AfterDawn logo

AMD:n Q3 tulos odotettua parempi

Teemu Laitila Teemu Laitila

AMD on ilmoittanut vuoden kolmannen kvartaalin jäävän miinuksen puolelle, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin aiemmin ennustettiin. Advanced Micro Devices ilmoitti kuluneen kvartaalin liikevaihdo yltäneen 1,62 miljardiin dollariin (1,15 miljardia euroa). Liikevaihto putosi kaksi prosenttia edelliseen kolmannekseen verrattuna ja tappiota kertyi 118 miljoonaa dollaria (84 miljoonaa euroa).

AMD varoitti tuloksen heikkenmisestä jo aiemmin, mutta yhtiö pärjäsi kuitenkin ennustettua paremmin. AMD:n prosessoreihin keskittyvä yksikkö pärjäsi hyvin, mikä johtuu tiedotteen mukaan mukavasti kulkeneesta kannettavien tietokoneiden myynnistä.

Myös näytönohjainyksikkö pärjäsi hyvin edellisvuoteen verrattuna, mutta mobiiliratkaisuihin tarkoitettujen näytönohjainten heikentynyt kysyntä pudotti liikevaihtoa verrattuna aiempaan kolmannekseen. Suurin ongelma kokonaistuloksen kannalta on AMD:n omistaman siruvalmistaja GlobalFoundriesin heikko tulos, jota ilman yhtiön tulos olisi päätynyt hieman plussan puolelle.


AMD odottaa parannusta vuoden viimeiseltä neljännekseltä, sillä uudenlaisten Fusion-prosessoreiden toimistusten pitäisi käynnistä vielä ennen vuoden loppua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT