AfterDawn logo

Windows 7 myynyt 450 miljoonaa kappaletta

Teemu Laitila Teemu Laitila
10 kommenttia

Samaan aikaan kun Microsoft esittelee ensimmäistä kertaa vuoden päästä julkaistavaa Windows 8 -käyttöjärjestelmää, yhtiö on paljastanut nykyisen Windows-version tuoreimmat myyntiluvut. Microsoft on myynyt yhteensä 450 miljonaa Windows 7 -lisensiä sen jälkeen, kun Windows 7 julkaistiin lokakuussa 2009.

Suuret myyntiluvut tuntuvat vielä suuremmilta kun laskee, että 450 miljoonaa lisenssiä tekee noin 650 000 lisenssiä joka päivä. Microsoftin mukaan Windows 7 on tähän mennessä nopeiten myyty Windows-versio.

Windows 7:n suosiosta huolimatta jo kymmenen vuotta vanha Windows XP pitää yhä hallussaan suurta markkinaosuutta. XP:n käyttäjämääriä kasvattavat erityisesti yritykset. Microsoftin mukaan kotikäyttäjien keskuudessa Windows 7 ohitti XP:n käyttöluvut viime viikon aikana.

Vertailun vuoksi 2008 julkaistua Windows Vistaa on myyty noin 180 miljoonaa kappaletta, mikä tarkoittaa vain noin 335 000 lisenssiä päivässä.

10 KOMMENTTIA

syrtek661/10

hyvä siinä myydessä kun M$ on pakottanut laitevalmistajat myymään Windows lisenssin halusipa jkäyttäjä sitä taikka ei.

Tnoi2/10

Millä perusteella?

ep_3/10

Originally posted by Tnoi:

Millä perusteella?


Jos ei kirjaimellisesti niin ainakin käytännössä.

Kuvitteleppa että tavallinen tallaaja menee kauppaan uutta tietokonetta hankkimaan. Millainen olisi ostajan ensireaktio kuullessaan että laitteessa on Linux. Luulen että vastaus olisi: "Tässä ei ole se vanha hyvä!" tai jotain samanlaista. Eli laitteet ei mene kaupaksi jos niissä ei ole windowssia.

Ja siksi kaikki tietokoneet myydään ikkunoiden kanssa vaikkei sitä joku haluaisi (täällä yksi joka ei halua).

Jouko?4/10

Hyvät asiat myy.. eihän siinä. En voi kuin kehua tuota Windows 7:kaa kun ei ole ollu ongelman ongelmaa :)

Anestic5/10

niimpä. Sen takia niitä linux-läppäreitä ei myydä, kun ne ei mene kaupaksi. Ei microsoft pakota ketään, ihmiset ovat vain todenneet sen hyväksi. Win7 on hyvä käyttis. Oman kokemuksen mukaan ei linux ole samalla viivalla suorituskyvyssä. (Ubuntu kyllä IMO paljon tyylikkäämmän näköinen jo out-of-the-box asetuksilla...)

ep_6/10

Originally posted by Anestic:

niimpä. Sen takia niitä linux-läppäreitä ei myydä, kun ne ei mene kaupaksi. Ei microsoft pakota ketään, ihmiset ovat vain todenneet sen hyväksi. Win7 on hyvä käyttis. Oman kokemuksen mukaan ei linux ole samalla viivalla suorituskyvyssä. (Ubuntu kyllä IMO paljon tyylikkäämmän näköinen jo out-of-the-box asetuksilla...)


En tiedä ovatko ihmiset todenneet winukan hyväksi, ne käyttää sitä vaan sen takia etteivät osaa käyttää muuta kuin windowssia (tai luulevat etteivät osaa).

Kynnyskysymys tavalliselle käyttäjälle on se, ettei kaikki ohjelmat toimi linuxissa ainakaan ilman säätöä ja siinä olisi uuden käyttiksen harjoittelu joten sen vuoksi pysyvät windowssissa, valitettavasti.

syrtek667/10

Koska ei oteta myyntiin niin ei ole myyntiä. Esim Asus:lla on tarjolla Meego läppäreitä mutta kun kartelli sopimukset estää muiden myynnin kaupoissa ei ole malleja tarjolla. tämä Verkkokauppa on todennut. Nykyään vain pelit on vielä alue jossa tarvitaan Windowsia jos puhutaan mainstream peleistä.

Normaalissa käytössä kaikki ohjelmat on tarjolla myös Linux:lle. Merkittävässä määrin huippusarjan windows ohjelmia on alettu tarjoamaan myös Linux:lle, tästä esimerkkinä natiivina ultraedit, utorrent, beyound compare.

Asiat muuttavat, hitaasti mutta varmasti.

3rd_party8/10

Originally posted by ep_:

Kynnyskysymys tavalliselle käyttäjälle on se, ettei kaikki ohjelmat toimi linuxissa ainakaan ilman säätöä ja siinä olisi uuden käyttiksen harjoittelu joten sen vuoksi pysyvät windowssissa, valitettavasti.

Osittain näin. Keskiverto käyttäjää (siis käyttäjät poislukien Afterdawnin ym lukijat) ei kiinnosta pätkääkään mikä käyttöjärjestelmä koneessa on, vaan se, että toimiiko kone ja miten helposti. Kone ostetaan keskimäärin valmiina pakettina sillä käyttöjärjestelmänä mitä satutaan myymään ja toivotaan että kaikki ohjelmat on valmiina eikä mitään tarvitse asentaa erikseen.

Windows on onnistunut saavuttamaan aseman, jossa se koetaan tutuksia ja turvalliseksi kaikista puutteistaan huolimatta. Vielä kun yrityksissä pyörii pääosin Windows, ei moni halua kotikoneelleen muuta asentaa.

MeeGo-läppärit ym ovat innokkaiden harrastelijoiden tuotteita. Linux ei tarjoa tavalliselle käyttäjälle mitään (keskiverto yrityksistä puhumattakaan), minkä vuoksi hän olisi valmis näkemään ylinmääräistä vaivaa (ihmiset arvioivat panostuksen kannattavuutta ennemmin lyhyen tähtäimen haittojen kuin pitkän tähtäimen hyötyjen kannalta). Lisäksi Linux-koneet ovat halvempia myyntihinnoiltaan, joten niiden aktiivinen markkinoiminen ei myöskään hyödytä kauppaa millään tavalla.

Tnoi9/10

Linuxeja ei kukaan halua ihan vain sen takia että niihin ei ole ohjelmia saatavilla. Joo saahan niihinkin jollain winellä pyörimään jotain, mutta kuka sellasta jaksaa. Muutenkin koko koneen käyttö on semmosta hierontaa että tarvitsee tietotekniikan DI-koulutuksen jos haluaa jotain niillä oikeasti tehdä.. Kyllähän niillä nettiä selaa ihan näppärästi ei siinä, mutta moni varmaan haluaa jotain muutakin tehdä.

Quote:

Kuvitteleppa että tavallinen tallaaja menee kauppaan uutta tietokonetta hankkimaan. Millainen olisi ostajan ensireaktio kuullessaan että laitteessa on Linux. Luulen että vastaus olisi: "Tässä ei ole se vanha hyvä!" tai jotain samanlaista. Eli laitteet ei mene kaupaksi jos niissä ei ole windowssia.

No tuskinpa vaan. Uskon että ihmiset ovat nimenomaan avoimia uusille käyttiksille. Hyvin moni vaihtaa mielellään vaikka iOS. Tuskin kellään tavan tallaajallakaan niin hyviä kokemuksia windowsista on että ei olisi avoin muille vaihtoehdoille. Mutta mielestäni windowsista vaihtaminen linuxiin on tavan tallaajalle pikemminkin ojasta allikkoon.

Jos linuxiin tulee ongelmia niin keneen otat yhteyttä? Menet jonnekkin linux finland foorumille ronkumaan josta saatata saada apua joskus x päivän päästä. Windowsilla ja iOS on sentään jonkinlainen tech support ja joku ei DI sukulainen tai tuttava saattaa osata auttaa jos ongelma tulee.

xxwavx11210/10

Quote:

Jos linuxiin tulee ongelmia niin keneen otat yhteyttä? Menet jonnekkin linux finland foorumille ronkumaan josta saatata saada apua joskus x päivän päästä.

Tai sitten voi mennä kyseisen distron englanninkieliselle foorumille ja onnistuneesti saada apua.

Joo on tullut kokeiltua Debiania, ja täytyy nyt mainita että kyllä kaikki tarpeellinen löytyy, viihdepuolella toki merkittäviä puutteita, ja Photoshoppikaan ei pyöry ilman näpertelyä.

Edit; Ja on nuo omat (ja joskus muiden) Windows ongelmatkin tullu ratkaistua netin kautta tietoa etsien, ja samalla jotain itsekkin oppien.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT