AfterDawn logo

AMD Trinity Q1 2012, Wichita Q2?

Panu Roivas Panu Roivas

AMD on parhaillaan valmistelemassa korvaajia ensimmäisillä APU-suorittimilleen, Llanolle sekä vähävirtaisen Brazos-alustan Zacate- ja Ontario-APU:lle. Viimeisimpien arvioiden mukaan Llanon korvaaja Trinity tulisi vuoden alussa, kun taas Brazos-alustan korvaava Deccan saapuisi myöhemmin.

3DCenter-foorumeille ilmestyneiden tietojen mukaan AMD aloittaa Llanon korvaavan Trinityn valmistuksen tammikuussa 2012, mikä todennäköisesti tarkoittaisi julkaisua Q1 aikana. Trinityssä käytetään uusia Bulldozer-arkkitehtuuriin pohjautuvia Piledriver-ytimiä. GPU-puolta ei ole vielä nimetty, mutta AMD:n edustajat ovat demotilaisuudessa kutsuneet Trinityn näytönohjainta Devastator-koodinimellä.

Aikataulun mukaan tulossa olisi ainakin yksi 45 W neliytiminen APU sekä 35 W neliytimen sekä kaksiytiminen malli. Lisäksi AMD on kertonut tulossa olevan ainakin yksi malli, jonka tehonkulutus on vain puolet 35 W Llanoon verrattuna, eli käytännössä vastine Intelin 17 W vähävirtaisille suorittimille, joita käytetään uusissa ultrabook-kannettavissa.


Brazos alustan korvaavan Deccanin on kerrottu tulevan Q2 2012. Aiemmin vuotaneiden tietojen mukaan uusi alusta olisi 25% nopeampi näytönohjaimen osalta. CPU-suorituskyvyn on vuorostaan kerrottu kasvavan 20%. Deccan-alustan suorittimet valmistetaan 28 nm prosessilla, ja jos aikataulutiedot pitävät paikkansa, ne valmistetaan TSMC:n tehtailla, sillä Globalfoundriesin 28 nm prosessin kerrotaan olevan tuotantokunnossa vasta 2012 toisella puoliskolla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT