AfterDawn logo

Blu-ray-asemat yleistyvät hitaanlaisesti

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Pöytätietokoneisiin saa nykyään Blu-ray-asemia jo Suomessakin sadalla eurolla ja alle. Yhdysvalloissakin halvimmat asemat maksavat 70 dollaria, mutta silti ne yleistyvät suhteellisen hitaasti. Asiasta uutisoi Digitimes.

Digitimesin uutisen mukaan Taiwanin kaksi suurinta optisten asemien valmistajaa, Lite-On ja Quanta Storage, toimittavat yhteensä tänä vuonna 1,17 miljoonaa asemaa. Luku vastaa ainoastaan 1,5 prosenttia yhtiöiden kaikkien optisten asemien myynnistä. Kasvua on kuitenkin syntynyt 0,5 prosenttiyksikön verran viime vuoteen verrattuna.

Blu-ray-asemien hitaan yleistymisen yhtenä selittävänä tekijänä voidaan pitää maailmanlaajuisen lama ja sen jälkeinen krapula, jota markkinat Yhdysvalloissa ja Euroopassa nyt kärsivät. Kannettavien tietokoneiden valmistajat siirsivät Blu-ray-tekniikkaan siirtymistä laman vuoksi, minkä vuoksi kannettavissa käytetään edelleen laajalti tavallisia DVD-asemia.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT