Lenovosta maailman toiseksi suurin tietokonevalmistaja

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Lenovosta maailman toiseksi suurin tietokonevalmistaja
Kiinalainen Lenovo on noussut ohi kilpailijansa Dellin maailman toisiksi suurimmaksi tietokonevalmistajaksi. Ykköspaikkaa pitää edelleen Hewlett-Packard, joka viimeaikaisesta myllerryksestä huolimatta onnistui jopa kasvattamaan johtoasemaansa.

HP:n markkinaosuus koko maailman tietokonetoimituksista nousi vuoden kolmannella neljänneksellä 17,7 prosenttiin, kertoo tutkimusyhtiö Gartnerin tilasto. Analyytikot odottivat HP:lta nyt julkistettua huonompaa tulosta, sillä yhtiön PC-valmistuksen tulevaisuus on ollut syksyn aikana spekulaatioiden kohteena. HP:n on kerrottu suunnittelevan PC-valmistuksen irrottamista omaksi yhtiökseen tai jopa suunnittelevan koko toiminnan myymistä.

Lenovon markkinosuus nousi 13,5 prosenttiin. Nousua oli vauhdittamassa kannettavien tietokoneiden saralla tehty yhteistyö japanilaisen NEC:n kanssa sekä agressiiviset mainoskampanjat. Dellin osuus markkinoista on tällä hetkellä 11,1 prosenttia.


Koko ala on kärsinyt heikosta myynnistä, johon syyllisenä pidetään yleisesti kuluttajien suuntautumista erilaisiin mobiililaitteisiin kuten älypuhelimiin ja tabletteihin.

Gartnerin kilpailija IDC kuitenkin ennustaa tietokonetoimitusten kääntyvän nousuun ensi vuoden puolella. IDC:n mukaan kasvua tulevat vauhdittamaan erityisesti ultra-kevyet kannettavat, joilla viitataan ainakin Intelin kehittämään Ultrabook-konseptiin.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Biisiketju 5208 Vapaata keskustelua
Perseilyketju. 2206 Vapaata keskustelua
Viisarikello Windowsiin 3 Käyttäjien tekemät oppaat
Videoketju 417 Vapaata keskustelua
Ukraina keskustelu - Venäjän hyökkäys Ukrainaan 45 Vapaata keskustelua
koneen päivitys 1 Uutta tietokonetta ostamassa
koneen päivitys 1 Uutta kannettavaa ostamassa
Tekstitiedoston väri muuttuu tuolostettaessa 18 Tulostimet, näppäimistöt ja muut oheislaitteet
Hyvät tarjoukset-ketju 1177 PC:n rautaan liittyvä keskustelu
Pelejä ilmaiseksi 113 PC:n pelit
Näytä lisää viestejä