AfterDawn logo

Nainen teki kauppaa iPadistä – sai puunpalan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Eteläcarolinalainen nainen on joutunut ikävän huijauksen uhriksi. Hän luuli ostaneensa 180 dollarilla Applen iPad-taulutietokoneen, mutta se osoittautui myöhemmin halvaksi jäljitelmäksi.

Naisen mukaan hän oli eräs ilta paikallisen McDonalds-ravintolan parkkipaikalla kun häntä lähestyi kaksi miestä. Miehet kertoivat haluavansa myydä hänelle iPadin 300 dollarin hintaan. Miehet selittivät edullista myyntihintaa sillä, että he olivat ostaneet sen ulkomailta.

Nainen voivotteli miehille, ettei hänellä ole mukana kuin 180 dollaria. Vaikka summa oli 40 prosenttia alkuperäistä myyntihintaa pienempi, niin miehet suostuivat ilomielin naisen vastatarjoukseen.

Päästyään onnistuneen tinkauksen jälkeen kotiin, nainen avasi saamansa Fedex-laatikon (miehet eivät myynet laitetta iPadin alkuperäisessä laatikossa). Nainen tajusi joutuneensa huijatuksi, ja että hänen ostama tabletti olikin leikkuulaudan kokoinen puunpala, johon oli maalattu iPadin "näyttö" ja liimattu takapuolelle Applen omena-logo.


Poliisit eivät ole löytäneet tutkimuksista huolimatta sormenjälkiä tai mitään muitakaan todisteita huijarien kiinnisaamiseksi.

6 KOMMENTTIA

snaketus1/6

Halvaksi jäljitelmäksi :D

Jiiksi2/6

Itsekkin ostan kaikki laitteet mäkkärin parkkipaikalta.
Laatukamaa on aina ollut.

Pablope3/6

Todiste Apple-käyttäjän älykkyydestä

ep_4/6

:D
Voiko ihminen enää tyhmempi olla?

ArttuH5N15/6

Tyhmyydestä sakotettiin :D

...ja selvisi, miksi Apple tappeli leikkuulautaa vastaan oikeudessa. Siellä haluttiin vain suojella (hölmöjä) kuluttajia :D

Huntta6/6

Ihme valittaja.
Sai tiiliskiven kolmanneksella siitä hinnasta mitä muut on maksanu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT