen työnantajan yksipuolisella ilmoituksella ei ole mitenkään harvinaista. 100 tuntia ylitöitä kuukaudessa ei myöskään ole harvinaista. Kaiken hyvän päälle palkka voidaan laskea tahallaan väärin.
Ratkaisu työntekijöiden itsemurhahyppyihin ei ollut olojen parantaminen vaan verkkojen asentaminen katoille ja ikkunoihin.
Apple luonnollisesti siunaa tämän paskan koska vain näin päästään järjettömiin voittoihin.

Ranvier2/4

Originally posted by Pablope:

Totta. Ei oo oikeen moraalista toimintaa.

johtaja593/4

Eiköhän huonoista työolosuhteista voida syytää monia muitakin valmistuttajia.

Pablope4/4

Originally posted by johtaja59:

Eiköhän huonoista työolosuhteista voida syytää monia muitakin valmistuttajia.

Asioihin perehtyneenä voin väittää että Apple aivan omaa luokkaansa, muillakin näitä ongelmia on ollut mutta yleensä perslakon jälkeen asioihin löytyy joitain mielekkäitä ratkaisuja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT