Asus ei aio hylätä MeeGoa

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Asus ei aio hylätä MeeGoa
PC-valmistaja Asus ei aio luopu MeeGo-läppäreistä huolimatta Intelin aikeista sulauttaa MeeGon kehitys uuteen Tizen-nimiseen Linux-pohjaiseen käyttöjärjestelmään. Asus aikoo tukea MeeGoa tulevissakin tuotteissaan ja yhtiö odottaa MeeGo:n seuraajaa innolla.

"Jatkamme MeeGo-pohjaisten tuotteiden toimituksia ja odotamme mitä Tizen tuo tullessaa", kertoo Asuksen teknisen markkinoinnin johtaja Gary Key PCMag-sivustolle. Asus julkaisi Computex-messuilla toukokuussa MeeGoon perustuvan EeePC X101 -mallin.

Asuksella odotetaan Inteliltä jopa MeeGon seuraavan 1.3 version julkaisua vielä lokakuun aikana. Uuden version odotetaan tuovan esimerkiksi tuen laitteistokiihdytetylle Flash-toistolle.

Asuksella Tizen nähdään MeeGon luontaisena kehityksenä ja sen uskotaan tuovan uusia mahdollisuuksia parantuneen suorituskyvyn muodossa. Lisäksi Tizenn tulee tukemaan natiiveja Linux-sovelluksia, eli nykyiset MeeGo-sovellukset tulevat toimimaan myös uudessa versiossa. Asus uskoo Tizenin tuovan olevan varteenotettava kilpailija alle 200 dollarin miniläppäreiden käyttöjärjestelmänä.
Ensimmäisiä laitteita odotetaan kuitenkin markkinoille vasta myöhemmin ensi vuoden puolella.

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Uusin viesti Keskustelualue
Muillakin huonoja kokemuksia Acerin läppäreistä? 3 21.1.2018 03:21 Kannettavat tietokoneet
Edullinen peliläppäri 5 14.12.2017 15:46 Kannettavat tietokoneet
Synaptics ohjauspaneeli ei toimi 4 5.9.2017 12:05 Kannettavat tietokoneet
Lisää... | Kirjoita uusi viesti keskustelualueille