AfterDawn logo

LG odottaa parempaa Androidia ennen tablet-julkaisua

Teemu Laitila Teemu Laitila

Korealainen LG on ilmoittanut lykkäävänsä pitkään huhutun tablet-tietokoneensa julkaisua määrittelemättömään tulevaisuuteen saakka. Tietojen mukaan syynä on Android 2.2 -version (Froyo) sopimattomuus tablet-tietokoneiden käyttöjärjestelmäksi.

"Aiomme julkaista tabletin, joka sisältää kaikkein luotettavimmen Android-version. Olemme keskustelleet asiasta Googlen kanssa, eikä se versio ole Froyo." kertoo nimeämätön LG:n työntekijä uutistoimisto Reutersille.

Vaikka Googlekin on ilmoittanut, että yhtiö ei kannata nykyisen Android-version käyttöä tablet-koneissa, monet yhtiöt ovat jo kiirehtimässä omia Froyoon perustuvia laitteitaan markkinoille. Android 2.2 -versioon perustuvia laitteita ovat julkistaneet ainakin Samsung, Dell, Toshiba ja Archos.

Tällä hetkellä ongelmia aiheuttavat esimerkiksi käyttöliittymän huono skaalautuvuus isommalle näytölle sekä enintään 4" näytölle suunnitellut kolmansien osapuolten ohjelmat. Googlen odotetaan julkaisevan mahdollisesti vielä tämän vuoden puoella Androidista 3.0 -version, joka tietojen mukaan on optimoitu nimenomaan tablet-käyttöön.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT