AfterDawn logo

Nokia ei halua olla yksi tablet-valmistaja muiden joukossa

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi eilen Ylen A-plus-ohjelmassa, että Nokiakin aikoo pyrkiä kasvaville taulutietokoneiden markkinoille. Elopin mukaan Nokialla kuitenkin keskitytään tällä hetkellä löytämään oma uniikki lähestymistapa, jolla Nokian tuleva tablet-laite erottuu nykyisestä massasta.

Lähes jokainen isompi matkapuhelinvalmistaja on vähintäänkin julkaissut suunnitelmansa tablet-laitteen markkinoille tuonnista, mutta Nokialta ei muutamien epämääräisten vuotojen jälkeen ole kuulunut mitään. Tähän mennessä suuri osa markkinoilla olevista tableteista perustuu Googlen Android 3.0 -käyttöjärjestelmään, jota pyörittä lähes standardiksi muodostunut Nvidian Tegra 2 -järjestelmäsiru.

Elopin mukaan Nokia haluaa tehdä itsensä näköisen laitteen ja yhtiön strategia taulutietokoneiden suhteen on täysin suunnitteluasteella. Ylen haastattelussa Elop kertoi Nokian eri mahdollisuuksista, joita ovat uuden Microsoft-yhteistyön hyödyntäminen Windows-tabletin muodossa tai Nokian omien nykyisten ohjelmistojen hyödyntäminen.


Nykyisillä ohjelmistoilla Elop viitannee Nokian uudessa älypuhelinstrategiassa sivuosaan jääneeseen avoimen lähdekoodin MeeGo-alustaan, jota yhtiö kehittää Intelin kanssa. Huolimatta Nokian siirtymisestä Microsoftin leiriin, MeeGo muodostaa edelleen tärkeän osan Intelin suunnitelmissa saada prosessoreitaan myös tablet-laitteiden sisuksiin.

Tällä hetkellä Nokialla keskitytään Elopin mukaan arvioimaan parasta mahdollista lähestymistapaa, eli yhtiöltä tuskin nähdään tablet-laitetta ihan lähitulevaisuudessa. Jos Nokia valitsee Windowsin myös tablettiensa käyttöjärjestelmäksi, saattaa ensimmäisen laitteen julkaisu venyä jopa vuoden päähän, jolloin Microsoftin odotetaan julkaisevan myös tablet-laitteisiin soveltuvan Windows-version.

3 KOMMENTTIA

Thor19931/3

MeeGo>Windows. Saa nähä keksiikö ne jotain oikeesti erikoista millä pääsee tosissaa markkinoille.

wvlYsWQgykuEMlJ (vahvistamaton)2/3

Now thatÂ’s sutble! Great to hear from you.

syrtek663/3

on tämä hieno lähetymistapa, eikö Mokia ole yksi puhelinvalmistaja muiden joukossa, ei vain? Ai niin eihän mokia valmista enää omia puhelmia vaan teetetään muiden toimesta muiden käyttöjärjestelmillä...


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT