AfterDawn logo

AMD lisää joustavuutta Bulldozer-arkkitehtuurissa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

AMD:n Bulldozer-arkkitehtuuriin perustuvat suorittimet antavat odottaa itseään, mutta yhtiö on kuitenkin avoimesti kertonut sen tulevista ominaisuuksista. Nyt AMD kertoo tulevasta arkkitehtuurista löytyvän Flex FP -ominaisuus, jonka luvataan parantavan prosessoreiden liukulukulaskentaa. Ominaisuus löytyy AMD:n palvelinprosessoreista.

Aiemmin prosessoreissa on ollut jokaista kokonaislukuyksikköä kohden yksi oma 128-bittinen liukulukuyksikkö (FPU). AMD:n Flex FP:n ansiosta yksi 256-bittinen FPU voidaan jakaa kahden ytimen kesken. Tämän järjestelyn vuoksi AMD on joutunut ottamaan prosessoreissaan käyttöön uuden AVX-käskykannan, jonka avulla yhden kellojakson aikana voidaan käsitellä kahdeksan 32-bittistä käskyä tai neljä 64 bittistä käskyä.

Ratkaisun joustavuus tulee ilmi siinä, että Flex FP osaa dynaamisesti jakaa voimavaroja tarpeenmukaisesti. Siis on mahdollista, että yhden kellojakson aikana ydin suorittaa 256-bittisen AVX-käskyn ja heti seuraavassa kellojaksossa liukulukuyksikkö voidaan jakaa kahtia suorittamaan samanaikaisesti kahta 128-bittistä käskyä. John Fruehe kehuu tämän parantavan suorituskykyä ja vähentävän tehonkulutusta.


Lisäksi tulevissa palvelinprosessoreissa kokonaislukuyksikköjen ajastimet ovat eriytetty liukulukuyksikköjen ajastimista, jonka luvataan vähentävän latensseja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT