AfterDawn logo

Intel aikoo viedä Atom-sirut 15nm kokoluokkaan

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Intel esitteli tällä viikolla IDF-tapahtumassa medialle tiekarttaa, josta käy ilmi suunnitelmat siirtää Atom-prosessoreiden valmistus äärimmäisen pieneen 15 nm:n kokoluokkaan tulevaisuudessa, asiasta kertoo CNet-tekniikkablogi. 15 nanometriä tarkoittaa piin tapauksessa 28 vierekkäisen atomin leveyttä. Tällä hetkellä Intelin edistyneimmät prosessorit on valmistettu 32 nanometrin valmistutekniikalla.

Intelin esittelemässä tiekartassa käy ilmi myös, miten eri markkinasegmentteihin tarkoitetuista Atom-siruista on tarkoitus julkaista nykyistä huomattavasti useampia yksittäisiä malleja. Esimerkiksi netbook-luokan koneisiin tarkoitetusta N-sarjan 45 nm:n Atomista on julkaistu yksi malli, kun taas 22 nm:n Atomista on tarkoitus valmistaa jo neljä erilaista N-sarjan prosessoria ja 15 nm:n prosessorista jo viisi eri mallia.

Prosessoreiden suorituskykyä ei voida kasvattaa loputtomiin pelkän valmistustekniikan parannuksilla, vaikka nykykehityksen perusteella voisi kuvitella toisin. Vielä kaksi vuotta sitten 22nm:n tekniikkaa pidettiin käytännössä ehdottomana rajana, jonka jälkeen prosessoreiden kokoa ei voisi enää pienentää. Nykytiedon valossa tuo raja tulee kuitenkin vastaan viimeistään 5 nm:n kohdalla.

1 KOMMENTTI

johtaja591/1

Roadmap lienee lukijoille tutumpi termi

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT