AfterDawn logo

Motorola Xoom valittiin CES-messujen parhaaksi

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Motorolan kovasti hypettämä Android-tabletti Motorola Xoom valittiin CES-messuilla tapahtuman parhaaksi tuotteeksi Cnet-sivuston arvioissa. Motorola uskoo itsekin Xoomin menekkiin sillä Digitimes-sivuston lähteiden mukaan yhtiö olisi tilannut laitevalmistajilta yhteensä 700 000 - 800 00 kappaletta tabletteja.

10" kokoinen Xoom perustuu Nvidian Tegra 2 -alustaan ja näytön resoluutio on 1280x800. Tegra 2 toimii virallisena referenssialustana Googlen Android 3.0 -käyttöjärjestelmälle, jota Xoomissakin käytetään.

Laitteessa on 1 GB DDR2 -muistia, 32 GB sisäänrakennettu tallennustila, joka on laajennettavissa SD-kortilla. Xoomissa on kamerat molemmilla puolilla ja takapuolen kamera on varustettu kahden LEDin salamalla. Liitäntöjen puolesta laite on varustettu micro-USB-portilla, HDMI-portilla, WiFi 802.11 b/g/n -yhteyksillä sekä Blueotoothilla.

Mielenkiintoisen yksityiskohtana Motorola on kertonut, että 3G-yhteyksiä tukeva Xoom on mahdollista päivittää tukemaan myös LTE-yhteyksiä, mutta tarkempaa tietoa päivitysprosessista ei ole.


Koska Google ei ole vielä virallisesti julkaissut Xoomissa käytettyä Android 3.0 -käyttöjärjestelmää, on Motorola esitellyt laitetta pelkästään ruudulla pyörivän demovideon avulla ilman, että todellinen käyttöliittymä on esillä. Laitetta pikaisesti testanneen Anandtechin mielestä Xoom tuntui jämäkältä ja hyvälaatuiselta.

Xoom-tabletin 3G-malli on tulossa markkinoille vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, mutta laitteen tulevaa myyntihintaa ei ole julkistettu.

1 KOMMENTTI

Abexi1/1

Mitäköhän maksaa ja tuleeko koskaan ikinä milloinkaan suomeen?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT